Odysseus

Keulin nyt hieman - tässä välissä on tullut luettua muutakin - mutta haluan kertoa tästä heti.

Luin siis James Joycen Odysseuksen vihdoin loppuun, ja tykkäsin siitä kuin hullu puurosta. Loppua kohden hämmästelin, miksei jengi lue sitä enempää - se on oikeasti mainio kirja. Mainioista kohdista piti kertomani jo aiemmin, mutta olikin kiire lukea Odysseusta, joten en malttanut koneelle.

Kansi: Tammi

Kuten ehkä tiedättekin, Joyce on käsitellyt kieltä hyvin kokeellisesti, ja kirjan jokainen jakso on kirjoitettu hieman eri tyylillä. Tajunnanvirtaa käytetään hyväksi muutamassa paikassa, mutta muutakin löytyy. Lisäksi jaksot (ja niiden kirjoitusasu) on löyhästi sidottu Homeroksen Odysseiaan. Haastetta sinänsä siis piisaa, mutta itse (kuten aiemminkin mainittua) luin Odysseusta Hannu Riikosen selitysteoksen kanssa. Se oli hyvä idea - Riikonen auttoi pahimpien karikoiden yli, ja itse sain keskittyä kieleen ja kirjaan.

Henkilökohtaisesti hihityttänyt tekstinäyte jostain kirjan alkupuolelta:

Duke lanella syöläs terrieri oksensi rystyisen möykyn mukulakiville ja ahmi sen suihinsa uudella innostuksella. Ylensyömistä. Palautetaan kiitoksin sen jälkeen kun sisältö on sulatettu täydellisesti. Ensin herkullista sitten maukasta. Bloom kiersi varovaisesti. Märehtijöitä.

Jostain syystä, ehkä siksi, että Odysseus on vaikea kirjan maineessa, oletin, että se olisi myös kuivakka ja varmaankin aika tylsä. Eipä ole. Odysseus on hauska, paikoin houreinen, paikoin realistinen, tunnelmallinen ja sanalla sanoen tosi hieno. Otetaan nyt esimerkki: loppupuolen ns. Kirke-jakson ja sitä seuraavan Eumaios-episodin (nämä kuuluvat kirjassa jo eri osiinkin) välinen kontrasti on sellainen, että toden totta lukijastakin tuntuu siltä, kuin vuoden parhaiden bileiden loputtua yhtäkkiä iskisi laskuhumala. Enkä tarkoita, että Eumaios-episodi olisi niin ankea - se on mainio episodi, ja ehkäpä yksi kirjan helppolukuisimmista - vaan sitä, että kielellä on Odysseuksessa aivan poikkeuksellinen voima. (Edellä mainittu Kirke-jakso oli muuten kirjan vaikeammin tulkittavia jaksoja, mutta otin ja suhtauduin siihen samalla tavalla kuin kuulemma jazziin tulisi: heittäydyin mukaan. Päätin, ettei sillä niin väliä ole, mitkä houreista tapahtuvat oikeasti.)

Moderni Odysseus, hieman ulkopuolinen pikkuporvarillinen Leopold Bloom on paikoin sydäntäsärkevä sankari (tai ehkä tässä tulisi käyttää termiä antisankari) mutta samalla hyväsydäminen ja omalla tavallaan vahva. Joyce esittää Bloomin useasta näkökulmasta, välillä aika koomisenakin hahmona, eikä kirjaa lukiessa päähenkilöön samaistu ainakaan minkäänlaisen fantasiaminän kautta. Toisaalta Bloomin ulkopuolisuus puhutteli ainakin minua - se oli jotain, minkä jollain tasolla tunnistin, ja jäin miettimään, onko tunne ehkä yleisempi kuin kuvittelisikaan.

Niin, jäikö jotain ymmärtämättä? Varmasti vaikka mitä, mutta koska lukijana olen minä enkä kukaan muu, otan Odysseuksesta tällä kertaa mukaani sen, mitä siitä irti nyt sain, ja se on paljon se. Luultavasti palaan vielä teoksen pariin myöhemmin - en aivan heti, mutta joskus, sillä uusikin suomennos hieman nyt polttelee. Eniten teoksesta ehkä saisi irti alkukielellä lukemalla*, mutta kehaisen silti vielä hieman Saarikosken käännöstä, joka on ainakin minusta ihan hillittömän hyvä (ja olikos peräti Akateemisessa alennuksessa? Vai joko se oli viime kuussa?) Vahinko, että Saarikoski on kuollut, kun olin neljä - nyt olisi lähtenyt fanipostia.

Jos nyt kenkään innostuu toukokuussa Marjiksen masinoimaan lukupiiriin osallistumaan, suosittelen jonkin Odysseus-selitysteoksen tai edes Wikipedian hyväksikäyttöä. Niin, ja sitä, että antaa itselleen tilaa nauttia, ymmärtää ja olla ymmärtämättäkin välillä.

* Kerran meinasin, ja olin jo Akateemisessa ostoksilla. Ulysses löytyi hyllystä, ja päätin muitta mutkitta ottaa pinon päällimmäisen teoksen. Kävi ilmi, että päällimmäinen teos oli pino. Masennuin hieman ja päätin kokeilla suomeksi.

Clockwork Prince

Lupasin itselleni jättää seuraavan Cassandra Claren rauhaan, mutta tässä sitä taas ollaan.

Kolmen tähden kirjat ovat vähän vaikeita. Esimerkiksi tämä sarjan kakkososa, Clockwork Prince, on selvästi parempi kuin ykkösosa, Clockwork Angel, mutta ne ovat silti molemmat kolmen tähden kirjoja. Ja CP oli jo sen verran ok, että tiedän melkoisella varmuudella lukevani sarjan viimeisenkin osan.

Tässä sarjan kakkososassa Tessa Gray jatkaa hengailua Lontoon Instituutissa pyrkien selvittämään omaa alkuperäänsä samalla, kun tuskailee mahdonta rakkauttaan kahteen eri poikaan. Will, toinen pojista, selvittää omia ongelmiaan (tiesimmehän kaikki, että niitä kyllä on) ja ratkaisuja löytyykin - täytyy sanoa, että paikoin Clare osasi olla aidosti hauska. Samalla tietysti instituuttia johtavat Charlotte ja Henry ovat menettää paikan hallinnan, ja koko posse yrittää löytää trilogian arkkivihollista todistaakseen nykyjohdon pätevyyden. Peruskauraa. Olennaisinta oli, että teksti viihdytti, paikoin jopa nauratti ja kidutettu romanssi oli jätetty aika lailla kirjan loppupuolelle, jossa se oli niin absurdin ilmeistä, ettei se oikein edes onnistunut ärsyttämään.

Tänne vaan seuraavakin.

Ja sitten siihen varsinaiseen syyhyn, joka sai minut tarttumaan näppäimistöön: Odysseus-päivitys. Olemme ohittaneet puolimatkan krouvin, ja meno on edelleen mukavaa. Sanon "olemme" siksi, että luen Joycea välillä ääneen neiti Sivukirjastolle - teksti on vaihtelevaa, ja osa siitä sopii mainiosti ääneenluettavaksi.

A Strong and Sudden Thaw

Kaivoin tiedon R. W. Dayn kirjan A Strong and Sudden Thaw jostain, ja itse kirjan kirjastosta, ja sen premissi kuulostaa jokseenkin mielipuoliselta. Ekokatastrofin jälkeistä elämää ja ... lohikäärmeitä?

Tänäkin vuonna Rumin Kansi -kisan voittaja on selvillä jo nyt.

David elää pikkukaupungissa jossain Jenkeissä. Yhteiskuntaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei enää ole; uuden jääkauden tultua väki on taantunut pitkälti agraariyhteiskunnaksi. Kirjat ovat harvinaisia, vaikka sivistyksen syrjässä yritetään vielä rimpuilla kiinni. Sitten tulevat lohikäärmeet, hyökkäävät karjan ja lasten kimppuun, eikä keskushallinnosta tunnu olevan mitään apua. Davidilla on kuitenkin muutakin ajateltavaa, sillä alas kylään on muuttanut uusi parantajan oppipoika, Callan, johon David rakastuu. Hankalampi homma, sillä kylä on asenteidensakin puolesta taantunut melkoisesti - homous on jälleen syntiä.

ASaST oli mainio kirja, vaikka ... kannen nähtyäni minulla oli asiasta epäilykseni. Davidin ja Callanin romanssi oli sympaattinen - jos nyt 17-vuotiaan löytämä elämän rakkaus on yhtä jännittävä konsepti, oli kyseessä sitten homo- tai heterosuhde. Dayn kuvaama yhteisö toimii ja on kohtuullisen uskottava lähes koko kirjan ajan; vain lopussa siirrytään nähdäkseni satuilun puolelle. Kiehtovinta kirjassa onkin muistutus siitä, miten ohut pintakerros sivistys meissä on ja miten helposti taannumme tilaan, jossa muiden kontrollointi syystä toisesta on yhtäkkiä ihan ok.

Niin ja ne lohikäärmeet - nekin toimivat teoksessa, eivätkä yritäkään rosvota pääosaa.

BONUS: Odysseus-päivitys, haluatte kuitenkin tietää. Olen lukenut Odysseusta rauhallista tahtia parisataa sivua, eikä homma ole ollut ollenkaan pakkopullaa - päinvastoin, olen tykännyt kirjasta kovasti.

Pisan kalteva kirjatorni

Locus julkaisi suosituksensa vuoden 2011 kirjoista. Lista kädessäni hyökkäsin kohti paikalliskirjaston (joka, kuten tiedätte, on erinomainen) webisivuja ja menetin taas järkeni ja arvostelukykyni.

Milloin, kysyn vaan, kuvittelen lukevani ne 35 kirjaa jotka olen kirjastosta joko lainannut tai varannut? Ne, JA Odysseuksen? Mihin ne kaikki laitetaan? Herra Sivukirjasto pelkää hautautuvansa kirjavyöryn alle, ja koska kovasti pidän herra Sivukirjastosta, en halua että herra Sivukirjasto hautautuu kirjavyöryn alle tai edes elää kirjavyöryä peläten.

Ja ilmeisesti meillä on myös tytär, joka satunnaisesti (kuten nyt) vaatii huomiota.

Miksen ymmärrä sanaa "kohtuus"?

EDIT. Laskin hädissäni väärin. Kirjoja onkin vain 33. Ei sittenkään mitään hätää!

Kirja-aleet ja Odysseus

Tänään alkoi alennusmyynti Akateemisessa kirjakaupassa. Minä, Liina "Idiootti" Sivukirjasto, kuskasin keskustaan koko karavaanin* - vauva vaunuissa ja koira hihnassa - päästäkseni tutkimaan, olisiko Aksu viitsinyt laittaa yksittäiskappalealeen kokoelmateoksen Fantastic Women, jota olin laiskahkosti kytännyt erilaisista ulkomaisista webikaupoista jo pari vuotta. Ei ollut viitsinyt. Ostin kirjan silti, kun nyt kerran paikan päällä olin, ja manasin synkeänä kaiken maailman kuppaisia alekarnevaaleja. Haimme myös ainoan luettelosta varaamani kirjan, Jonathan Franzenin esseekokoelman How to Be Alone.

Sitten tulimme kotiin, ja kävi ilmi, että Joycen klassikosta Odysseus on tulossa uusi suomennos**. Tästä pyörähti heti kättelyssä lukupiiriehdotus, johon itsekin osallistuisin, jos piiri ei aloittaisi kannaltani hieman huonoon aikaan (uuden käännöksen ilmestyessä eli toukokuussa, jolloin olen suunnitellut siirtäväni neiti Sivukirjaston hoitovastuun herra Sivukirjastolle ja palaavani töihin. Otaksun, että moinen aivotoiminnan uudelleenkäyttöönotto ei ole paras hetki lukea Odysseusta.)

Olen muuten aiemminkin osallistunut Odysseus-lukupiiriin, vain epäonnistuakseni surkeasti - siitäkin huolimatta, että suunnitteilla oli tilata kaikille kirjan voittaneille t-paita tekstillä "Olen lukenut Joycen Odysseuksen". Siinäpä vaate, jolla takuulla saa respektiä osakseen etenkin kello kolmelta nakkikioskijonossa. Pitäisi ehkä ihan ottaa asiakseen mennä kello kolmelta nakkikioskijonoon, joissa muuten aika harvoin nykyään vierailen.

No, koska yhä haluan sen t-paidan, ja koska hyllyssäni komeilee Odysseuksen edellinen suomennos, varasin juuri rehvakkaasti kirjastosta Hannu Riikosen kirjan James Joycen Odysseus : kielen ja kerronnan sokkelo, jonka avulla Odysseuksen lukeminen on kuulemma mahdollista ja jopa - uskallanko sanoa - miellyttävää.

Katsotaan sitten toukokuussa, montako sivua (veikkaus: 14 ja puoli) olen lukupiiriä edellä. Piiriin voi muuten ilmoittautua Marjiksen blogissa.

EDIT. Olisitte voineet sanoa, että t-paidassani olisi seissyt "Olen lukenyt Joycen Odysseuksen". Kas kun ette kehoittaneet tatskaa em. tekstillä ottamaan.

* Okei, aika hyvin meni. Tungosta ei aamupäivästä ollut. Neiti huusi vain tosi vähän ja pääosin metrossa ja koirakin käyttäytyi mallikkaasti eikä (tietääkseni) nostanut koipea yhteenkään kirjahyllyyn - ehkä siksi, että joku mummeli tuli ihailemaan sitä, vauvasta viis.
** Tällä kertaa alkukielisellä nimellä Ulysses.