Wildwood Dancing

En ole ikinä ennen lukenut mitään Juliet Marillierilta, mutta jossain välissä olin kahmaissut - varmaan jostain pokkarialesta - mukaani Wildwood Dancing -kirjan (ja voi APUA, tajusin just, että Aksussa on taas pokkariale, toivottavasti ei ole vielä mennyt sivu suun)* ja tänä keväänä se normaalin satunnaisprosessin kautta päätyi lukulistallekin.

WD sijoittuu historialliseen Romaniaan, ja on oikeastaan monen tutun sadun uudelleentulkinta. Päällimmäisinä näistä saduista mainittakoon 12 tanssivaa prinsessaa ja Trinsessa ja sammakko. Päähenkilö Jena ramppaa sisarineen täydenkuun aikaan haltioiden luona tanssimassa ja kaikilla on tosi mukavaa - mutta sitten vanhin sisko rakastuu haltiamaassa hieman epäilyttävään nuoreen mieheen ja Jena joutuu tosielämän puolella huolehtimaan perheestään ja taistelemaan vallanhaluisen serkkunsa kanssa. Hankaluuksia seuraa, mutta onneksi Jenalla on tukenaan (tirsk) lemmikkisammakko Gogu.

WD oli oikein sympaattinen, himpun verran romanttillinen ja kaiken kaikkiaan oikein mukavaa luettavaa. Esimerkiksi kesäksi. MUTTA ei sovi niille, jotka etsivät uutta George R. R. Martinia.

* Tämä alennusmyyntimainos (josta ei maksettu, Akateeminen huom.) kirjoitettiin viikko kaksi viikkoa sitten. Ei mennyt aleet ohi, mutta teiltä saattoi mennä jos vasta nyt heräsitte.

Kirjayhteistyötä: Pratchett & Baxter

Oooh - kyllä blogien lukeminen joskus vaan kannattaa. Minulle ainakin.

Transworld Publishers are delighted to announce an exciting new collaboration between Sir Terry Pratchett and Stephen Baxter. - via Neth Space

Baxter on sama jamppa, jonka kirjasta Ark juuri jorisin, eikä sir Terry Pratchett varmaan esittelyjä kaipaa. Tämä voisi olla aika mahtisjuttu - ainakin Pratchettin yhteistyö Neil Gaimanin kanssa Hyvien enteiden merkeissä oli hedelmällinen.

Vitsaus

Kirjastolaitos on hieno asia. Ilman sitä olisi hyvinkin saattanut mennä ohi Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisteos, Vitsaus, joka on trilogian aloittaja. Lainasin kirjan vain menettääkseni lukuoikeuden välittömästi kun poikaystäväni (hän, joka nykyisin on siis aviomieheni) omi sen. (On tietysti kivaa, että tulevalla puolisolla on hyvä maku ... mutta kun ...)

Vitsauksen vitsaus ovat vampyyrit. Lentokone Saksasta laskeutuu Jenkkeihin ja pimentyy täysin. Selviää, että kaikki matkustajat ovat kuolleet. Kuolinsyytä aletaan tutkia, mutta se osoittautuu hankalaksi, kun vainajankutaleet eivät meinaa pysyä paikallaan. Seuraa parhaille zombileffoille (joojoo, tiedän että tässä on vampiireja, mutta lukekaa vain opus itse) kunniaa tekevää menoa.

Voitte syyttää surkeaa muistiani, mutta päähenkilöiden nimet ovat tietenkin ennustettavasti jo unohtuneet. Pidin silti (muistaakseni) tavasta, jolla päähenkilöstöä kirjassa käsiteltiin - pelottavia tapahtumia ei kaikkia kuvattu päähenkilöiden kautta, joten henkilögallerian ongelmista jaksoi vähän kiinnostuakin. Odotan jatkoa innolla - ja luulen, että jos del Toron leffoista pitää, eikä vieroksu vampyyreita, pitänee tästäkin.

Erityisbonus siitä, että yksikään vampyyri tässä ei kimalla tai ole erityisen ... noh ... seksikäs*. Siinä mielessä epäkuolleet ovat jopa lähempänä zombeja. Ja kaikkihan me tiedämme, että zombeihin pitää suhtautua vakavasti. Yrittäkää vain suhtautua vakavasti kimaltavaan vampyyriin. Ei se käy.

* Hyväksyttävällä tavalla seksikkäitä vampyyreja: 

• True Bloodin pääverenimijä. Who knew?
• Spike - hän, joka esiintyi maailman parhaassa tv-ohjelmassa Buffy the Vampire Slayer
• Muita?

Ark

Ei se bändi.

Stephen Baxterin kirja Ark on jatkoa toiselle ytimekkäästi nimetylle kirjalle, Floodille. Tai vähemmän jatkoa, enemmän sisarkirja; kun Flood käsitteli tulvivan maapallon ongelmia ja ihmisten selviytymistä pallon päällä, kertoo Ark pallolta pakoon lähteneen avaruusaluksen matkasta autuaammille mets vähemmän vetisille planeetoille.

Ark ei, kuten Floodkaan, käsittele päähenkilöitään kovin lämpimästi tai läheisesti. Minun oli ainakin vaikea muodostaa kovin tiivistä suhdetta yhteenkään Arkin henkilöön, ja tämän seurauksena henkilöiden osin karmeatkin kohtalot eivät juuri jaksaneet hetkauttaa. Lukija on mukana aika lailla huomioijana. Kirja tuntui sikäli kuitenkin karmivan realistiselta, että voin kuvitella pieneen metallipurkkiin suljettujen ihmisten vuosien ja vuosikymmenten saatossa reagoivan juuri kuvatulla tavalla.

Vaikka Ark saa samat 4 tähteä kuin Flood, oli Flood ehkä loppupeleissä himpun verran kiinnostavampi. Se voi kyllä johtua siitä, että tykkään niistä katastrofeista.

Galileo's Dream

Kun niitä edellisessä postauksessa mainittuja tekosyitä vielä on jäljellä, haluan käyttää vanhan tuttumme #421,"tietokoneongelmat". Mutta nyt on konekin pystyssä, joskin tahmea, joten voin näpytellä perusteellisen arvion myös Kim Stanley Robinsonin kirjasta Galileo's Dream.

GD kertoo Galileo Galileista, joka ... törmää ihmisiin tulevaisuudesta. Ihmiset tulevaisuudesta tarvitsevat Galileon apua; käy ilmi, että Galileokin tarvitsee tulevaisuuden tyyppien apua. Premissi oli siis Sivukirjaston mielestä kaikkea muuta kuin lupaava - olettekin ehkä huomanneet, että huumorintajuni meinaa loppua aikamatkailun kohdalla; niin nytkin. Mikään ei ole rasittavampaa kuin kunnon aikaparadoksi (onneksi se Lostkin alkaa loppua.)

Jos tulevaisuuden ja aikamatkailun kuvaukset siis vähän ärsyttivät, pidin kuitenkin onneksi kovasti niistä, lähes puhtaasti historiallisiksi muuttuvista osioista, joissa kuvattiin Galileon elämää Venetsiassa, Firenzessä ja Roomassa. Tyytyväistä hyrinää tähän - kuvaan astui tietenkin myös katolinen kirkko, jonka kanssa Galileolla meinasi käydä kalpaten.

Kirjoitustyyli oli paikoin muistaakseni vähän puisevaa, ja etäisesti muistan, että lopusta halusin jupista jotain, mutta olen jo armollisesti unohtanut, mitä.

Sivukirjaston paluu & Avilion

Hei vaan. Olen lukenut 14 kirjaa sitten viime postauksen. Radiohiljaisuuteen on moninaisia tekosyitä, joista tekosyyn #46, "muutto", taisin jo käyttää. Kuvittelen, että tekosyy #198, "siviilisäädyn vaihto", on vielä käyttämättä, joten selitettäköön, että kevät oli vähän rankka kun oli häitä ja kaikkea. Ja siis nimenomaan häitä, meillä juhlitaan kunnolla kun kerran aletaan.

Vastatakseni suoraan useimmin kysyttyyn kysymykseen: nimi ei muuttunut. Olen yhä Liina Ivalo Sivukirjasto. Tai jotain. Mutta nykyisin siis rouva Sivukirjasto. Mieskään ei muuttanut nimeään.

Ensimmäinen kirja, josta olen ollut postaamatta, on edesmenneen (nyyh) Robert Holdstockin Avilion.

Ööö. Siitä, kun sen luin, on niin kauan (3 kuukautta tarkoittaa muistijäljen vakavaa heikkenemistä), että muistan seuraavat kaksi asiaa:

1. Avilion jatkaa Alkumetsä-sarjaa.
2. Tajusin koko jutun paljon paremmin kuin muut Alkumetsäkirjat teini-iässä. Inhottavaa olla kehittynyt.

Avilionin jälkeen ikävöin Holdstockia entistä enemmän (nyyh). Olin antanut tälle alunperin 5 tähteä, mutta muistijäljen heikkouden vuoksi korjaan sitä nyt kuitenkin vähän alaspäin. Kai siitä nyt jotain muutakin olisi pitänyt jäädä mieleen? Eikö? Olenko menetetty tapaus?