Greg Bearin War Dogs oli lupaavasta ohkaisuudestaan huolimatta yllättävän töhkäistä luettavaa, ainakin alkuun.
Premissi sinänsä on kiehtova: maan sotilaat Marsissa, sotimassa vieraaksi jäävää vihollista vastaan, apunaan vain muutama Guru, jotka ovat toista muukalaislajia. Gurut ovat tuoneet muassaan ehdottoman käskyn sotia, mutta myös lahjana kaikenlaisia kiinnostavia teknologioita.
Ja näitä teknologioita hyväksikäyttäen Michael Venn (Vinnie) tovereineen leijuvat Marsiin, jossa tietenkin kaikki menee jotakuinkin hevonpaskaksi. Mutta miksi? Miksi kaikki Guruista alkaen haluavat tuhota Marsista löytyvän kaivoksen, jonne muuan Marsiin asettuneiden jälkeläinen Vennin & possen vie? Miksi näyttää siltä, että ihmistenkin keskuudessa on useampia toiveita?
Jos pitäisi osoittaa yhtä syytä siihen, että War Dogs oli töhkäinen kokemus, se olisi jonkinlainen tahallinen obfuskaatio. Bear ei luovuta hevillä mitään tiedonmurusta (ennen kuin luovuttaa.) Loppu on kuitenkin kiehtova, niin kiehtova, että luin jatko-osan, Killing Titanin, heti kun sen kirjastosta käsiini sain.
Killing Titan jatkaa Vennin tarinaa. Siinä Venn palaa Marsiin - ja matkaa siitä ennen pitkää myös Titaniin, jossa myös soditaan.
Juonen osalta en hyppää kirjaan sen enempää, sillä Killing Titan jatkaa War Dogsin teemoja aika suoraan. Seikkailuna se oli minulle suurinpiirtein samanlainen kuin War Dogs - sinänsä mainio, mutta paikoin melkoista takkuamista.
Se on muuten sanottava, että jotenkin Bearin tekstissä heräävät henkiin sekä Titan että Mars - kumpikaan ei varsinaisesti potentiaalisena lomakohteena, mutta molemmat kiehtovina ja kammottavina.
Olen kuitenkin tulkitsevinani, että jatkoa piisaa, ja jos näin on, olen ensimmäisenä jonossa.
Premissi sinänsä on kiehtova: maan sotilaat Marsissa, sotimassa vieraaksi jäävää vihollista vastaan, apunaan vain muutama Guru, jotka ovat toista muukalaislajia. Gurut ovat tuoneet muassaan ehdottoman käskyn sotia, mutta myös lahjana kaikenlaisia kiinnostavia teknologioita.
Ja näitä teknologioita hyväksikäyttäen Michael Venn (Vinnie) tovereineen leijuvat Marsiin, jossa tietenkin kaikki menee jotakuinkin hevonpaskaksi. Mutta miksi? Miksi kaikki Guruista alkaen haluavat tuhota Marsista löytyvän kaivoksen, jonne muuan Marsiin asettuneiden jälkeläinen Vennin & possen vie? Miksi näyttää siltä, että ihmistenkin keskuudessa on useampia toiveita?
Jos pitäisi osoittaa yhtä syytä siihen, että War Dogs oli töhkäinen kokemus, se olisi jonkinlainen tahallinen obfuskaatio. Bear ei luovuta hevillä mitään tiedonmurusta (ennen kuin luovuttaa.) Loppu on kuitenkin kiehtova, niin kiehtova, että luin jatko-osan, Killing Titanin, heti kun sen kirjastosta käsiini sain.
Killing Titan jatkaa Vennin tarinaa. Siinä Venn palaa Marsiin - ja matkaa siitä ennen pitkää myös Titaniin, jossa myös soditaan.
Juonen osalta en hyppää kirjaan sen enempää, sillä Killing Titan jatkaa War Dogsin teemoja aika suoraan. Seikkailuna se oli minulle suurinpiirtein samanlainen kuin War Dogs - sinänsä mainio, mutta paikoin melkoista takkuamista.
Se on muuten sanottava, että jotenkin Bearin tekstissä heräävät henkiin sekä Titan että Mars - kumpikaan ei varsinaisesti potentiaalisena lomakohteena, mutta molemmat kiehtovina ja kammottavina.
Olen kuitenkin tulkitsevinani, että jatkoa piisaa, ja jos näin on, olen ensimmäisenä jonossa.
