30/11/2009

Kindlen ensiesiintyminen

Ensimmäinen Kindlellä luettu kirja oli Sharon Shinnin Quatrain. Kansi on tässä ihan vain kuvituskuvana, sillä itse en nähnyt sitä kuin Amazonissa.

Shinnin kirjat ovat täydellinen guilty pleasure ainakin minulle - sopivasti, mutta ei liikaa, romanssia, mukavasti fantasiaa ja hieman joskus myös jotain avaruusoopperan tyylistä, vaikka sitä kyllä vähemmän. Tyypillistä on myös juoni, joka ei välttämättä liity koko maailmankaikkeuden jatkuvaan olemassaoloon - Shinn osaa myös pienemmän tarinan kertomisen.

Quatrain sisältää itse asiassa neljä tarinaa, jotka liittyvät Shinnin aikaisempien kirjojen maailmoihin. Tässäkin tarinat ovat pienimuotoisia, ihmisen elämän kokoisia, ja siksi mukavia. Niillä on usein loppu, joka on toiveikas - vaikka ei olisikaan alleviivatun onnellinen. Eikä haittaa, jos kaikki maailmat eivät ole tuttuja - niihin pääsee sisälle. Tarinoissaan Shinn käsittelee yllättävänkin usein suvaitsevaisuutta. Mutta vaikka tarinat ovat mainioita, eivät ne yllä - ehkä lyhyytensä vuoksi - ihan samalle tasolle kuin Shinnin romaanituotanto.

Kindlellä lukeminen oli ihan mukavaa. Taustavaloahan niissä ei ole, joten lukukokemus oli hyvin kirjan kaltainen hyvässä ja pahassa (pimeässä ei voi lukea Kindlelläkään...) Äärimmäisen kätevä se oli myös työmatkalukemisena - mukana kulki kevyesti kolme kirjaa (ja akun loppumisen varalta vielä pari paperista, mutta akku tuntuu kestävän ikuisuuden, pari päivää sinne tai tänne.) Hommasin Kindlelle myös kannet, jotka tekevät sähkökirjan kuskaamisesta mukavampaa kun ei tarvitse huolehtia näytön naarmuuntumisesta - toisaalta kansien kanssa ei viitsi lukea ainakaan sängyssä. Oikea kohta löytyy helposti - kun Kindlen sammuttaa kesken lukemisen, se käynnistettäessä avautuu oikeasta kohdasta. Itseäni häiritsi hieman se, ettei Kindlen kirjoissa ole sivuja aivan samassa mielessä kuin paperikirjassa. Suunnilleen-sijainti tekstissä ilmaistaan prosentteina - se toimii ihan hyvin, mutta vähän on ikävä sitä spatiaalista fiilistä jossa kirjan paksuus suhteessa luettuihin sivuihin kertoo edistymisestä.

Niin no, sitä kirjan kantta on kyllä Kindlellä lukiessa ikävä.

No comments: