17/01/2012

Chill

Vuosi 2012 alkoi kirjojen osalta vähän huonosti. Jo viime vuoden puolella aloittelemani äänikirja, Elizabeth Bearin Chill, oli ensimmäinen loppuunsaatettu teos ja lukukokemus oli vähän kuin aika moni perusmatikan tentti - meni ohi.


Chill on toinen osa Jacob's Ladder -nimistä sarjaa, enkä tietenkään ollut lukenut ensimmäistä osaa, mutta en usko sillä olleen merkitystä. Olen aiemminkin takunnut muutaman jenkkiblogistin suuressa suosiossa olevan Bearin kirjojen kanssa. Tässä ollaan avaruusaluksella, suuren katastrofin jälkitunnelmissa. Uusi kapteeni yrittää ottaa hommaa haltuun, ja kaikki muut yrittävät ottaa haltuun paennutta kriminaalia. Aluksen tietokone - ilmeisesti, näitä sanotaan enkeleiksi - on pirstoutunut useaan, keskenään tappelevaan osaan. Lisäksi on epäselvää, mihin sukupolvia sisältävän jättialuksen (joka on varsinainen pienoismaailma) piti ollakaan menossa.

En tiedä, miksi Bearin kirjat ovat minulle kuin tervanjuontia. Jotakin yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta ne eivät toimi paperilla eivätkä äänikirjoina. Argh. Tästäkin olen unohtanut jo suurimman osan, mitä pidän varsin hyvänä tilanteena.

Jos jotakuta kiinnostaa, Strange Horizonsissa lukukokemuksesta muistetaankin jotain, joten paremman fiiliksen kirjasta saanee sieltä.

No comments: