Etten unohda

Kävin Tanskassa, ja reissulla luin ihan kelvollisen mutta ehkä hieman unohdettavan kirjan Lady of Mazes. (Josta tuotoksesta vastaa setä nimeltä Karl Schroeder.)

No, toden sanoakseni sitä oli aluksi hieman hankala seurata ja lopuksi ei ehkä ihan tarpeeksi kiinnostava seurata. Kirjan ajatus siitä, että valittu teknologia määrittelee elämäntyylin oli kyllä hyvä, samoin kuin muutama muukin ajatus.

Minusta kirjassa oli kuitenkin parasta se, että etukannen kehaisu (Stephen Baxterilta) kuuluu seuraavasti: "This is hard SF at it's best" ja takakannen kehaisu, että "A Romantic Times Bookclub Magazine Top Pick" - ja minä kun ajattelin että kirja voi olla joko tai mutta ei molemmat. Vaikka mitäs minä romantillisista kirjoista ymmärrän ja Romantic Timesista vielä vähemmän. (Jaa, lehtihän väittää kirjoittavansa myös scifistä. Käsittämätöntä.)
Toiseksi parasta kirjassa oli se, että mietti oliko se enemmän kovaa scifiä vai romantillista. Lopputuloksen voi selvittää itse joko lukemalla kirjan tai lukemalla seuraavan tekstin: (kovaa scifiä.)

Spin

Robert Charles Wilsonin Spin käynnistyi jotenkin tavattoman hitaasti, mutta olikin sitten tosi hyvä.


Minusta ainakin; en tietysti lue scifiä ihan kauheasti, mutta siinä oli sekä uusia ajatuksia (vaikka lampaiden syödä) ja kaiken lisäksi se oli viihdyttävä.
Ei voi kuin suositella.

Alussa tähdet katoavat; tähtien katoamista seuraa kolme teini-ikäistä. Kaikelle on hurja selitys, joka muuttuu hurjemmaksi (ei epäuskottavasti vaan vau-tavalla) kirjan edetessä. En voi kertoa enempää, sillä omatuntoni ei ikinä antaisi anteeksi spoilaamista. Mutta sen lisäksi, että ideat olivat hurjia, oli kirjassa - joka tietysti seuraili niitä kolmea teini-ikäistä aikuisuuteen - jotain hyvin inhimillistä.
Aion hankkia jatko-osan heti, kun Akateemisen pokkariale alkaa.

Acacia

David Anthony Durhamin Acacia on ihan kunnon eeppistä fantsua. Kirjan sisäkannessa on kartta, ja kaikkea.
Ei se silti huono ole, mutta vertaukset George R. R. Martiniin ovat liioiteltuja - no contest.

Acacia on kehuttu pystyyn siellä täällä. Jos olisin lukenut arvostelut ensin, olisin varmaan ollut massiivisen pettynyt. Nyt olin enemmänkin "hmph".

Kirjassa on paljon hyvää ja paljon kiinnostavaa, kuten kiinnostava maailma (kaksiulotteisen kartan sijaan) ja tekstikin on aika mukavan sujuvaa. Mutta hahmot ovat heikkoja; osalle päähenkilöistä kaikki käy turhan helposti eikä mikään tunnu menevän pieleen, paitsi sitten kun menee niin meneekin eeppisesti. Kun nyt Martiniin verrataan niin verrataan sitten: Martinin kirjoissa hahmot ovat hyvin inhimillisiä ja kaikkea muuta kuin mustavalkoisia. Acacian osalta tällainen moniulotteisuuteen pyrkiminen vaikuttaa vähän väkinäiseltä. Tulee sellainen olo, että hahmot on rakennettu juonen ehdoilla, eikä toisin päin.

Mjoo. Suosittelen kaikille jotka rrrrakastavat eeppistä fantsua tai tuntevat sisäistä pakkoa lukea viime vuoden parhaiksi väitetyt fantasiatiiliskivet.

Takkuamista

Me ei rakkaan avopuolison kanssa olla hirveän hyviä koordinoimaan kirjastosta haettavaa aineistoa, minkä johdosta meidän kämpillä on useinkin ollut kaksi kappaletta jotain uutuuslevyä kirjastosta, jota toiset laumoittain jonottavat. Molemmat ovat varanneet sen tyytyväisenä toisistaan tietämättä.

Viimeksi näin kävi kirjan kanssa; mutta M. John Harrisonin Nova Swingiä ei tainnut jonottaa kukaan, vaikka kirjaston kappaleista 2 oli meillä. Kanssanisäkäs luki Nova Swingin ennen minua ja väitti sitä vähän laimeasti hyväksi kunnes kiristin totuuden lukiessani kirjaa itse, 5 sivua ennen loppua. Kävi ilmi, ettei kanssanisäkäskään siitä oikein pitänyt.

Minulle jäi sellainen epämääräinen tunne, että todella etäisesti tarkasteltuna Nova Swing on oikein hyvä kirja - katsokaa vaikka mitä Guardian siitä sanoo: "...loisteliaan kekseliäs tummasävyinen jatko [blaablaa] ... romaani, joka loistaa genrerajojen halki." No voi olla. Minulle se jäi vähän etäiseksi, eikä oikein imaissut mukaansa. Ei siis koskettanut juuri millään tavalla.

Kirjan juoni sitoutuu Saudaden vyöhykkeeseen, tai tapahtumapaikkaan, jossa todellisuus on vähän mitä on ja voi tartuttaa sinne menevätkin. Vic Serotonin (niinpä niin) opastaa vyöhykkeelle turisteja, Albert Einsteinin näköinen etsivä yrittää saada Vicin kiinni rikoksesta ... sellaista. Nyt kun mietin, niin tästä jäi ehkä vielä vähemmän käteen kuin kuvittelinkaan. Vähän masentaa, että ostin joskus tämän kirjan edeltäjän, Valon, itselle ja sekin pitäisi vielä lukea.


OT: Vähän huvittaa, että Otavan "Osta äidille kirja!" -mainoskampanjan ensimmäinen kirja on joku Ihanat kaakut tjsp kauheaa. Ekana! Eikö äidille pitäisi leipoa kakku, eikä ostaa ohjekirjaa, että siinä on ohje, alahan vääntää? Ja muutkin kirjat vaikuttivat kauheilta. Mikseivät äidit saa nauttia?

Black Man / 13

Meillä on koko talous lukenut Richard Morgania: ostin kanssanisäkkäälle synttärilahjaksi Muuntohiilen ja itse luin uutta Black Man -kirjaa.

Sivulla 300 olin jo koko lailla valmis julistamaan Black Manin viiden tähden opukseksi, mutta valitettavasti joku mammuttitauti oli iskenyt, ja viimeiset 100-150 sivua tuntuivat vähän turhilta.

No, kirja oli silti melko mainio: nopeatempoinen trilleri, joka sijoittui satakunta (vai olikos se 200) vuotta tulevaisuuteen. Marsia asutetaan, ja esimerkiksi USA on kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Tavallisen lisääntymisen ohella lisää ihmisiä on tuotettu geeniteknologialla; variantteja on moneen lähtöön, joista pelätyimpiä alfaurosvariantit. Siis variantti 13.

Nyt sitten kirjassa yksi variantti 13 jahtaa toista saman variantin edustajaa, joka on kiusallisella tavalla hankkiutunut eroon avaruusaluksellisesta ihmisiä jo. Ongelma ei kuitenkaan ole sarjamurhaajahenkinen vaan poliittinen, ja se ehkä tekikin tästä kiinnostavan. Sarjamurhaajia kun usein mahtuu 13 tusinaan, pun intended.

Tykkäsin päähenkilöistä. Tykkäsin myös ei-niin-kovin tavallisista juonenkäänteistä, vaikka loppua kohti meni ehkä vähän lässyksi paikoin. Tykkäsin myös kirjoitustyylistä, vaikka ei tämä varmaan sovi kellekään joka ei halua lukea sanaa "fuck". Useita satoja kertoja.

Alas taikavirtaa!

Haa. Halusin vain tiedottaa, että Otava on tehnyt kulttuuriteon ja julkaissut uusintapainoksen Alas taikavirtaa -kirjasta. Eikä SILTI pidä meteliä itsestään. Jos minä olisin saanut Alas taikavirtaa -kirjan julkaistua uudelleen, myöntäisin itselleni palkinnon vuoden parhaasta teosta hetimiten. Ja kansikin on pysynyt samana! Pajarit lohikäärmeen selässä, sydämeni on täysi.

Myös Fedja-setä, kissa ja koira -teoksen saa kovakantisena. Kansi on tosin Fedja-sedällä uudistunut.
Suomennokset ovat pysyneet samoina, AFAIK, ja se on hyvä se.

Sekä Alas taikavirtaa että Fedja-setä ansaitsevat täydet 10 pistettä viisiportaisella asteikolla, niin hyviä ne ovat.

Nyt on hyvä tilaisuus täydentää kirjahyllyä, siltä varalta että

1. aikoo ikinä hankkia lapsia
2. ei aio ikinä hankkia lapsia, mutta ymmärtää hyvin varustetun kirjahyllyn merkityksen
3. vanhat kappaleet Uspenskin kirjoista ovat usean sukupolven hellästi pureskelemia, ja haluaa vielä lukea niitä.

Tämä nyt kuulostaa vähän maksetulta mainokselta, mutta ... olisikin :D