25/04/2010

Helvetin piirit

Jokin aika sitten lukulistalla oli seuraavana vuorossa Jeff Longin Helvetin sydän*, joka on jatko-osa kirjalle Helvetin piirit. Valitettavasti vain en ollut lukenut Helvetin piirejäkään, joten sen kimppuun piti siis käymäni ensin.

Jeff Longista pitävät ilmeisesti kaikki - kun jossain välissä pohdin lahjaa poikaystävälle, eräs työkaveri esitti, että "jos se kerran piti siitä Hyperion-sarjasta, niin kokeile Jeff Longia?" Oli pakko myöntää, että ehdotus oli harvinaisen osuva, mutta valitettava siinä mielessä, että kaikki Longit oli jo rakkaudella kahlattu läpi.


Olin joskus mulkoillut Helvetin piirejä kirjastossa, mutta en sitten kuitenkaan ihastunut lähtöasetelmasta, jossa siis:
Himalajan vuorilta, Kalaharin autiomaasta, Bosniasta sodan keskeltä ja Galapagos-saarilta löytyy yllättäen kuiluja, jotka johtavat ennennäkemättömän syviin maanalaisiin käytäviin, joita kansoittavat julmat villit. (-Liken webisivut ja kirjan takakansi)
En, vaikka pokkariversion kanteen oli painettu Hesarin arviosta pätkä: "Parasta kauhuviihdettä Alienin tyyliin". (Tarkempi googletus tosin paljastaa, että Hesari viittaa tällä lausunnolla vain romaanin alkupuoleen, vaikka arvio kyllä sinänsä on myönteinen.)

Turhaa oli taas kursailu. Hp oli tosi hyvä, joskin aika raaka. Kirjan tarinaa vietiin eteenpäin useamman ihmisen näkökulmasta, joten päähenkilöitä oli parikin; maan alle lähetettyyn retkikuntaan liittynyt nunna ja kielitieteilijä Ali, ja Ike, entinen vuoristo-opas joka oli ollut em. julmien villien orjana vuosia. En osannut juuri rakastua päähenkilöihin, mutta tarina eteni heidän kauttaan sujuvasti - ja se hyytävä tarinahan tässä oli tärkein.

Jos nyt sitten jossain välissä se Helvetin sydän.

* Mainittakoon, että tämä oli siis osa projektiani lukea erään kirjahyllyn kaikki kirjat järjestyksessä läpi. Satunnaisten kirjastonkirjojen aiheuttamien katkojen vuoksi Helvetin sydän olisi siis ollut ehkä kuudes tällä tavalla luettavaksi päätynyt kirja. Sitten tietenkin muutimme, hyllyjärjestys meni särki, enkä ole vieläkään lukenut Helvetin sydäntä. Se siitä suureellisesta projektista.

2 comments:

Artsi said...

Do dii, oikean kirjan löysit. Jos jaksat niin kannattaa lukea myös jatko eli Helvetin sydän eli Deeper. Mielestäni meno vain paranee ja maisemat syvenee.

-Artsi

Liina said...

se on ihan ehdottomasti tarkoituksena! :D