Jukka Parkkisen teosta Suvi Kinoksen seitsemän enoa suositeltiin hiljattain kahden arvostamani tahon toimesta (arvostetut tahot suosittelijajärjestyksessä Siina ja Booksy), joten pakkohan se oli lukea. Menin kirjakauppaan: varmasti näin arvostettujen tahojen suosittelema kirja löytyy jopa Suomalaisen, jos nyt ei tänään jostain kumman syystä Akateemisen, kirjakaupan valikoimista. Seuraavaksi menin kirjastoon: toki näin tunnettu ja yleisesti pidetty lastenkirjaklassikko seisoo jokaisen pääkaupunkiseudun kirjaston toimipisteen hyllyssä seitsemänä kappaleena.
Ymmärrettyäni kärsiväni vakavista kustannus- ja kirjastotoimintaan liittyvistä harhoista tein kuten aina ennenkin ja varasin kirjan kirjastokymppiin.
Olin syystä tai toisesta ohittanut koko opuksen herkässä nuoruusiässä (kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1995, joten teoriassa olisin voinut sen jonain välipalana hotkaista, olettaen että olisin ollut kirjastovisiitillä yksin enkä kenenkään kaverini kanssa). Lähempi tarkastelu osoitti, että syy oli kannessa: muistan, ettei Suvi Kinoksen kansi tippaakaan puhutellut allekirjoittanutta teini-iässä. Ei se juuri puhuttele vieläkään, vaikka syy kannelle selviää ensi sivuilla.
Ja olihan Suvi Kinoksen seitsemän enoa ihan hillittömän hauskaa luettavaa! Se kertoo pienestä, enojensa hoiviin joutunesta tytöstä. Kaikki enot ovat tohtoreita ja dosentteja ihan vähintäänkin, eri tutkimusaloja edustavia. Ja juoppoja. Tässä kohdassa onkin pakko yhtyä siihen kirjabloggaajakinkereissä ääneenlausuttuun havaintoon, ettei kukaan oikein tiedä, mille kohderyhmälle kirja oikein tarkalleen ottaen on suunnattu. Ehkä maailma on muuttunu 17 vuodessa niin paljon, etteivät tuolloin lapsetkaan olisi hymähdelleet Turakaisen enokatraan touhuille; ehkä kyse onkin siitä, että minusta on äitiyden myötä tullut tyyppi, jonka pitäisi sovitella kukkahattua päähänsä ... mutta tätä en olisi tyrkkäämässä aivan juuri lukemaan oppineen käteen. (Vaikka jos joku juuri lukemaan oppinut sen hyllystä itse onkisi ja lukisi, tuskin olisin poiskaan repimässä. Lapseni, tulet vielä iloitsemaan siitä, että äitisi on laiska ja vapaamielinen. Tai ehkä siitä tuleekin terapiassa keskusteltava juttu.)
Nyt vain jatko-osien kimppuun. Parkkisesta on aika nopeasti tullut yksi lempparilastenkirjailijoistani.
Ymmärrettyäni kärsiväni vakavista kustannus- ja kirjastotoimintaan liittyvistä harhoista tein kuten aina ennenkin ja varasin kirjan kirjastokymppiin.
Olin syystä tai toisesta ohittanut koko opuksen herkässä nuoruusiässä (kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1995, joten teoriassa olisin voinut sen jonain välipalana hotkaista, olettaen että olisin ollut kirjastovisiitillä yksin enkä kenenkään kaverini kanssa). Lähempi tarkastelu osoitti, että syy oli kannessa: muistan, ettei Suvi Kinoksen kansi tippaakaan puhutellut allekirjoittanutta teini-iässä. Ei se juuri puhuttele vieläkään, vaikka syy kannelle selviää ensi sivuilla.
 |
| Kansi: WSOY |
Nyt vain jatko-osien kimppuun. Parkkisesta on aika nopeasti tullut yksi lempparilastenkirjailijoistani.
8 comments:
Jeah, hauska kirja kuten Parkkiset yleensäkin, mutta vaikea määrittää kohdeikäryhmää.
Ja turhan vanha kirja että sitä olisi toivoakaan löytää kirjakaupoista :)
Jep, nauratti kyllä :D Mutta en tiedä olisiko teini-ikäistä minua naurattanut, olin vähän arka.
Harmi ihan tosissaan, että vanhempia kirjoja ei kannata pitää myynnissä. Oi kun joku pienerien kustantaminen book on demand -tyylillä olisi kannattavaa.
Mä en muistanutkaan että enot oli juoppoja :)
Kannesta olen samaa mieltä, en olis itsekään tähän aikoinaan tarttunut ilman vahvoja suosituksia.
Ehkä juoppo oli vähän vahva sana, mutta yllättävän iso osa kirjasta keskittyi erilaisiin kotipolttoisiin nautintoaineisiin :D (Tässä ehkä näkee ajan tehneen tehtävänsä. Nykyisinhän kirjassa olisi nautittu vain laatuviskejä.)
Minun piti lukemani nämä jo vuosia sitten, mutta en ole vieläkään "muistanut". Ja nyt on vähän vaikea päästä käsiksi. Mutta kuulostaa hauskalta!
Hei, tämä on minulta mennyt täysin ohi! Kirjan nimi on kyllä loistava - ja kansi aivan kamala.
Mä luin tämän ekaa kertaa ala-asteella ja ne jatkotkin tuli luettua. Nää on aivan loistavia kirjoja, oli jo silloin aikoinaan. Sarja on siitä hyvä, että se sopii oikeasti monen ikäisille. Mulla ei ole mitään ongelmaa kannen kanssa, sehän on vaan kiva.
Helmi-Maaria, sepä se - jos ei sijaitse kirjastolaitoksen lähettyvillä, tätä on hankala saada hyppysiinsä. Toivottavasti jostain onnistuu!
Sannabanana, mä muistan tämän puolestani jo teinivuosiltani - jolloin siis nyrpistelin kannelle nokkaani. Suosittelen, jos saat jostain käsiisi, Turakaisen veljessakki on melko hupaisa :D
Velma, okei, mahtava kuulla että sopii myös ala-asteikäiselle. Sitä me siinä kollektiivisesti ei-kotipolttoisen äärellä hieman päiviteltiin, luullakseni :D Parkkisessa on se kyllä hauskaa, että kirjat tarjoavat jokaiselle jotakin. Tai siis oikeastaan en voi mennä siitä takuuseen, koska lapsi ei vielä kommentoi kuulemaansa, mutta minulle tarjoavat kyllä. Ja yksi ääni kannen puolesta rekisteröity!
Post a Comment