En kokenut mitään suuria intohimon väristyksiä kun tajusin, että joku näpsäkkä kustantaja on julkaissut Megan Lindholm/Robin Hobb -novellikokoelman, enkä suoraan sanottuna kokenut kovin suuria väristyksiä kokoelman aikanakaan - sikäli kaikki meni jotakuinkin odotetusti.
Otaksun, että suurin osa blogini mahdollisista lukijoista tietää, että Lindholm ja Hobb ovat sama henkilö (jonka nimi on Margaret Ogden), mutta kirjoitustyyli on aivan erilainen. Pidän molemmista kovasti - odotan yleensä, että uusin Hobb-trilogia julkaistuu kokonaisuudessaan ja sitten luen sen putkeen, Lindholmia luen satunnaisemmin - mutta en ole aivan varma, julkaistaanko molempien nimien alla yhtä kiinnostavia novelleja. The Inheritancen perusteella ei.
The Inheritancen aloittaa Lindholm-puoli, jossa novellit vaihtelevat scifistä fantasiaan. Mukaan mahtuu myös Cut, joka oli etukäteen tuttu internetistä, ja joka on syystä tai toisesta ainoita novelleja, joita olen vuosien varrella miettinyt useampaan kertaan. Se kannatti ehdottomasti lukea uudestaan, ja muutoinkin moni Lindholm-novelleista on ehdottomasti lukemisen arvoinen. (Jos muuten joskus kaipaa esimerkkiä siitä, miten scifi voi olla ihan jotain muuta kuin hömppää, kannattaa kaivaa esiin Cut - ja jos se ei ole vielä tuttu, ehdottomasti lukemaan oitis.)
Hobbin novelleistakin ensimmäinen, Homecoming, oli sen verran tutunoloinen, että olen varmaan lukenut sen aiemminkin. Olen kuitenkin epämääräisesti sitä mieltä, etteivät Hobbin maailmat oikein taivu novellien pohjaksi, ja kirjan viimeinen Hobb-novelli oli sitä luokkaa tunteisiin vetoava (tekisi mieli käyttää sanaa "manipuloiva"), että melkein pisti ärsyttämään. Luin sitä tietenkin yötä myöten.
Jokaisen novellin alussa on lyhyt esittely kirjailijalta. Vaikka nämä esittelyt ovat tuoneet maailman tietoisuuteen sen tosiseikan, että great minds name their pets alike (väittäisin, että Ogdenin Loki-kissa on nimetty Sivukirjastokoira Lokin mukaan, mutta luulen, että kissa on Sivukirjastokoiraa vanhempi), en silti ole ihan varma, onko esittelyistä kaikissa tapauksissa sen kummempaa iloa. Olisin ehkä itse mieluummin lukenut ne novellin jälkeen, vaikkei missään esittelyssä varsinaisia spoilereita olekaan.
Koska mikä tahansa syy esitellä Sivukirjastokoiraa on erinomainen (teko)syy, tässä vielä Loki:
Otaksun, että suurin osa blogini mahdollisista lukijoista tietää, että Lindholm ja Hobb ovat sama henkilö (jonka nimi on Margaret Ogden), mutta kirjoitustyyli on aivan erilainen. Pidän molemmista kovasti - odotan yleensä, että uusin Hobb-trilogia julkaistuu kokonaisuudessaan ja sitten luen sen putkeen, Lindholmia luen satunnaisemmin - mutta en ole aivan varma, julkaistaanko molempien nimien alla yhtä kiinnostavia novelleja. The Inheritancen perusteella ei.
The Inheritancen aloittaa Lindholm-puoli, jossa novellit vaihtelevat scifistä fantasiaan. Mukaan mahtuu myös Cut, joka oli etukäteen tuttu internetistä, ja joka on syystä tai toisesta ainoita novelleja, joita olen vuosien varrella miettinyt useampaan kertaan. Se kannatti ehdottomasti lukea uudestaan, ja muutoinkin moni Lindholm-novelleista on ehdottomasti lukemisen arvoinen. (Jos muuten joskus kaipaa esimerkkiä siitä, miten scifi voi olla ihan jotain muuta kuin hömppää, kannattaa kaivaa esiin Cut - ja jos se ei ole vielä tuttu, ehdottomasti lukemaan oitis.)
Hobbin novelleistakin ensimmäinen, Homecoming, oli sen verran tutunoloinen, että olen varmaan lukenut sen aiemminkin. Olen kuitenkin epämääräisesti sitä mieltä, etteivät Hobbin maailmat oikein taivu novellien pohjaksi, ja kirjan viimeinen Hobb-novelli oli sitä luokkaa tunteisiin vetoava (tekisi mieli käyttää sanaa "manipuloiva"), että melkein pisti ärsyttämään. Luin sitä tietenkin yötä myöten.
Jokaisen novellin alussa on lyhyt esittely kirjailijalta. Vaikka nämä esittelyt ovat tuoneet maailman tietoisuuteen sen tosiseikan, että great minds name their pets alike (väittäisin, että Ogdenin Loki-kissa on nimetty Sivukirjastokoira Lokin mukaan, mutta luulen, että kissa on Sivukirjastokoiraa vanhempi), en silti ole ihan varma, onko esittelyistä kaikissa tapauksissa sen kummempaa iloa. Olisin ehkä itse mieluummin lukenut ne novellin jälkeen, vaikkei missään esittelyssä varsinaisia spoilereita olekaan.
Koska mikä tahansa syy esitellä Sivukirjastokoiraa on erinomainen (teko)syy, tässä vielä Loki: