Showing posts with label uni. Show all posts
Showing posts with label uni. Show all posts

24/04/2011

The House of Discarded Dreams

Rupesin miettimään nimien enteellisyyttä. Tänään on nimittäin Sivukirjaston 3-vuotispäivä, jeee! Koen kuitenkin hieman masentavaksi, että juuri tämän postauksen otsikoksi osui Ekaterina Sedian uusimman kirjan nimi. Onneksi The House of Discarded Dreams käsittelee hylättyjä unelmia aika lempeästi, jopa surrealistisesti.


Vimbai, afrikkalaisten vanhempien amerikkalaistunut tytär muuttaa pois kotoaan asumaan kahden kämppiksen kanssa vanhaan taloon dyyneille. Talon tunnelma on erikoinen, unenomainen ja sähköinen, ja pian Vimbai huomaa, ettei oikeastaan malta enää lähteä luennoille. Taloon ilmestyy Vimbain kuolleen isoäidin haamu sekä - esimerkiksi - psychic energy baby, eivätkä Vimbain kämppiksetkään ole aivan tyypillisimmästä päästä. Ja sitten yhtäkkiä koko talo suuntaa merelle, ja kaikkien asukkaiden on kaivettava unistaan mitä voivat, jotta talo saadaan suuntaamaan takaisin New Jerseyn rannikolle ja taloa asuttavat pahat unet saadaan karkotettua.

Kuuntelin tämän äänikirjana, mikä saattoi olla sekä hyvä että huono valinta. Huono siksi, että kärsin ehkä hieman huonosta keskittymiskyvystä puolivälin jälkeen (enkä ole varma, onko vika minun vai kirjan.) Suunnilleen puoliväliin asti kirja oli hurmaava; tunnelma oli kuin aamuinen, hidas auringonpaiste. Puolivälin jälkeen tapahtui jotain: ajelehtivan talon sisäisen universumin valtavuus tai henkilöhahmojen lisääntyminen alkoivat hieman turruttaa. Suuri osa kirjasta käsitteli lisäksi Vimbain suhdetta äitiinsä ja sitä kautta sekä äidin että Vimbain suhdetta maahanmuuttajuuteen; vaikka nämä osat osittain olivat kirjan kiinnostavinta antia, ne eivät jostain syystä kuitenkaan osanneet uskottavasti välittää ainakaan minulle sitä, miksi Vimbai yhtäkkiä - talossa kokemansa vuoksi - ymmärsi äitiään paremmin kuin aiemmin. Kasvuprosessithan ovat kiinnostavia, mutta tätä nimenomaista en oikein ostanut.

Ehdottoman hurmaavia sen sijaan olivat Vimbain ja Vimbain isoäidin kertomat afrikkalaiset kansantarinat. Lisäksi lukija onnistui tehtävässään ainakin minun ymmärrykseni mukaan mainiosti: olisin voinut kuunnella Vimbain äidin aksenttia* vaikka kuinka ja pitkään.

* Okei, se on varmaan oikeasti tosi virheellinen, mutta minähän en sitä tietäisi - keskityn nauttimaan.

14/04/2011

Sleepless

Charlie Hustonin Sleepless oli paikoin karmiva.

Kansikuva kilpailee selkeänä ennakkosuosikkina kategorioissa "Parhaiten tekstiin sopiva" ja "Silmiä särkevin". Tosielämässä tästä oli muuten paljon vaikeampi saada selvää.

En tiedä teistä, mutta minä satuin näkemään tuossa jokin aikaa sitten Ylen esittämän dokkarin prionitaudista nimeltä FFI (fatal familial insomnia.) Hyytävä sairaus, ihmiset - perinnöllinen aivoihin vaikuttava tauti, joka rappeuttaa ihmisen kyvyn nukkua. Oireiden puhkeamisesta seuraa kohtuullisen nopeasti kuolema, jota saattaa edeltää kooma. Hoitoa ei ole.

Charlie Huston saattoi nähdä saman dokumentin. Sleepless kertoo yhteiskunnasta, jossa iso osa ihmisistä kärsii taudista, joka kovasti muistuttaa FFI:a - mutta ei kuitenkaan aivan. Osa unettomista on muuttunut lähes zombeiksi, osa sinnittelee kiinni elämässä. Lääkettä tautiin ei ole, mutta elämänlaatua parantava troppi on löydetty, ja undercover-operaatiossa mukana oleva poliisi Parker Haas yrittää selvittää, mistä troppia voisi mahdollisesti vuotaa ns. mustaan pörssiin. Samaan aikaan Parkerin vaimo hoitaa kotona - unettomana - pariskunnan pientä tytärtä, jonka nukkumisesta kukaan ei oikein ole varma.

Hustonin teksti on osin ihan käsittämättömän toimivaa. Kuvaukset unettomuudesta ovat erinomaisia, ja Parkerin perheen tilanne sydäntäsärkevä. Pidin siitä, että loppu jäi kaikkineen hieman avoimeksi ja toisaalta kohtuullisen uskottavaksi - suurten ja vaikeiden asioiden keskellä myös pieniä hetkiä, jolloin käy hyvin. Hustonin kirjoitustyyli ei - minulle - ole sitä kaikista mukaansatempaavinta, mutta ei se missään mielessä lukuiloa tapakaan, joten ... suosittelen kaikille, jotka muistavat tai eivät muista arvostaa unessa vietettyjä tunteja.

01/04/2011

Palimpsest

Eka Catherynne M. Valentelta lukemani kirja, The Labyrinth, oli jotenkin hankala, koska - suoraan sanottuna - en jaksanut keskittyä niin surrealistiseen kirjaan. Se vaikutti hieman huuruiselta unelta (ja kun sanon "huuruiselta", ajattelen jotain happopäätä) - mutta se oli kyllä erittäin kaunis huuruinen uni. Labyrinthista ei kuitenkaan jäänyt sellainen olo, että tätä lisää ja vähän äkkiä. Siksipä kirjastosta roudaamani Palimpsestin lukeminen hieman jänskätti.


Jänskätti kyllä ihan suotta. Palimpsest oli selkeämpi, mutta silti surrealistinen. Kaunis, ja vähän likainenkin. Palimpsest on kaupunki, johon pääsee vain unissaan, ja vain harrastettuaan seksiä jonkun kanssa, joka voi sinne viedä. Kuka tahansa kerran Palimpsestissa käynyt voi viedä sinne jonkun toisen, mutta omituista kaupunkiaan kiihkeästi rakastavat ihmiset haluavat sinne itse eivätkä juuri tee palveluksia noviiseille. Vaan miten neljä matkalaista, eri puolilta maata, voisivat muuttaa Palimpsestiin pysyvästi?

Palimpsest oli hieno. Kirjan vaikuttavuus tuli jotenkin juuri siitä, että siinä näyttäytyi niin monta puolta elämästä; kuvatessaan ihmisten epätoivoa se oli rohkeasti ruma, mutta välillä se oli myös henkeäsalpaavan kaunis ja fantastinen. Olen todella iloinen siitä, että kirjahyllyssä odottaa hieman lisää Valentea, ja sitä tulee varmaan vielä lisääkin hankittua.

Muuten; jos elättelisin jotain kirjallisia haavekuvia, olisin ehkä hieman katkera siitä, että ikäiseni Valente kirjoittaa tällaisia kirjoja. Onneksi en elättele, ja voin nauttia Valenten tuotannosta täysillä.