14/04/2011

Sleepless

Charlie Hustonin Sleepless oli paikoin karmiva.

Kansikuva kilpailee selkeänä ennakkosuosikkina kategorioissa "Parhaiten tekstiin sopiva" ja "Silmiä särkevin". Tosielämässä tästä oli muuten paljon vaikeampi saada selvää.

En tiedä teistä, mutta minä satuin näkemään tuossa jokin aikaa sitten Ylen esittämän dokkarin prionitaudista nimeltä FFI (fatal familial insomnia.) Hyytävä sairaus, ihmiset - perinnöllinen aivoihin vaikuttava tauti, joka rappeuttaa ihmisen kyvyn nukkua. Oireiden puhkeamisesta seuraa kohtuullisen nopeasti kuolema, jota saattaa edeltää kooma. Hoitoa ei ole.

Charlie Huston saattoi nähdä saman dokumentin. Sleepless kertoo yhteiskunnasta, jossa iso osa ihmisistä kärsii taudista, joka kovasti muistuttaa FFI:a - mutta ei kuitenkaan aivan. Osa unettomista on muuttunut lähes zombeiksi, osa sinnittelee kiinni elämässä. Lääkettä tautiin ei ole, mutta elämänlaatua parantava troppi on löydetty, ja undercover-operaatiossa mukana oleva poliisi Parker Haas yrittää selvittää, mistä troppia voisi mahdollisesti vuotaa ns. mustaan pörssiin. Samaan aikaan Parkerin vaimo hoitaa kotona - unettomana - pariskunnan pientä tytärtä, jonka nukkumisesta kukaan ei oikein ole varma.

Hustonin teksti on osin ihan käsittämättömän toimivaa. Kuvaukset unettomuudesta ovat erinomaisia, ja Parkerin perheen tilanne sydäntäsärkevä. Pidin siitä, että loppu jäi kaikkineen hieman avoimeksi ja toisaalta kohtuullisen uskottavaksi - suurten ja vaikeiden asioiden keskellä myös pieniä hetkiä, jolloin käy hyvin. Hustonin kirjoitustyyli ei - minulle - ole sitä kaikista mukaansatempaavinta, mutta ei se missään mielessä lukuiloa tapakaan, joten ... suosittelen kaikille, jotka muistavat tai eivät muista arvostaa unessa vietettyjä tunteja.

2 comments:

Raija said...

Olet jälleen lukenut mielenkiintoisen kirjan!

Katsoin kyseisen FFI-dokkarin ja se oli järkyttävä. Hustonin kirja kuulostaa siksikin kiinnostavalta, mutta samalla hieman pelottavalta. Taidan lisätä sen yhä pitenevään lukulistaani.

Liina said...

se dokkari oli tosiaan kaamea. etenkin kun siitä ei jäänyt sellainen fiilis, että se olisi kauheasti mässäillyt aiheella tai sairaiden kärsimyksellä (no, siksi se varmaan olikin Prisman dokkari eikä 4D..)

ja kilometrien mittaiset lukulistat on täälläkin tuttuja :D