iD

Jatko-osissa piisaa: iD tarjoaa jatkon Madeline Ashbyn vN:lle.

Nyt on näkökulma muuttunut: Amy vetää vN-paratiisia, mutta sinne luikertelee käärme. Ja käärme pakottaa iD:n päähenkilön, Amyyn kovasti rakastuneen Javierin tekemään jotain, mitä tämä ei suinkaan tahtoisi tehdä.

Vaikka kovasti pidin edellistä kirjaa nuorisolaisille sopivana, tämä iD on minusta kovin selkeästi aikuisten. Opus on nimittäin aika tummasävyinen ja synkkä, eikä kai se mikään ihmekään ole. Von Neumannin koneet ovat Ashbyn maailmassa orjia, vailla vapaata tahtoa - mutta eivät vailla tunteita.

Vaikka opus herättää paljon kiinnostavia ajatuksia (etenkin ihmiskunnasta), en nauttinut siitä ihan varauksetta. Välillä vähän pölö seikkailullinen juoni tuntuu istuvan huonosti synkkään yleistunnelmaan.

Mutta mitään en kadu. Tämäkin kirja jätti jälkeensä ajateltavaa, vaikka nyt sitten synkeänpuoleista ajateltavaa.

7th Sigma

Steven Gould on minusta 7th Sigma -kirjansa kanssa nyt hukannut niin hyvän tilaisuuden, että ansaitsisi keppiä, ruoskaa ja kahleet jalkaan ja järveen.

Kas, on alue osassa Amerikan Yhdysvaltoja, jossa on ötököitä. Nämä ötökät syövät metallia ja ovat kaikin puolin helkkarin vaarallisia. Alueelle ei siis ole asiaa, jos kantaa mukanaan jotain metallista, korvakoruja, linkkuveistä tai vaikka sydämentahdistinta. Kukaan ei tiedä, mistä ötökkäinvaasio on saapunut.

Ja nämä kiehtovat möppiäiset ovat silkkaa taustamelua, kun Gould kertoo tarinan nuoresta Kimblestä, joka kaikesta päätellen on jonkin sortin ihmelapsi. Kimble päätyy alueelle senseinsä Ruthin kanssa ja kasvaa päteväksi ja ihmisenä erinomaiseksi kirjan kuluessa - vaikeahan häntä on tietenkään inhotakaan, mutta jotain rosoa kaipaisi.

Etenkin kirjan alkupuolta lukee vähän kuin novellikokoelmaa, joiden päähenkilöt pysyvät samoina. Loppupuolella mukaan alkaa tulla tiettyä laajempaa juonen kaarta. Ratkaisu ei ole ollenkaan huono, sillä Gould säästyy selittämästä tapahtumia ja juonta puhki.

Toisaalta Gould säästää samalla ötökkänsä johonkin jatko-osaan - oli suorastaan turhauttavaa se, miten mahtava elementti tyypillä voi olla käsissään, ja miten vähän siitä saadaan irti.

Ilmeinen kysymys siis kuuluukin: lukeako jatko-osa lisäselvitysten toivossa vai mielenosoituksellisesti jättää se väliin?