The Adoration of Jenna Fox

Mary E. Pearsonin The Adoration of Jenna Fox oli viime vuoden suositelluimpien kirjojen listalla, mahdollisesti Locuksen sivuilla (jonka suosituksiin voi sentään luottaa. Koin juuri identiteettikriisin kun tajusin, etten jaksa lukea enää ensimmäistäkään high fantasy -fanin kirjoittamaa best of -listaa. En ole vieläkään päässyt yli siitä faktasta, että olen viettänyt Brian Ruckleyn rasittavan jaarituksen parissa elämästäni takuulla ainakin 10 tuntia. Aion viettää eeppistä fantasiaa fanittavan minäni juhlallisia hautajaisia joskus tammikuussa. Juhuu vanhemmat! Toiveenne toteutui vihdoin!) (Ei sillä, ettenkö ehkä joskus vielä lukisi eeppistä fantasiaa. Ostinhan juuri Katherine Kerrin Deverry-sarjan viimeisen kirjan. Juhuu mies Sivukirjastossa! Et lukenut tätä kohtaa!)

Takaisin Jenna Foxiin. Jenna on teinityttö joka herää auto-onnettomuuden jälkeisestä koomasta palvovien vanhempiensa talosta ... mutta kaikki ei ole kuin ennen. Jenna epäilee, että koko jutussa on enemmän kuin hänelle kerrotaan.

Kuulostiko pahaenteiseltä? Kyllä vain, mutta jos todellista hermoja kutkuttavaa pahaenteisyyttä etsii, kannattaa etsiä muualta. TAoJF on hyvä kirja, mutta kiinnostavampi ehkä mietittäessä, mikä todella määrittää ihmisen. Sellaisena kyllä aivan erinomainen kirja, jota kelpaa suositella kelle vain.

Syntymälahja

Joudutte odottamaan vuoden 2009 best of -listaa tovin jos toisenkin, sillä tänä vuonna luettuja kirjoja odottamassa blogiin pääsyä on vielä joitakin - ja minä olen selvästi nopea kuin muurahaiskarhu.

Muurahaiskarhunne haluaisi nyt mainita lukeneensa Kristin Cashoren kirjan Syntymälahja (englanniksi Graceling), jolle ei ollut suuria odotuksia. Mutta niin kävi kuin usein ennenkin - olemattomat odotukset ja hyvä kirja johtivat erinomaiseen lukukokemukseen.

Syntymälahja kertoo Katsasta ja maasta, jossa ihmisillä, joilla on eriväriset silmät, on jokin erityinen - hieman yliluonnolliselta vaikuttava - kyky. Katsan lahja on tappaminen, ja kun tavallinen kansa ei juuri piittaa harmittomammankaan syntymälahjan omaavista "leiviskänhaltijoista", on selvää, että Katsalla ei paljon kavereita ole. Hän on kuninkaansa salamurhaaja, kunnes kohtaa salaperäisen prinssi Pon. Loput joudutte lukemaan itse.

Luin kirjan suomeksi, koska jossain vaiheessa hoksasin, että suomennettu kappale tulee kirjastoihin varmasti. En kuitenkaan ole ihan varma, oliko valinta oikea - suomennoksessa ei ollut mitään vikaa, mutta jokin tökki. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, oliko kieli samankaltaista myös englanniksi. (Jatkossa se ehkä selviää, ostin Cashoren seuraavan kirjan, Firen, Kindlelle.)
Yksi selvästi kielipoliittinen valinta vähän ihmetytti: englanninkielen sana "grace" joka kuvaa siis syntymälahjaa oli käännetty muotoon "leiviskä". Minusta merkitys muuttuu tässä aika paljonkin - tosin myöntää täytyy, etten minäkään oikein parempaa vastinetta keksi. Pitäisi olla varmaan ihan hiljaa.

Suosittelen kuitenkin! Joulu meni jo mutta uudenvuodenlahjaksi vielä ehtii hankkia Syntymälahjan. Itselleen tai muille. (Mikä tahansa päivä on hyvä päivä ostaa kirja.)

The Red Wolf Conspiracy

Väitin tuossa taannoin, että kustannusala tuntuu etsivän uutta Scott Lynchiä. Robert V. S. Redickin kirjan The Red Wolf Conspiracy kohdalla minulle tuli kovastikin sellainen tunne, että Lynch-mielikuvaa haetaan - vai olinko vain itse toiveikas?

TRWC kertoo laivamatkasta, jolle joutuvat päähenkilön (täysin unohdettavissa oleva tyyppi, en muista enää nimeä) lisäksi koko kööri muita hyväkkäitä. Laivamatkan näennäinen tarkoitus on solmia rauha naapurikeisarikunnan kanssa, mutta laivalla matkustaa myös useita juonittelijoita joiden tarkoitus on aloittaa sota naapurikeisarikunnan kanssa, tai tehdä sotasuunnitelmat tyhjäksi, tai tuhota juonitteleva keisarikunta tai ... get the point here?

Niin tai näin, Redickkään ei ole uusi Lynch*. Sori kaverit. Kirjasta jäi mieleen lähinnä päätön kohellus ja salaliittoja salaliittojen perään. Jollain tavalla kirja olisi hyvinkin voinut olla nuorten seikkailukirja Silloin Kun Minä Olin Nuori - en ole ihan varma, miksi sitä kaupataan aikuisille ylipäänsä. Enempi myyntiäkö?

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kirjassa yhtenä sivuhahmona on äärimmäisen sympaattinen pieni rotta.


* Pakko huomauttaa, että pokkarikappaleeni oli - kiitos arvoisa Gollancz - virheellinen, toistaen parisenkymmentä sivua aikaisempaa tekstiä uuden tekstin sijaan. Voihan olla, että koko jutun pihvi oli niissä lukemattajääneissä ~20 sivussa. Mutta epäilen kyllä vahvasti.