Chuck Palahniukin Kirottu kertoo 13-vuotiaana kuolleesta ja Helvettiin päätyneestä Madisonista. Minä olin päättänyt vihata Kirottua syvästi johonkin sivulle 25 päästyäni.
Joka aukeamalla oli nimittäin vähintään yksi seuraavanlainen pätkä:
Madisonin ääni muuttuu loppua kohden vähemmän raivostuttavaksi, mutta mitään kovin jännittävää tai syvällistä en kirjasta löytänyt. En tosin kovasti sellaista kaivellutkaan loppua kohden: välillä toivoin, että kirja herättäisi edes jotakin tunteita, kuten leimahtavaa tai edes laimeaa vihaa ihmiskuntaa kohtaan, mutta ei. Ei vaikka Palahniuk kuinka yrittää löytää helvettiä länsimaisesta elämäntyylistä (kulunutta, paitsi ne kohdat, joissa Palahniuk yrittää löytää helvettiä länsimaisesta superrikkaiden elämäntyylistä, joka on niin kaukaista, ettei kosketa.) Loppukäänne on puolestaan niin rasittavan niinpätietenkiä, että olisin hermostunut jos se ei samalla olisi tarkoittanut ... loppua. Sitäpaitsi koko homma oli melko haljua jo tuossa vaiheessa, mitä sellaisesta hermostumaan.
Tätä herkkua on muuten tulossa vielä pari kirjaa lisää. En tule esiintymään kirjaston varausjonoissa.
Edit. Spämmisateen vuoksi kommenttihana väännetty kiinni.
 |
| Kansi: Like |
Ja kyllä, minä tiedän mitä "sukupuoleen kohdistuvat rooliodotukset" tarkoittaa. Saatan olla turpea, lattarintainen, likinäköinen ja kuollut, mutta en todellakaan ole mikään idiootti. (s. 18)Minä kiristelin hampaitani Madisonin kertojaäänelle ja mietin happamia vertauksia Hal Duncanin teoksen Pako helvetistä! kanssa - ja syystä tai toisesta luin Kirotun kuitenkin loppuun. Kuvittelin varmaan, että Palahniukilla olisi Helvetistä erityisesti ja elämästä ylipäänsä jotain tosi oivaltavaa sanottavaa. Tai oikeastaan kyse oli varmaankin siitä, että tietyn pisteen jälkeen kirjaan on uhrannut liikaa aikaa ja vaivaa viitsiäkseen keskeyttää. (Minulle tämä piste tulee vastaan sivulla kaksi, mutta myöntää täytyy, että kirja todella sai pohtimaan elämän lyhyyttä ja sitä, miksi luen loppuun kirjoja joista en juuri välitä.)
Madisonin ääni muuttuu loppua kohden vähemmän raivostuttavaksi, mutta mitään kovin jännittävää tai syvällistä en kirjasta löytänyt. En tosin kovasti sellaista kaivellutkaan loppua kohden: välillä toivoin, että kirja herättäisi edes jotakin tunteita, kuten leimahtavaa tai edes laimeaa vihaa ihmiskuntaa kohtaan, mutta ei. Ei vaikka Palahniuk kuinka yrittää löytää helvettiä länsimaisesta elämäntyylistä (kulunutta, paitsi ne kohdat, joissa Palahniuk yrittää löytää helvettiä länsimaisesta superrikkaiden elämäntyylistä, joka on niin kaukaista, ettei kosketa.) Loppukäänne on puolestaan niin rasittavan niinpätietenkiä, että olisin hermostunut jos se ei samalla olisi tarkoittanut ... loppua. Sitäpaitsi koko homma oli melko haljua jo tuossa vaiheessa, mitä sellaisesta hermostumaan.
Tätä herkkua on muuten tulossa vielä pari kirjaa lisää. En tule esiintymään kirjaston varausjonoissa.
Edit. Spämmisateen vuoksi kommenttihana väännetty kiinni.
10 comments:
Ajattelin juuri tänään aloittaa Kirotun mutta nyt en ehkä aloitakaan :)
Oletko lukenut muuta Palahniukia? Tykkään tosi paljon Fight Clubista, Tukehtumisesta ja Eloonjääneestä. Mietin, että onko tämä tosi paljon huonompi kuin ne, vai onko mahdollista ettei Palahniuk vaan ole sun makuun ylipäätään?
(jotenkin en haluaisi uskoa että kauan odottamani uusi Palahniuk on huono)
Kommentoin tähän äsken mutta se ilmeisesti katosi jonnekin matkalla.
Sitä vaan, että olin aikeissa tänään aloittaa Kirotun, mutta nyt harkitsen vielä.
Ootko lukenut muuta Palahniukia? Pidin tosi paljon Tulehtumisesta, Fight Clubista ja Eloonjääneestä. Onkohan tämä niihin verrattuna huono vai onko mahdollista ettet ylipäätään pidä Palahniukista?
(en haluais uskoa, että kauan odottamani uusi Palahniuk on ihan paska)
Jopa Tukehtumisesta. Mutta Tulehtuminenkin olis aika hyvä kirjan nimi.
Ajatukset kuulostavat erittäin tutuilta! Ei siis uponnut tännekään, mutta jostain syystä kahlasin kuitenkin loppuun ja olin onnellinen, kun pääsin kirjasta lopulta eroon. Ja Madison oli alusta loppuun erittäin rasittava. :D
!!! Tulehtuminen on mitä parhain nimi.
Itse asiassa en ole lukenut lainkaan Palahniukia aiemmin, joten on enemmän kuin mahdollista, että hän (tai tämä kirja) ei vain ole minua varten.
Tämänhän luki myös Kirjasfäärin Taika, joka piti kirjasta koko lailla enemmän, katso vaikka:
http://kirjasfaari.wordpress.com/2012/08/27/chuck-palahniuk-kirottu/
Mulla on itse asiassa melko daiju olo, koska Taikan mainitsemista jutuista en löytänyt oikein mitään - intertekstuaalisuus jää muutenkin aina huomaamatta, mutta en mä löytänyt tuosta teinin kasvukipujakaan. En silti aio mennä nurkkaan aasihattu päässä: kirja ja lukija eivät vaan kohdanneet.
Olis kyllä ollut kiva osata perustella se ilman tautologiaa. En pitänyt kirjasta koska en pitänyt kirjasta :P
Kas, Jenni ehti väliin! Huippua, etten ole yksin - se helpottaa AINA. Ja jos keksit, miksei muka voi jättää kesken, kerro ihmeessä.
(Siina muuten - odotan todella sun fiilistä kirjasta. Ajattele, ehkä tää asettaa riman niin alas, ettet voi kuin tykätä :D)
Minulle Palahniuk on tuttu lähinnä miehen kautta, se luki minulle Tukehtumisen ja Eloonjääneen. Ovat muuten aika villejä kuunneltavia. Eivät sillain ihan varsinaisesti "minun kirjojani" mutta viihdyin kyllä. Tästä en nyt erityisemmin kiinnostunut, mies yrittää saada minut lukemaan Lullabyn. Meillä on näitä useampi enkuksi hyllyssä.
Melkoista omistautumista, että lukee ääneen toiselle :) Se kun oikeasti ei ole ihan niin suoraviivaista hommaa kuin ajattelisi.
Mjoo, mä luulen, että Palahniukit jätän muiden hommiksi vastedes.
Tuo All the Lives He Led josta bloggasit aikaisemmin on jäänyt jotenkin kummallisesti niin pahasti vellomaan mieleen, että se on kyllä ihan pakko vielä lukea. Hassua. Kirjat ei yleensä noin vakuuta pelkän yhden bloggauksen perusteella!
Blogissani odottaa sinua pieni tunnustus.
Tessa! Kiitos, ilahduin kovasti :D
Kuule, se päässä pyöriminen johtuu vaan siitä biisistä, usko pois vain. Ei se ihan NIIN hyvä kirja ollut :D
Post a Comment