tag:blogger.com,1999:blog-212512312024-02-08T00:13:48.050+02:00SivukirjastoEi mikään baariLiinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.comBlogger933125tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-12224325360374841242016-12-01T18:30:00.000+02:002016-12-01T18:30:05.531+02:00The Righteous Mind<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Olen löytänyt itseni viime viikkojen aikana toistuvasti tilanteesta, jossa vastaukseni lähes keskusteluun kuin keskusteluun on ollut "Kuule, sun pitäis lukea Jonathan Haidtin <b>The Righteous Mind</b>. Siinä on tosi hyvin selitetty just tää asia."<br />
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-7NPgnos4dZw/WD_QkeJHVeI/AAAAAAAAwAo/3Dg_Irk14HMZ_TR6Txmp9rwdTvdnRQuqgCLcB/s1600/the_righteous_mind.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-7NPgnos4dZw/WD_QkeJHVeI/AAAAAAAAwAo/3Dg_Irk14HMZ_TR6Txmp9rwdTvdnRQuqgCLcB/s320/the_righteous_mind.jpg" width="201" /></a></div>
<div>
<br />
<div>
<br /></div>
<div>
No, ehkä siinä ei ole kaikkia maailma asioita selitetty, mutta tiedättehän: kun ihmisellä on vasara, kaikki näyttää naulalta. Ja tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin joku olisi antanut mulle jonkinlaisen yleistyökalun, josta sekä Batman että Bond olisivat kateellisia. Kaikki näyttää ratkeavan sen avulla.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mikä Haidtin kirjassa sitten on niin ihmeellistä?</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ensinnäkin se tarjoaa selitysvoimaisen teorian mielestä ja siitä, miten ihminen toimii. Siinä ei välttämättä ole mitään kamalan uutta; tietoisen päätöksenteon merkityksellisyys ja rooli on käsittääkseni muutenkin ollut pienentymään päin tieteellisessä näkemyksessä, mutta Haidtin teoria (jolle näin maallikkona näyttäisi olevan ihan todistuspohjaakin) tarjoaa myös lohtua: tietoisuudellamme on kuitenkin merkitys ja funktio. (Toisin kuin vaikkapa Peter Wattsin fiktio antaa ymmärtää.)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Sen jälkeen Haidt selvittää moraalisen ajattelun pohjaa, ja nyt tässä kohdassa tuntui siltä, kuin elämässäni olisi tapahtunut jonkinlainen <i>step change</i>.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tunnistin itseni vaivatta vasemmistoliberaalista ajattelumallista: häkellyttävää oli nähdä, ja kirkkaasti vieläpä, miten tämä malli on ollut kuin laput silmillä kulkisi. Vaikka on luullut olevansa jollain tavalla niin suvaitsevainen, on silti jäänyt ymmärtämättä muutamia aivan perusjuttuja, kuten se, että toiset ihmiset toimivat erilaisesta moraalisesta viitekehyksestä käsin. Erilaisesta, ja aivan validista.<br />
<br />
Tavallaan ilmeistä, mutta ei kuitenkaan. Ei yhtään.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ja nyt, kun näkee sen oman viitekehyksensä ulkopuolelle - edes sen verran, että tajuaa, että sillä <i>on </i>ulkopuoli - on helpompi ymmärtää Haidtin teksti siitä, miksi liberaali vasemmisto ei tyypillisesti pärjää kauhean hyvin vaaleissa. (Jos nyt tuhahtelette, tarkennan, että Haidt ei itse ole suinkaan mikään republikaani. Paras muutos tulee sisältä.)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jos siis ikinä mietit vaikka uskonnon roolia ihmisyydessä, tai sitä, miksi jengi äänestää keskustaa-vaikka-se-pettää-aina, tai miksi toisten ihmisten selitykset toiminnalleen ei aina oo kauhean järkeviä (toisin kuin omasi) tai ihan vaikka vaan sitä (kuten minä tänä aamuna), että kääntyykö meditaatio hengellisestä harjoitteesta sekulaariseksi ihan tosta noin vaan, niin kyllä sunkin nyt kannattais lukea Jonathan Haidtin kirja The Righteous Mind ihan heti.*</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tai vaikka et ikinä miettiskään.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Loppuun HOX! Kirja näyttää paksulta, mutta on vain himpun päälle 300 sivua. Loppu on lähdeviitteitä. Huomaa tämä, <a href="http://www.siina.fi/">Siina</a>.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<span style="font-size: x-small;">* Tai siis kunhan saan sen kirjastoon palautettua ensin. Krhm.</span></div>
<div>
<br /></div>
</div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-87287102621173557572016-11-10T22:32:00.000+02:002016-11-10T22:32:36.658+02:00A Slip of the Keyboard<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Kun avasin Terry Pratchettin teoksen A Slip of the Keyboard, en tiennyt, mitä odottaa. Ehkä Pratchettilla on salattu ura esseekirjailijana? Ehkä tekstejä olisi raskasta lukea?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-3n7ZzdioLc0/WCTZEUf41wI/AAAAAAAAv1s/uCsxFmmcTqAfUPc_3OxGMqDziz0PHU_BgCLcB/s1600/a_slip_of_the_keyboard.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-3n7ZzdioLc0/WCTZEUf41wI/AAAAAAAAv1s/uCsxFmmcTqAfUPc_3OxGMqDziz0PHU_BgCLcB/s320/a_slip_of_the_keyboard.jpg" width="208" /></a></div>
<br />
<br />
Valitettavasti Pratchettin mahdollinen salainen ura esseekirjailijana on yhä salainen. Enimmäkseen kyse oli erilaisista kirjallisuuteen liittyvistä teksteistä, palkintopuheista ja sen sellaisista. Pterry on saanut aikanaan monen monituista palkintoa!<br />
<br />
Kirjasta puolet oli varattu näille kirjoitusaiheisille jutuille, ja vaikka alku riemastutti, pitkän päälle alkoi väsyttää, siksi toisteisia puheet olivat. Eihän sitä varmasti niitä puheita pitäessä ole huomannut, mutta kirjaa lukiessa toiston huomasi ongelmitta. Tästä osiosta olisi voinut niistää viisikymmentä sivua helposti.<br />
<br />
Muu osa on parempi: vähemmän toisteisuutta, enemmän uutta. Eikä mitenkään kovin raskasta, vaan taattua Pratchettia.<br />
<br />
No, ei kovin raskasta, kunnes tullaan Alzheimeriin ja kuolemaan. Vaikka Pratchett kirjoittaa purevasti, eikä teksti sinänsä raskaammaksi muutu - kuolemankin keskellä on naurua - en silti suosittele näiden tekstien lukemista ruuhkabussissa. Voi mennä jotain silmään, ja siinä on kyllä jotain erityisen kiusallista, kun keskellä bussin käytävää kirja kädessään niiskuttaa.<br />
<br />
Tuon viimeisen kohdan kertoi kaveri.<br />
<br />
Nauttikaa teoksesta.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-23101382339550622452016-10-10T18:04:00.000+03:002016-10-10T18:04:04.516+03:00The Rest of Us Just Live Here<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Uutta Patrick Nessiä!<br />
<br />
Nähdäkseni kirjoista pitäisi uutisoida enemmän ja presidentinvaaleista vähemmän, sillä siinä, missä presidentinvaalit repivät auki sen, mikä erottaa, kirjallisuus voi parantaa. Ainakin, jos kyseessä on uusi Patrick Ness.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-IdJjC2rtifc/V_tZs1W49QI/AAAAAAAAvUU/PTdaCXpTiVoEvm10P1tZxhb5HELLss6fwCLcB/s1600/the_rest_of_us_just_live_here.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-IdJjC2rtifc/V_tZs1W49QI/AAAAAAAAvUU/PTdaCXpTiVoEvm10P1tZxhb5HELLss6fwCLcB/s320/the_rest_of_us_just_live_here.jpg" width="200" /></a></div>
<br />
<br />
<b>The Rest of Us Just Live Here</b> kertoo lukioikäisistä kersoista, jotka yrittävät elää sen kanssa, että oman elämänsä valitut pelastavat maailman vampyyreilta, maailmanlopulta tai muulta epäilyttävältä.<br />
<br />
Se kertoo tarinan niiden näkökulmasta, joita nämä kliseiset kohtalon kysymykset eivät kosketa kuin ohimennen, sivuttain.<br />
<br />
Ja se kertoo ennen kaikkea siitä, mitä näiden muiden elämässä sillä välin tapahtuu.<br />
<br />
Välillä tuntuu, että Ness pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille - lapsille ja aikuisille - jotka haluavat ymmärtää enemmän ihmisyydestä. The Rest of Us oli henkilökohtaisesti kyllä muutakin. Sen pakko-oireinen päähenkilö oli kuin yllättävä ystävä, sellainen, joka auttaa katsomaan omia omituisuuksia uudella tavalla. (Viesti oli silti vahva: kaikilla meillä on jotain, kaikilla, eikä sitä tarvitse hävetä.)<br />
<br />
Erityisplussaa suomalaisasioista, tietty: yksi kirjan tärkeistä henkilöistä on nimeltään Henna Silvennoinen! Miten mahtavaa! Kävi ilmi, että hahmon nimi oli huutokaupattu hyväntekeväisyydessä ja kaupan oli voittanut siis joku Henna Silvennoinen. Mainiota. Ja Henna on kirjassa mitä mainioin ja hienoin hahmo, oma ihmisensä kokonaan eikä mikään täytenaishenkilö. Jos kohta Nessiltä en muuta odottaisikaan.<br />
<br />
Siis: uutta Patrick Nessiä! Huomio kaikki! Uutta Patrick Nessiä!<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-52306820156223801022016-09-13T19:09:00.001+03:002016-09-13T19:09:52.935+03:00The Last Days of New Paris<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Kotiin saapui - pyytämättä ja yllättäen - China Miévillen uutuusteos, <b>The Last Days of New Paris</b>.<br />
<br />
En muistanut tilanneeni teosta. Kysyin asiasta herra Sivukirjastolta. Hän kielsi tiukasti kaiken. Krakenin jälkeen hän ei ole Miévilleen koskenut, eikä koske.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDZTnkyicDpx1KVEU5klQeqx8YovJtcNY1UMR7pFD8PZZVqjjCKneZ-D2BUQ3_SRiTZfYQFaArv32MYMypzB-ttMhVpCEW_JxAA8dGVqJ0ZpNNJfR6idEjtzLryJs4LuFKKl_y/s1600/the_last_days_of_new_paris.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDZTnkyicDpx1KVEU5klQeqx8YovJtcNY1UMR7pFD8PZZVqjjCKneZ-D2BUQ3_SRiTZfYQFaArv32MYMypzB-ttMhVpCEW_JxAA8dGVqJ0ZpNNJfR6idEjtzLryJs4LuFKKl_y/s320/the_last_days_of_new_paris.jpg" width="210" /></a></div>
<br />
<br />
Hetken epäilin bonusisääni, mutten tohtinut kysyä. Olihan The Last Days of New Paris joka tapauksessa kirja, jonka ehdottomasti olisin saattanut tilata. Ehkä olin vain unohtanut? Tuijotin lähetyslistaa ja yritin muistella tilauspäivän tapahtumia.<br />
<br />
Myöhemmin, kun valemuisto oli jo puoliksi rakennettu, kävi ilmi, että kaiken takana todella oli isäpuoleni, joka on kirjoista yleisesti ottaen paremmin kartalla kuin minä, enkä itsekään myönnä olevani täysi tunari.<br />
<br />
Kiitos!<br />
<br />
The Last Days of New Paris kertoo Pariisista, jossa surrealistiset taideteokset ovat manifestoineet keskelle kaikkea. Sissisodasta, jota Pariisin kadulla käydään natseja vastaan, ja manifestaatioita vastaan, ja demoneja vastaan. Sodasta, jota ei kai ikinä käyty, vaikka mistäs sen toisaalta tietää.<br />
<br />
Ehkä se kertoo myös taiteesta, parhaimmillaan hämmentävästä ja unenomaisesta, pahimmillaan elottomasta ja latteasta.<br />
<br />
Pidin uudesta Pariisista enemmän kuin Pariisista, jossa olen käynyt. Pidin unenomaisesta tunnelmasta ja siitä, miten guerillapartiot ja lihaksi tullut taide kohtasivat kaduilla. Pidin yksinäisestä päähenkilöstä. Natseista en niin välittänyt, minusta he ovat jo vähän kaluttu teema, mutta kyllä heillä tarinassa paikkansa silti oli.<br />
<br />
Ihan ei The City and the Cityn tasolle päästy, mutta mainio pieni teos on kyseessä.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-90168770892057805082016-08-28T13:26:00.000+03:002016-08-28T13:26:10.363+03:00Vermilion<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Molly Tanzerin <b>Vermilion (</b>The Adventures of Lou Merriwether, Psychopomp), on ollut viime aikojen riemastuttavimpia kokemuksia.<br />
<br />
Siis sen ohella, että tyttäreni oppi pyöräilemään.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCk2iszAShswSou8K9P7Bec9QVbM07qk7KfqeyO1GYk3xj-ZvOf4xvIgyQIl7D9Z_IrNigDX218IReG_SVq-VIvxgVX842lbSQZMNgzqUccjwoCmyLT2RUxg6IXJuFO_jDsMuA/s1600/vermilion.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCk2iszAShswSou8K9P7Bec9QVbM07qk7KfqeyO1GYk3xj-ZvOf4xvIgyQIl7D9Z_IrNigDX218IReG_SVq-VIvxgVX842lbSQZMNgzqUccjwoCmyLT2RUxg6IXJuFO_jDsMuA/s320/vermilion.jpg" width="212" /></a></div>
<br />
<br />
Kirjallisuuteen keskittyen, kuuntelin Vermilionin äänikirjana loppuun ihan tovi sitten, ja nyt en oikein osaa enää olla, kun en voi kuunnella Vermilionia. Asiaa ei yhtään auta se, että Tanzer kirjoitti tarinansa lopun avoimeksi - sillä tavalla, että jatkoa voisi tulla, mutta toisaalta myös sillä tavalla kuin elämä tuppaa olemaan.<br />
<br />
Kirja siis kertoo Lou Merriwetheristä, joka jonkinlaisessa rinnakkaisuniversumissa manaa haamuja takaisin hautaan San Franciscossa. Lou on puoliksi kiinalaista syntyperää, puoliksi britti, ei oikein kotonaan missään - mutta kun kiinalaisia alkaa kadota mystisen rautatiehomman perässä, Lou saa mutsiltaan käskyn selvittää homma.<br />
<br />
Sitten on jotenkin kauhean viehkoa länkkäriä maailmassa, jossa demoneita ja vampyyreja on oikeasti, mutta sen lisäksi myös puhuvia karhuja.<br />
<br />
Herkullista.<br />
<br />
Lou ei ole kaikkein helpoin matkatoveri, mutta sydän hänellä on paikallaan. Kirjan paras kohta oli matkakertomus, ja toinen paras kohta oli matkan pää mystisine parantoloineen, jossa kaikki ei näytä olevan ihan kosher.<br />
<br />
Erityismaininta muuten äänikirjan lukijalle, Emily Woo Zellerille, joka hanskasi kirjan kaikki äänet sillä tavalla, että äänestä tiesi kuka kulloinkin on äänessä, hetkeäkään ei tarvinnut miettiä.<br />
<br />
Mutta mille tässä nyt alkais, en tajua.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-50934728774620113822016-08-27T16:43:00.000+03:002016-08-27T16:43:40.235+03:00Planetfall<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Edellinen kohtaamiseni Emma Newmanin kanssa ei ollut menestys, mutta tämä <b>Planetfall</b> (kertomus mystikon johtaman retkueen siirtokunnasta toisella planeetalla) oli oikein mukiinmenevä teos...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-TcYOzZlABuw/V8GYYHttAvI/AAAAAAAAuTQ/hCFmmaAjdbss2HYkKMD1-nXTPXngB7_9ACLcB/s1600/planetfall.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-TcYOzZlABuw/V8GYYHttAvI/AAAAAAAAuTQ/hCFmmaAjdbss2HYkKMD1-nXTPXngB7_9ACLcB/s320/planetfall.jpg" width="220" /></a></div>
<br />
<br />
...huolimatta siitä, että se oli täynnä sen kaltaisia koukkuja, joita kirjoissa inhoan.<br />
<br />
Ai mitä inhoan? Vihaan sitä, kun kirjailija sivulla 1 laittaa päähenkilön mouruamaan sietämättömällä itseinholla jotain kauheaa menneisyyden salaisuutta, ja alkaa sitten jaella paljastuksia kuin reippaasti kuin strippaava nunna. Kun salaisuuden riepu on lopulta repäisty pois, lukija jo nukkuu.<br />
<br />
Ehdin jo miettiä, että eikö voisi olla sellainen kertoja, joka rysäyttää kauhean menneisyytensä lukijan silmille sivulla 202 asiaa yhtään pohjustamatta.<br />
<br />
Universumi joskus toimittaa sen, mitä pyytää. Ja muutenkin Planetfallin ahdistunut, lähes klaustrofobinen tunnelma oli rakennettu tosi hyvin. Vaikka päähenkilöä halusi välillä ravistella, oli hänessä jotain hyvin tunnistettavaa.<br />
<br />
Niin että kyllä taas tuli oivallisesti käytettyä aikaa kirjoja lukemalla.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-69288581199308818772016-08-15T19:31:00.002+03:002016-08-15T19:31:21.683+03:00Bone Gap<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<b>Bone Gap</b> alkoi pulpahdella esiin internetissä siellä täällä, kunnes lopulta varasin sen kirjastosta. Nyt sen oli onneksi varannut kirjastosta joku muukin - onneksi, sillä:<br />
<br />
<ol style="text-align: left;">
<li>Tuli luettua tämä mainio kirja</li>
<li>Joku muukin tulee ehkä lukeneeksi tämän mainion kirjan, mikä on hieno juttu sekä kirjan että lukijan kannalta</li>
</ol>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-PiTZOPBqnSk/V7HuJwOb-YI/AAAAAAAAt8o/o76-Xs-hndw0anskKILPTJSa39rduf3VgCLcB/s1600/bone_gap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-PiTZOPBqnSk/V7HuJwOb-YI/AAAAAAAAt8o/o76-Xs-hndw0anskKILPTJSa39rduf3VgCLcB/s320/bone_gap.jpg" width="209" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Laura Rubyn Bone Gap oli sellainen kirja, joita joskus tulee vastaan ja joihin haluaisi vain upota. Sellainen, jossa elämää katsotaan myönteisesti mutta ei ruusuisesti; sellainen, jossa on vähän taikaa mutta ei liian helppoja ratkaisuja.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Se kertoo pojasta, joka asuu pienessä kaupungissa, on vähän huono kasvojen kanssa ja joka löytää ja menettää ihmisiä, ja ehkä löytää jälleen. Mutta se kertoo myös niistä ihmisistä, jotka tulevat löydetyksi ja löytävät yhtä lailla.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Bone Gap on hauska ja koskettava, mutta on siinä selkeä teemakin: se käsittelee sitä, miten näemme toisemme, kun rakastamme (ja mitä näemme, kun emme rakasta.)</div>
<div>
<br /></div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-26487819796172152932016-08-11T21:13:00.000+03:002016-08-11T21:13:46.875+03:00The Traitor<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Luin Seth Dickinsonin The Traitorin loppuun pari päivää sitten.<br /><br />Se oli ollut hyllyssä aika pitkään; odotin ja pelkäsin sitä yhtäläisellä innolla. Olin melko varma siitä, että se olisi loistava. Toisaalta vielä varmempi olisin siitä, ettei se olisi yhtään hauska.<br /><br />Kirjan alkuperäinen nimi on The Traitor Baru Cormorant, mikä on tietenkin paljon parempi nimi, ja se kertoo nimihenkilöstään Barusta, jonka kotimaa liitetään osaksi imperiumia.<br /><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://4.bp.blogspot.com/-fL3OKKt3eSc/V6y_gt-bs-I/AAAAAAAAtvk/JwAu4xTmVUgRDlbWYndB3JTMUPvT8sDEACLcB/s1600/the_traitor.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-fL3OKKt3eSc/V6y_gt-bs-I/AAAAAAAAtvk/JwAu4xTmVUgRDlbWYndB3JTMUPvT8sDEACLcB/s320/the_traitor.jpg" width="212" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">...ja kun nyt alkuperäisnimistä aloitin: mitä lukemani version kanteen tulee, tähän alkuperäiseen nähden se vie elämänhalun.</td></tr>
</tbody></table>
<br /><div>
Kirja alkaa sanoilla: "This is the truth. You will know because it hurts."<br /><br />...ja se tutkii valtaa, politiikkaa, tarkoituksia ja motiiveja, eikä se ole hauska. Se on silti loistava, tärkeä, ja vähän kipeä.<br /><br />Lukeminen takkusi silti. Kai siksi, että uskoin alkusanoja ja kuten kuka tahansa hermostolla varustettu yritin välttää sitä hetkeä, että sattuu. Venytin ja vanutin, eikä The Traitor myöskään ihan imaissut mukaansa. Ehkä rakensin jonkinlaista suojaa, ja onnistuinkin siinä, sillä vaikka loppu oli vaikuttava, se ei kaivertanut aivan niin syvään kuin olisi voinut.<br /><br />Suosittelen kumminkin vahvasti. Tämä kirja kertoo ihmisyydestä ja pakottaa myös miettimään, miten itse toimisi. <br /><br /><span style="font-size: x-small;">P. S.: Tähän ajanhetkeen asti Sivukirjastossa on yritetty käsitellä luettuja kirjoja jotenkin kronologisesti, tarkoittaen, että lähes jokaista täällä esiintynyttä kirjaa muisti on kohdellut yhtä kaltoin, mutta se loppuu nyt. Kirjoja sekalaisessa järjestyksessä, sanon minä.</span></div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-36390577846149724082016-05-30T18:59:00.000+03:002016-05-30T18:59:01.305+03:00While We Run<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Ihmisen muisti toimii näemmä niin, että se muistaa <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2014/08/when-we-wake.html">When We Wake</a> -kirjan lopussa olleen jonkun koukun, joka on tosin unohtunut jo blogipostausta tehdessä, mutta joka kuitenkin jää johonkin alitajuntaan kaihertamaan sillä tavalla, että jatko-osakin pitää lukea, tahi siis tässä tapauksessa kuunnella.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-Kd1t59j8M5w/V0w5QXiKVRI/AAAAAAAArXk/h3KPbCxQfS099yPo7hafVqblmFQobA5pgCLcB/s1600/while_we_run.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-Kd1t59j8M5w/V0w5QXiKVRI/AAAAAAAArXk/h3KPbCxQfS099yPo7hafVqblmFQobA5pgCLcB/s320/while_we_run.jpg" width="217" /></a></div>
<br />
<b>While We Run</b> kertoo Teganin tarinan toisen puolen - mutta tällä kertaa Abdin, Teganin poikaystävän näkökulmasta.<br />
<br />
Abdi ja Tegan kiertävät ympäri resurssiköyhää Australiaa ja vähän ulkomaillakin mainostaakseen hallituksen sukupolvialusprojektia. Työ mainoshommissa ei ole aivan vapaaehtoista, vaan kidutuksen alla tehtyä, ja molemmat nuoret joutuvat kertomaan hallituksen valheita.<br />
<br />
No, sitten he pakenevat. Ja käy ilmi, että valheita on kerroksittain, eikä ole ollenkaan selvää, että kuolevalta planeetalta on lopulta poispääsyä.<br />
<br />
Tykkäsin kirjan lukijan afrikkalaisaksentista (tai siltä se harjaantumattomaan korvaani kuulosti), mutta juonen osalta menetin aika monia pätkiä ympäriinsä juoksentelua, kiinni jäämistä ja pakenemista. En ole aivan varma siitä, oliko se vain huono juttu.<br />
<br />
Healey on kumminkin onnistunut kirjoittamaan sellaisen dystopian, jossa - vaikka ympäristö ei ole vielä niin rikki kuin voisi olla - sydäntäsärkevästi kovin hyviä valintoja ei tunnu kellään olevan edessä.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-22917227786507577782016-05-29T19:35:00.000+03:002016-05-29T19:35:06.565+03:00The Death House<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Luin Sarah Pinborough:n <b>The Death House</b> -kirjan kauhealla vauhdilla.<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-U2E9mU9fQxw/V0sZ4vhXZxI/AAAAAAAArUg/DNL7G2XW0K0Umi1pcao6rEgI49zQPwp_QCLcB/s1600/the_death_house.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-U2E9mU9fQxw/V0sZ4vhXZxI/AAAAAAAArUg/DNL7G2XW0K0Umi1pcao6rEgI49zQPwp_QCLcB/s320/the_death_house.jpg" width="210" /></a></div>
<div>
<br />Se imaisi mukaansa: on talo jossakin, ja sinne taloon tuodaan lapsia, joilla on ns. defektiivinen geeni. Lapset viedään perheiltään ja talosta heidän matkansa jatkuu yläkerroksiin - sieltä ei kukaan palaa eikä kukaan, koskaan, ikinä pääse kotiin.<br /><br />Toby elää talossa, defensiivisenä, vihaisena, vaellellen öisin ympäriinsä. Hän kuulee, kuinka sairastuneet yksi kerrallaan viedään yläkertaan. Ja pelkää, tietenkin, kaikki pelkäävät ja kaikki ovat yksin.<br /><br />Kunnes taloon tulee muutama uusi nuori, ja sitten kaikki muuttuu ja murtuu.<br /><br />Lukijakin vähän. Tai siis kirjan loppupuolella itkin kuin vauva. Pinborough kirjoittaa todella musertavaa tekstiä, mutta ei vain musertavaa vaan myös iloista, raivokasta...<br /><br />...ja kun olin päässyt yli loppupuolen musertumisesta, menin vihaamaan varsinaista loppua suurella intohimolla. Ehkä perspektiivini on toinen kuin teini-ikäisen päähenkilön (tai tietenkin se on, miten se voisikaan olla olematta), mutta olisin halunnut syödä kirjasta viimeiset sivut, jottei kenenkään tarvitse niitä enää lukea.<br /><br />Koskaan.<br /><br />Ristiriitainen on fiilis.<div>
<br /></div>
</div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-38169572820386845502016-05-28T17:45:00.000+03:002016-05-28T17:45:19.909+03:00Kävelyn filosofiaa<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Jos ihan rehellinen olen, odotin Frédéric Gros:n teokselta <b>Kävelyn filosofiaa</b> ihan himpun verran enemmän.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaEJvIhfcKUkB4GifxgbQe-ZAMQXCQGGi_02VsnRdLbnX9yC1q7z-cXupUtY6x-nvp3v29xm-EHeMdasfxe2xj5S5ewi-YVrnw3tLHH5ds4Xhk2nTTVmMZyGdD3dsUtpM7iY-l/s1600/k%25C3%25A4velyn_filosofiaa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaEJvIhfcKUkB4GifxgbQe-ZAMQXCQGGi_02VsnRdLbnX9yC1q7z-cXupUtY6x-nvp3v29xm-EHeMdasfxe2xj5S5ewi-YVrnw3tLHH5ds4Xhk2nTTVmMZyGdD3dsUtpM7iY-l/s320/k%25C3%25A4velyn_filosofiaa.jpg" width="211" /></a></div>
<br />
<br />
Myönnetään nyt ihan tässä alkuun, etten tiedä nykyfilosofian tilasta hittojakaan. Silti olisin odottanut, että Kävelyn filosofiaa olisi voinut nojata edes ihan himpun verran esimerkiksi ihan empiiriseen tutkimusaineistoon kävelystä - siitä kun aina silloin tällöin tulee artikkeli jos toinenkin, ja se aina vaikuttaa kauhean kiinnostavalta.<br />
<br />
Gros filosofoi. Pohtii. Nojaa aiempien filosofien kävelykokemuksiin. Tavallaan ihan kiinnostavaa, mutta silti jurppi. Kirja olisi voinut olla niin paljon enemmänkin, no hyvä on, ei enemmän mutta enemmän sellainen, jonka juuri <i>minä </i>halusin lukea, jos se olisi filosofian aiempien saavutusten ohella seissyt myös jonkun luonnontieteilijän harteilla.<br />
<br />
Sentään se vähän lisäsi kävelyintoa.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-29633522662304453402016-03-20T16:27:00.000+02:002016-03-20T16:27:11.086+02:00Carry On<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Rainbow Rowellin <b>Carry On</b> on varmaan kaikkien fanficcien tiivistymä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-ppHi09eRrq4/VuwQYCx6szI/AAAAAAAAoks/xD2juz2mykc5qqnx57eedUGylVPtt1q5g/s1600/carry_on.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-ppHi09eRrq4/VuwQYCx6szI/AAAAAAAAoks/xD2juz2mykc5qqnx57eedUGylVPtt1q5g/s320/carry_on.jpg" width="209" /></a></div>
<br />
Lainasin sen kirjastosta kerran aiemminkin ja olin, että eihyväntähden eitämmöstä enpysty, ja palautin. Sitten lainasin uudestaan, koska olin vissiin unohtanut edelliset fiilikseni.<br />
<br />
Sitten purin hammasta ja luin, ja katso! Se, mikä oli aluksi kiusallinen Harry Potter -pastissi olikin lopuksi jotain riemukasta ja omaa ja vaikka se oli realistista samalla tavalla kuin piirretyt hahmot ovat, silti pohjattoman inhimillistä.<br />
<br />
Siis: Simon käy taikakoulua, mutta sattuu vain olemaan kauhean huono. Ja samalla Valittu. Hänellä on ystävä, tyttöystävä ja arkkivihollinen, joka ei viitsi edes saapua kouluun viimeisenä vuonna. Ja taika häviää, sillä hirveä arkkivihollinen - se, jolla on Simonin kasvot - syö sitä, tai jotain, kukaan ei oikein tiedä.<br />
<br />
Rowell kertoo ihan älyttömän hienon tarinan kierrätysmatskusta. Ihana kirja, suosittelen kaikille, tai ainakin just sulle.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-72476149524349617022016-03-19T16:21:00.000+02:002016-03-19T16:21:01.384+02:00The Very Best of Kate Elliott<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Nitkun natkun: yksi tarinoista alkaa sillä, miten veneessä, avovedellä, neljä naista sai keskustella vailla pelkoa siitä, että muut kuulisivat.<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-DI6OnJvHk-s/VuwOss4NOEI/AAAAAAAAokg/WsIXrxYQAGEN4G3z-Q8UKFCd0t5HR0Txw/s1600/the_very_best_of_kate_elliott.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-DI6OnJvHk-s/VuwOss4NOEI/AAAAAAAAokg/WsIXrxYQAGEN4G3z-Q8UKFCd0t5HR0Txw/s320/the_very_best_of_kate_elliott.jpg" width="212" /></a></div>
<div>
<br /><br />Rakas Kate Elliott, veden yli ääni kantaa mainiosti. Olen ihan yllättynyt, miten vauhdikkaasti voi tarinalta tippua pohja, kun tämmöistä lukee. Jos tämä olisi kirjasi ainoa tarina, käsittelisimme nyt kaikki kohdat kiusallisten esimerkkieni kokoelmassa huolellisesti läpi, mutta koska kirjasi on novellikokoelma, säästyt moiselta.<div>
<br /></div>
<div>
Ja oikeastaan ihan ansaitusti, sillä teoksesi, <b>The Very Best of Kate Elliott</b>, on ihan mahtava novellikokoelma. Oikeastaan olen tosi pahoillani, että kirjasi muuten ovat paisuneita kuin punkki koirasta irrotessaan, sillä kykysi näyttävät kantavan paremmin lyhyttä tarinaa, ja hyvin ne sitä kantavatkin. Feministinen otteesi on raikas ja riemastuttava ja tuot oikeasti jotain uutta miehisen katseen läpitunkemaan fantasian kenttään.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kiitos myös esseistä kirjan lopussa. Ne opettivat minulle jotain uutta itsestäni ja kaunokirjallisuudesta.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jatka samaan malliin. Siis lyhyesti. Kiitos!</div>
<div>
<br /></div>
</div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-5875275246420777632016-03-18T18:14:00.000+02:002016-03-18T18:14:02.001+02:00Sorcerer to the Crown<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Zen Chon teos <b>Sorcerer to the Crown</b> oli niitä kirjoja, joiden jotenkin olettaa muotoutuvan tietynlaisiksi, ja sitten ne ovatkin ihan erilaisia, ja kirjan lopussa sitä nauraa ihan silkasta riemusta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-LjMrc47w2WI/VuwNNq8E6eI/AAAAAAAAokU/_YDFrrQeWGIH2Pi-TID3MbCSgkmPsB_Fg/s1600/sorcerer_to_the_crown.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-LjMrc47w2WI/VuwNNq8E6eI/AAAAAAAAokU/_YDFrrQeWGIH2Pi-TID3MbCSgkmPsB_Fg/s320/sorcerer_to_the_crown.jpg" width="208" /></a></div>
<br />
<br />
Siis: kun kruunun velho Zacharias kohtaa regencyn ajan Lontoossa - ajattelemme nyt tiukkaa ja ennakkoluuloista luokkayhteiskuntaa - sekä oman alkuperänsä (tummaihoinen) että vähenevät taikuuden aiheuttamat esteet, purin vähän hammasta ja ajattelin, että kai tästäkin selvitään, mutta hauskaa ei kyllä tule.<br />
<br />
Lavalle astuu Prunella Gentleman, orpo tyttö, jolla myös on taikavoimia. Eikä mitä tahansa taikavoimia, vaan kunnon taikavoimatykki kun kaikki muut puuhastelevat maagisten hernepyssyjen kanssa.<br />
<br />
Ja sitten kirjasta tulee ihan mahtava! Ei ehkä aivan puhdasta regencyä, sillä englantilainen yläluokka ottaa dunkkuun vähän oikealta ja vasemmalta, siirtomaista ja naisväestöltä, mutta vähät siitä kun sekä Prunellalla että lukijalla on hauskaa, ja Zachariaskin taitaa jossain vaiheessa olla ihan iloinen. Ja kyllähän asia toisaalta niinkin on, että englantilainen yläluokka ansaitsee vähän iloista dunkkuun ottamista. Kirjallisesti ainakin.<br />
<br />
Herkullista.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-14230562292954223792016-03-15T20:35:00.000+02:002016-03-15T20:35:02.530+02:00Apollo's Outcasts<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<b>Apollo's Outcasts</b> oli Allen Steelen poliittisehko nuortenjännäri.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-zifaMwM318c/VuflaOJNXxI/AAAAAAAAog4/JOjz3KcomRUefGbibNsRJ2hwp2T5oZRYg/s1600/apollos_outcasts.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://2.bp.blogspot.com/-zifaMwM318c/VuflaOJNXxI/AAAAAAAAog4/JOjz3KcomRUefGbibNsRJ2hwp2T5oZRYg/s320/apollos_outcasts.jpg" width="200" /></a></div>
<br />
Päähenkilö, teini-ikäinen Jamey, on syntynyt kuussa ja koska painovoima, hänen luunsa ovat vähän heikommalla puolella kun nyt kuitenkin pitäisi asua maassa. Vaan ei kovin monta sivua teoksen alusta, sillä Jameyn isä on sotkeutunut Poliittiseen Kuvioon ja Jamey sisaruksineen lähetetään yllärimatkalle jonnekin.<br />
<br />
Siis Kuuhun. Ja siellä heidän pitää sitten opetella elämään, kuussa kuun tavalla.<br />
<br />
Ainakin teos lyhyt. Vaikka, nojoo, ei siinä nyt sillä tavalla mitään erityistä vikaa ollutkaan, ihan viihdyttävä opus oli kyseessä. Steele vain joko näyttää uskovan, että nuorisolaisille kirjoitettaessa hyvä työväline on hienosäätöleka, ja hienovaraisemmat koristelut voi jättää ensi kertaan - tai ei muuhun pysty.<br />
<br />
Esim. oivasti nimetyn pahiksen, Yhdysvaltain varapresidentti Lina Shaparin, meno kirjassa oli semmosta, että vaikea on uskoa kenenkään kaimani oikeasti toimivan noin epänohevasti.<br />
<br />
No, sen siitä joskus saa, kun lukee nuorten kirjoja. Tai aikuisten kirjoja. Tai ylipäänsä avaa silmänsä aamulla.<br />
<div>
<br /></div>
</div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-33592308512759372732016-03-07T18:25:00.000+02:002016-03-07T18:25:05.167+02:00The Long Way to a Small, Angry Planet<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Becky Chambersin teos <b>The Long Way to a Small, Angry Planet</b> on avaruusseikkailu, jota oli lopulta mahdoton olla rakastamatta.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-Vd7N3ghfd48/VtsIe6XKFvI/AAAAAAAAoRQ/VcN3sw_uxhc/s1600/the_long_way_to_a_small_angry_planet.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-Vd7N3ghfd48/VtsIe6XKFvI/AAAAAAAAoRQ/VcN3sw_uxhc/s320/the_long_way_to_a_small_angry_planet.jpg" width="208" /></a></div>
<br />
Pieni, vihainen planeetta on teoksessa kohde, mutta tärkeintä on matka, ja lähes koko kirja käsitelläänkin matkaa - alkaen siitä, kun uutta elämää etsivä, nimensä ja menneisyytensä salannut Rosemary astuu avaruusalukselle tarkoituksenaan toimia kyseisen purkin jonkinlaisena paperinpyörittäjänä, mutta ei todellakaan päättyen siihen.<br />
<br />
Eikä edes kannata kuvitella, että Rosemary olisi kirjalle kovin keskeinen - ei, sillä tärkeintä on miehistö, ja se, mitä se kokee ja miten se kasvaa ja löytää jotain, useimmiten ymmärrystä ja anteeksiantoa, mutta välillä myös vain hauskaa. Miten se kasvaa perheeksi.<br />
<br />
Mahtava kirja, mahtava. Chambers on Fireflynsä katsonut, mutta The Long Way on silti ainutlaatuinen: paljon tuota suosikkisarjaani lempeämpi, täynnä iloa.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-50725275803732642132016-03-06T18:16:00.000+02:002016-03-06T18:16:03.670+02:00The Affinities<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Robert Charles Wilsonin <b>The Affinities</b> on melkein mahtava, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Tai ehkä se vain valitsee eri tavan käsitellä teemoja, joista olisin halunnut enemmän ymmärtää, mutta silti.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-bVbL8q5b-cQ/VtsGY9kqqeI/AAAAAAAAoRE/xcIbTmoETNY/s1600/the_affinities.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-bVbL8q5b-cQ/VtsGY9kqqeI/AAAAAAAAoRE/xcIbTmoETNY/s320/the_affinities.jpg" width="212" /></a></div>
<br />
<br />
The Affinities kertoo sosiaalisista verkostoista, joihin jäsenet valitaan psykologisen profiloinnin avulla. Kunkin verkoston jäsenet tuntevat jonkinlaista syvää luottamusta toisiinsa, ihastuvat toisiinsa - eivät välttämättä seksuaalisessa mielessä vaan ihan vain sillä tavalla, jolla toiseen ihmiseen joskus ihastuu ystävänä - ja kokevat luontevaksi auttaa toisiaan.<br />
<br />
Sisään päässeille siis jonkinlainen sekoitus unelmaa ja märkää unta.<br />
<br />
Ulos jääneille kitkerä paikka, ja tämä on ehkä lopultakin se, mistä olisin itse halunnut lukea enemmän: mitä tapahtuu, kun tietoisesti muodostetaan sisäpiirejä, jotka haluavat olla tekemisissä enimmäkseen toistensa kanssa?<br />
<br />
Mutta Wilson käsittelee tätä hieman toisin. Kertojaääni päätyy osaksi oman possensa johtavaa sakkia, hän politikoi ja neuvottelee edistääkseen omiensa asemaa. Toinen merkittävä ryhmittymä päätyy tietenkin, lähes väistämättä, vihollisasemaan. Myöskään yhteiskunta ei katso näin valtavaa kansallista yhtenäisyyttä rikkovaa voimaa hyvällä. Tästä kaikesta seuraa juoni, joka on ehkä inan verran toiminnallisempi kuin toivoisin.<br />
<br />
Suljin äänikirjasoftan kirjan jälkeen puoliksi vaikuttuneena, puoliksi turhautuneena. Kirjassa on kuitenkin niin paljon kiinnostavaa, että sitä on aika helppo suositella, jos aihe kiinnostaa.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-70879652045576345822016-03-05T18:09:00.000+02:002016-03-05T18:09:19.473+02:00Going Dark<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Luin Linda Nagatan trilogian päätösosan <b>Going Dark</b> aika pian <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2016/02/the-trials.html">The Trials</a>in jälkeen, koska kiinnosti - ja koska samaan aikaan luin <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2016/02/superintelligence.html">Superintelligence</a>a, ja jotenkin tämä aiheiden yhteneminen tuntui hassulta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-37oEUMuWbk4/VtsESPPeVvI/AAAAAAAAoQ4/kPn1N5Ok1b0/s1600/going_dark.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://2.bp.blogspot.com/-37oEUMuWbk4/VtsESPPeVvI/AAAAAAAAoQ4/kPn1N5Ok1b0/s320/going_dark.jpg" width="178" /></a></div>
<br />
<br />
Nagata pääsee kummallisesti sopuun Boströmin kanssa tekoälyineen, vaikka olen melko varma, että Boström pyörittelisi silmiään ja toivoisi voimia, jos lukisi siitä, miten The Red on emergentti tekoäly - siis noin vain itsekseen kehittynyt. Silti, Punainen ei ole missään nimessä mikään toiveautomaatti, vaan sillä on oma agendansa, jota ei kirjan aikana missään nimessä edes täysin avata. The Red on siis tässä osassa tosi ambivalentti, ei suinkaan yksiselitteisesti sankarimme puolella. Itse asiassa kirjan kantava teema tulee juurikin tästä.<br />
<br />
Shelley on jonkinlaisessa supersalaisessa ehkä-armeijaa-ehkä-ei -yksikössä, joka elää omaa supersankarielokuvaansa (paitsi, että vaarallisempaahan se tietenkin on.) Hän on tehnyt kunnon katoamistempun, eikä ole enää läsnä isänsä tai viime-osasta-alkaen tyttöystävänsä Delphin elämässä. (Niin juu, Delphi on myös Shelleyn vanha kontakti armeija-ajoilta.)<br />
<br />
Sitten polut jälleen kohtaavat, missä oikeastaan oli lempi-inhon aiheeni koko kirjan suhteen. Päähenkilön ja Delphin suhde "en ole ikinä unohtanut sinua" -sävyineen onnistui olemaan vähän visto. Jotenkin aivan suoraa jatkumoa sille, miten sankari saa palkkiokseen naisen - en vain muista aiemmin moisesta näin ärtyneeni. Ehkä se vitutti nyt siksi, että Nagatan kirjassa on muuten paljon epätyypillistä, ja tämmönen kulunut ja inha kuvio istuu siihen hyvin kuin tulehtunut viisaudenhammas suuhun.<br />
<br />
Kokonaisuudessaan sarjan fiilis jäi kyllä erittäinkin myönteisen puolelle.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-62058736968779424002016-02-29T18:23:00.000+02:002016-02-29T18:23:05.471+02:00Superintelligence<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Nick Boströmin* <b>Superintelligence</b> ei ole opaskirja, jolla selviää, miten päädytään tosi fiksuiksi vaan kirja ihmistä älykkäämmistä tekoälyistä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaOcLy6QLA-2RRkIvDpOkRPTenJpGTSRKFkXrigR92weiehn5Q4xOUtZrmRraYY-VCDC7m9C8dU5x3v640WRNwKQKDDUASm0CznvCQFn_ni6T2kE9jzzIn87i-RwvxWeifBIoi/s1600/superintelligence.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaOcLy6QLA-2RRkIvDpOkRPTenJpGTSRKFkXrigR92weiehn5Q4xOUtZrmRraYY-VCDC7m9C8dU5x3v640WRNwKQKDDUASm0CznvCQFn_ni6T2kE9jzzIn87i-RwvxWeifBIoi/s320/superintelligence.jpg" width="214" /></a></div>
<br />
<br />
Kuvittelin tähän hetkeen asti, että Boström on joku tietotekniikkalainen, koska hän tuntuu ymmärtävän tosi paljon tekoälykehityksen luonteesta - mutta hän onkin filosofi, ja tässä onkin kortti jonka aion vastedes kiskaista esiin aina, kun <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2015/02/a-universe-from-nothing.html">joku luonnontieteilijä dissaa filosofeja</a>. Superintelligence on ihan ehdottomasti kirja, jonka jokaisen tekoälytutkijan ja oikeastaan ihan kenen tahansa devaajahenkilön pitäisi lukea.<br />
<br />
Meille muille se voi aiheuttaa tarpeetonta kylmää hikeä otsalle, puhumattakaan fiiliksestä, jonka mukaan on oikeastaan ihan ok hukuttaa maapallo tarpeettomaan muovikrääsään koska kun tekoäly tulee, olemme kaikki mennyttä joka tapauksessa.<br />
<br />
Tai ainakin kirjan alkupuoli aiheuttaa kylmää hikeä ja eksistentiaalista luovuttamista, mutta loppupuoli - kun Boström on tehnyt selväksi, että tekoäly ei ole mikään Pokémon - on toiveikkaampi. Väyliä ihmiselle myönteisen superälyn kehittämiseksi on, harmi vain, että mahdollisuuksia ei tule olemaan monia. Oikeastaan on täysin mahdollista, että superälyhommissa olisi onnistuttava kerralla.<br />
<br />
Boström käy kirjassaan läpi koko joukon erilaisia tapoja superälyn kehitykselle ja eri tapoihin liittyviä riskejä - joista osa ei ole ollenkaan ilmeisiä, mutta karmivia ne kyllä ovat. Viimeiseksi siirrytään siihen, millaisin strategioin toivottaviin lopputuloksiin olisi ehkä mahdollista päästä. Kevyttä luettavaa opus ei missään nimessä ole, mutta onneksi se löytyy omasta kirjahyllystä - on aika huikeaa, kun bonusisä osaa ostaa tämmöisiä joululahjoja. Voin palata siihen uudelleen ja uudelleen.<br />
<br />
Toivon paljon viisautta poliittisille päättäjille ja tekoälytutkijoille. (Toiveeni sulkee varmaan saman tien Suomen tekoälykehityksen kärjestä pois - jos nykyhallitus pääsee asiaan millään tavalla käsiksi, tuho on taattu.)<br />
<br />
Superintelligence oli minusta kerrassaan tosi hyvä ja silmiä avaava kokemus, jonka yksi käytännön vaikutus on se, että tekoälyscifiä on tullut luettua aivan toisella silmällä viime aikoina.<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;">* En kykene kirjoittamaan "Bostrom" vaikka kirjan kannessa lukisi mitä.</span><br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-39643748490686651872016-02-28T14:27:00.000+02:002016-02-28T14:27:09.001+02:00Positive<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Ajattelin, että kunnon zombimeijastus on aina tarpeen, ja ostin David Wellingtonin teoksen <b>Positive</b> Audiblesta. (Wellington on hyvä <i>go-to</i> -henkilö näissä hommissa. En itse asiassa tiedä, onko Wellington kirjoittanut mitään muita kuin zombiaiheisia kirjoja.)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-PYgQg8UYF2Q/VtGWCTTLjqI/AAAAAAAAoFs/XC5953rE_tY/s1600/positive.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-PYgQg8UYF2Q/VtGWCTTLjqI/AAAAAAAAoFs/XC5953rE_tY/s320/positive.jpg" width="212" /></a></div>
<br />
<br />
Tässä eletään aikaa zombiapokalypsin jälkeen. Päähenkilö Finn asuu New Yorkin raunioilla yhteisössä, mutta saa fudua kun tila muuttuu ei-infektoituneesta mahdollisesti tartuntaa kantavaksi: positiiviset siirretään leirille ja sillä piste.<br />
<br />
No, eihän mikään tietenkään niin suoraviivaista ole: Finn joutuu ihan tosissaan tekemään töitä päästäkseen sinne leirille, ja luodakseen itselleen jonkinlaisen paikan maailmassa.<br />
<br />
Kirja oli ihan kiva ja viihdyttävä, mutta siinä se suunnilleen oli. Tarkoitan, että vaikka kuuntelin opuksen nyt tässä talvella, en oikein edes ihan muista, miten se lopulta päättyi. Eikä siinä sitä zombimeijastustakaan niin paljon ollut, vaan erilaisten ja eri tavalla vinojen yhteisöjen kuvausta.<br />
<br />
Yleisfiilis siis vähän nojoo.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-49827695616956221022016-02-27T11:22:00.000+02:002016-02-27T11:22:32.436+02:00The Trials<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Linda Nagatan <b>The Trials</b> jatkaa viime vuonna lukemani <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2014/12/the-red-first-light.html">The Red: First Light</a> -kirjan käänteitä ja luutnantti James Shelleyn tarinaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-uVmpD8ihtoY/VtFqceb0MbI/AAAAAAAAoDQ/gCcKzgrHH2Y/s1600/the_trials.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-uVmpD8ihtoY/VtFqceb0MbI/AAAAAAAAoDQ/gCcKzgrHH2Y/s320/the_trials.jpg" width="178" /></a></div>
<br />
<br />
Tarkalleen ottaen Shelley saa fudut armeijasta (koko juttu alkaa oikeudenkäynnillä, joka on ihan mukiinmenevä myös tällaiselle joka ei välitä oikeussalidraamasta) ja päätyy palkkasoturiksi komppaniaan, joka hieman oman pyssyn oikeudella metsästää tahoja, joilla on ydinaseita stashissa vähän kuin eräillä meistä on lankaa. Siis piilossa ja tarkoituksena ottaa käyttöön heti, kun tilanne sitä vaatii.<br />
<br />
The Trialsin juoni on ihan vetävä ja sillä tasolla kirja toimii mainiosti.<br />
<br />
Jäin miettimään aika paljon juttuja kirjan luettuani. Nagatan kuvaama, edelleen etäiseksi jäävä tekoäly The Red saa tässä vähän lisävaloa. Punaisen paras puoli on yhä se, ettei se ole kauhean läsnä, mutta, mutta, mutta. Kirjan edetessä yhdeksi tekoälyn motivaatioksi epäillään, että se auttaa ihmisiä toteuttamaan ja parhaalla tavalla elämään omaa tarinaansa - ja adrenaliininarkkari, sankari-wannabe James Shelleyn tapauksessa toteuttaminen näyttää olevan sitten rymistelevä maailmanpelastusseikkailu. Elämä tietokonepelinä.<br />
<br />
Siitä seuraa vain sellainen ongelma, etteivät uhat enää tunnu todellisilta vaan jotenkin lavastetuilta. En ole varma, onko se Nagatan tarkoituskin, mutta lukijana hieman etäännyin kohdista, jossa Shelley rymsteeraa milloin missäkin melko ohuin taustatiedoin - ja aina onnekkaasti osuen - eikä, huolimatta epäilyksistään The Redin suhteen kuitenkaan koskaan epäile omaa oikeutustaan toimia kuten katsoo parhaaksi toimia.<br />
<br />
Nyt on varmaan pakko lukea sarjan viimeinenkin osa, sillä mua kiinnostaa hurjasti, mihin lopputulokseen Nagata päätyy tämän vigilantismiteemansa kanssa, vai päätyykö.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-22966453806621136952016-02-26T19:57:00.000+02:002016-02-26T19:57:07.998+02:00Slade House<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
David Mitchellin <b>Slade House</b> on jonkinlainen sisarteos <a href="http://sivukirjasto.blogspot.fi/2016/02/the-bone-clocks.html">The Bone Clocksille</a>, vaikka sellaisena se on kyllä melko lailla kevyemmän tuntuinen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-uI5Y5jx4dKo/Vs76HEF7EdI/AAAAAAAAn7g/iuTFWpJzfKw/s1600/slade_house.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-uI5Y5jx4dKo/Vs76HEF7EdI/AAAAAAAAn7g/iuTFWpJzfKw/s320/slade_house.jpg" width="207" /></a></div>
<br />
<br />
On talo, jossain Lontoossa, jonka nimi on Slade House, johon yhdeksän vuoden välein katoaa joku. Kirjassa näiden jokujen tarinaa seurataan henkeä pidätellen, ja vaikka joissakin arvioissa teosta on pidetty hassuna, minusta se oli kyllä näiltäkin osin surullinen, sillä selvähän se, ettei siinä juuri kellekään hyvin käy.<br />
<br />
Osa kirjan henkilöistä on tuttuja The Bone Clocksista, ja vaikka paikoin tämä tuttuus aiheuttaakin iiiiih-hetken lukijassaan, moinen metataso myös potkii lukijaa hieman tarinasta ulos, muistuttaa, että tämä on kaikki leikkiä nyt.<br />
<br />
Öööö, en tiedä mitä sanoa. Viihdyin, mutten saanut selvää, oliko tarkoitus tehdä muutakin. Slade House sekoittaa harvinaisen uskottavia hahmoja hieman pöljään keitokseen, ja hullumminkin voisi olla.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-5741628394544184382016-02-25T20:41:00.000+02:002016-02-25T20:41:16.261+02:00Kudottujen kujien kaupunki<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Minulla oli joulupukille yksi toive, ja sen hän ihailtavasti täyttikin. (Lisäksi sain monta mahtavaa yllärikirjaa, mutta ne ovat toisten postausten aiheita ne.)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgg9yAH67YjTCrl4zpYqKC3Pvl_3PvIFfvnUmV6HdkuBtSSKJApDSVLZumft2OWehtFJTrKqJLjVAN8KNr2IGteJzkam0N7e976Z9L3mLmDaAXLJsHFQgnQB7hgCACJXVv9_Eja/s1600/kudottujen_kujien_kaupunki.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgg9yAH67YjTCrl4zpYqKC3Pvl_3PvIFfvnUmV6HdkuBtSSKJApDSVLZumft2OWehtFJTrKqJLjVAN8KNr2IGteJzkam0N7e976Z9L3mLmDaAXLJsHFQgnQB7hgCACJXVv9_Eja/s320/kudottujen_kujien_kaupunki.jpg" width="203" /></a></div>
<br />
<br />
Se yksi toive oli tietenkin Emmi Itärannan <b>Kudottujen kujien kaupunki</b>, joka ei pettänyt myöskään sisällöllään. Kirja oli tosi hieno.<br />
<br />
Tuntuu vaikealta sen kummemmin juonta avata: itsekin sukelsin kirjaan kylmiltäni, ja se jollain tavalla palkitsi. En tiennyt päähenkilöiden nimiä, en juonesta mitään. Tiesin, että kirjassa on saari.<br />
<br />
Jälkikäteen kirjasta jäi sellainen olo, että se oli tasapuolisen vahva: juoni toimi yhtä hienosti kuin miljöö, yhtä hyvin kuin henkilöt. Surumielinen kerronnan sävy oli kaunis ja juuri oikea (vaikka Teemestarin jälkeen ei ehkä järin yllätyksellinen.)<br />
<br />
Kudottujen kujien kaupungissa ehkä parasta minulle oli se rappio, mennyt loisto, joka on juuri lipunut ulottumattomiin, ja joka oli aivan käsinkosketeltavissa. Ihailin myös taitoa, jolla Itäranta on dystopiansa rakentanut: vaikka elämä saarella ei ole vapaata, se on monille silti elämää, raskasta ja palkitsevaa ja rakasta. Arkea. Ei pelkkää kurjuutta.<br />
<br />
Hieno kirja siis, kiitos joulupukki!<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-51037919427123806432016-02-24T20:35:00.001+02:002016-02-24T20:35:52.836+02:00Ancillary Mercy<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<b>Ancillary Mercy</b> päättää Ann Leckien trilogian, josta minulla oli kaksi kirjaa luettuani hyvin vakava kuva. Hyvä, mutta vakava.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxWPA4XaYMct8m1xxcVpRMZjN66-9MNm1l6nHV1JLmWLPTncTfjWusuZEKrT8r3ldaxa4bjUpRPYMwfNiioaa5aFbR7_Ob1t4EYTlJiiRHJkoKdfmGmrH7Z5Rv1mQwSNYWSI97/s1600/ancillary_mercy.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxWPA4XaYMct8m1xxcVpRMZjN66-9MNm1l6nHV1JLmWLPTncTfjWusuZEKrT8r3ldaxa4bjUpRPYMwfNiioaa5aFbR7_Ob1t4EYTlJiiRHJkoKdfmGmrH7Z5Rv1mQwSNYWSI97/s320/ancillary_mercy.jpg" width="212" /></a></div>
<br />
<br />
Kun luin Mercyä, hämmästyin. Hyvänen aika, miksi minä en muistanut, että Leckie on tosi hauska? Oliko hän tosi hauska edellisissä kirjoissaan? Presgerin lähettiläs on paras comic relief, joka on ikinä kirjoitettu, sillä toisin kuin useimmat tämän sortin hahmot, hän on sekä todella hauska että todella voimakas.<br />
<br />
Nauroin vedet silmissä. <br />
<br />
Ja, no, muu henkilökaarti, en haluaisi päästää irti. Niin kirkkaasti kuvattuja ja mainioita hahmoja kirja on täynnä. Tämän kirjan kohdalla tulin myös ehkä vihdoin ymmärtäneeksi sen, millainen hahmo Breq on - on niin vaikea päästää irti ihmiskäsityksestään, ja tajuta, että Breq ei ole se, joka hänen ruumiinsa joskus oli. Ehkä lukijakin voi kasvaa matkalla.<br />
<br />
Juonikin toimii: se on osa Breqin ja Anaander Mianaanain monen minän välistä kamppailua - skoopiltaan pienempi kuin koko imperiumi, mutta siitä huolimatta valtavan tärkeä.<br />
<br />
Ihana kirja. Minulle trilogiasta paras.<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-21251231.post-90904003993317787042016-02-19T19:59:00.000+02:002016-02-19T19:59:06.316+02:00Ancient, Ancient<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<b>Ancient, Ancient</b> on novellikokoelma, josta kovasti kuvittelin pitäväni, ja joka sitten seilasi vähän ohi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8SWeiJyv1xNpnGoVd3ldigbcCryIwqDv0uRvurdgzWHqPUtpv3Na-noFqoYU2QspPaJzFGkqWk633d_UM-7vuqd2svfzkVOB8U-7l_KbBqKNzsU16c9l9SDjvzkLst7_luHbj/s1600/ancient_ancient.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8SWeiJyv1xNpnGoVd3ldigbcCryIwqDv0uRvurdgzWHqPUtpv3Na-noFqoYU2QspPaJzFGkqWk633d_UM-7vuqd2svfzkVOB8U-7l_KbBqKNzsU16c9l9SDjvzkLst7_luHbj/s320/ancient_ancient.jpg" width="203" /></a></div>
<br />
Kiini Ibura Salaamin kokoelman yksi kiinnostavimpia juttuja oli harppoen vilkaisemani esittely, jossa pohdittiin afrikkalaistaustaisen kirjallisuuden suhdetta aistillisuuteen, ja että pelataanko tässä nyt vähän stereotypioita - en tiedä tästä mitään, en tiennyt tällaisia stereotypioita olevan. Ancient, Ancient on kyllä aistillinen.<br />
<br />
Osa kokoelman tarinoista liittyy yhteen, ja tsägällä ne olivat juuri niitä tarinoita, joista en oikein saanut kiinni. Jollain tasolla ne tuntuivat jopa temaattisilta harjoitelmilta, lyijykynäluonnoksilta. Ehkä luin ne väärin. Ehkä luin tätä liian väsyneenä - muistan muutamankin tarinan kohdalla ajatelleeni, etten nyt jaksa, en jaksa yrittää ymmärtää, haluaisin, että joku kädestä pitäen lempeästi johdattaisi minua.<br />
<br />
Osa tarinoista oli hyvin ymmärrettäviä, ja niistä oli toisaalta helppo napata kiinni ja niiden ympärille käpertyä.<br />
<br />
Ehkä Ancient, Ancient olisi ansainnut toisenlaisen lukijan (tai ehkä minut toisessa hetkessä), mutta nyt se sai minut.<br />
<br />
<br /></div>
Liinahttp://www.blogger.com/profile/04038062090546541015noreply@blogger.com0