Teemestarin kirja

Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli mahtava. Ja myös lukupiirimme toinen luettava - KIITOS lukupiiri, tiedä, kuinka kauan olisin tätäkin hyllyssäni lukematta jemmannut.

Minun on nyt vaikea päästä yli Kirjasfäärin Taikan sanoista: kun hän käyttää sanaa kokonaistaideteos, se jää päähän. Ja juuri sellaisesta tosiaan on kyse, sillä Itärannan teksti soljuu kuin vesi, josta hänen kuvaamassaan maailmassa on huutava pula.

Pidin tästä ihan todella. Verrattuna moniin lukemiini dystopioihin kirja ei sorru väsyneisiin typeryyksiin. Itäranta liikkuu ihmisen tasolla ja kuvaa uskottavan yhteisönkin - kovaa on, mutta ei pelkästään kovaa. Juhliakin voidaan. Ja Itärannan maailma on pelottavuutensa ohella myös huikea.

Tekstikin on hienoa, jotenkin pakotonta. Sitä voisi ajatella, että kun äidinkielellään kirjoittaa, tulos olisi aina noin elegantti, mutta silloin olisi väärässä. Lukeminen oli harvinainen nautinto ihan tekstin tasolla. Toivottavasti tuleva käännös englanniksi on yhtä sulava.

Oustaan tässä saman tien Taikan ohella muitakin lukupiirin jäseniä kirjakaapista: Teemestarista ovat kirjoittaneet myös Linnea, Siina ja Norkku. Hyvässä seurassa olen, huomaatteko?

Fraktaaliruhtinas

Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas oli lukupiirimme ensimmäiseksi kirjaksi valittu opus.

Seuraavaksi fiiliksiä ennen lukupiirin kokoontumista:

Yleistasolla kirjasta jäi hyvä mieli, mutta. Mutta välillä tuli sellainen olo, etten ole ihan fiksu.

Kirjasta kolmasosan luettuani päädyin siihen, että elämä on helpompaa, jos suhtaudun kirjaan surrealismina ja ymmärtämisen sijaan pyrin hyväksymään. Taktiikka toimi lähes loppuun asti, jolloin kyllä välillä tuntui, että jossain välissä saatoin tipahtaa kärryiltä ja raahautua loppumatkan kärryjen perälaudassa roikkuen.

Se, että päätin hyväksyä tapahtumat, toimi, koska päätin luottaa kirjailijaan - ja kun luotin, moni asia sai kuin saikin selityksensä. Pettikö hän minut siis siinä viime metreillä, vai herpaantuiko oma keskittymiseni? En ole aivan varma, mutta epäilen, että olisin riemastunut juonenkäänteistä enemmän, jos olisin ollut niissä paremmin sisällä.

Ja siitäpä päästään isoimpaan ongelmaani: juoni oli himpun verran mutkikas, ja kun aikajanatkin ristesivät kuin langat kirjoneuletyössä, huomasin olevani päästäni melko pyörällä.

Isoin ilahduksenaihekin löytyi: Rajaniemi käyttää mahtavalla tavalla tuhannen ja yhden yön satuja kirjassaan hyväkseen! Miten riemastuttavaa! Epäilen, että olemme olleet saman satukirjahyllyn äärellä skideinä.

Lukupiirin jälkeen huomasin, että uskalsin suhtautua opukseen himpun verran kriittisemmin. Aluksi kävi ehkä niin, että kun en aivan pysynyt kärryillä, ajattelin, että vika on minun, ei kirjan. Keskustelun jälkeen olo oli rohkeampi. Ehkä vika ei kuitenkaan ollut yksin minun.