Yksi niistä uudenvuodenlupauksista, joita en varsinaisesti tehnyt, oli olla päästämättä miehen kirjastosta roudaamia sarjakuvia noin vain lipumaan takaisin kirjastoon. Siispä House of Mystery, Matthew Sturgesin ja Bill "Fables" Willinghamin henkiinherättelemä sarjakuva.
Osa yksi, Room and Boredom alkaa mainiosti, kun hassunhauskan kaksikon Kainin ja Abelin toinen osapuoli huomaa talonsa kadonneen. (Minä löysin tästä tietenkin Sandman-viittauksen, mutta intertekstuaalisuuden juuret ovat ilmeisesti syvemmällä, enkä tarkoita nyt vain Raamattua.) Useita vuosia myöhemmin arkkitehtiopiskelija saapuu kummalliseen taloon, josta muutaman muun asukkaan tavoin ei pääse lähtemään. Albumin rakenne vuorottelee talon tapahtumien ja talossa hengaavien tyyppien tarinoiden kesken.
Että sillä tavalla ihan peruskauraa. Ja samalla linjalla jatkaa toinenkin albumi, Love Stories for Dead People.
Ihan perushyvä sarja tämä on, mutta jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei mitään kovin uutta ja uraauurtavaa. Mutta koska kaiken ei pidäkään olla, niin kyllä House of Mysteryn iltavoikkarin seurana nautiskelee (vaikken nyt voi olla muistelematta, että osa tarinoista ei varsinaisesti ruokahalua herättänytkään.)
Osa yksi, Room and Boredom alkaa mainiosti, kun hassunhauskan kaksikon Kainin ja Abelin toinen osapuoli huomaa talonsa kadonneen. (Minä löysin tästä tietenkin Sandman-viittauksen, mutta intertekstuaalisuuden juuret ovat ilmeisesti syvemmällä, enkä tarkoita nyt vain Raamattua.) Useita vuosia myöhemmin arkkitehtiopiskelija saapuu kummalliseen taloon, josta muutaman muun asukkaan tavoin ei pääse lähtemään. Albumin rakenne vuorottelee talon tapahtumien ja talossa hengaavien tyyppien tarinoiden kesken.
Että sillä tavalla ihan peruskauraa. Ja samalla linjalla jatkaa toinenkin albumi, Love Stories for Dead People.
Ihan perushyvä sarja tämä on, mutta jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei mitään kovin uutta ja uraauurtavaa. Mutta koska kaiken ei pidäkään olla, niin kyllä House of Mysteryn iltavoikkarin seurana nautiskelee (vaikken nyt voi olla muistelematta, että osa tarinoista ei varsinaisesti ruokahalua herättänytkään.)
4 comments:
House of Mystery ja House of Secrets oli 70-luvulla ilmestyneitä lyhyitä kauhutarinoita sisältäviä lehtiä, mulla on pari paksua kokoelmaa niitä. Kyseisissä lehdissä isännöivät ja tarinat sisään spiikkasivat Cain ja Abel, jotka Gaiman sitten aikanaan nappasi Sandmaniin (samoin kuin Lucienin ja Sandmanin kakkosnumeron noidat muista aikakauden kauhulehdistä).
Heh, itse teininä aloitin Sandmaneista ja kuvittelin tietysti, että Gaiman on keksinyt KAIKEN fotosynteesistä Kainiin ja Abeliin ... Lievä on järkytys havaita, ettei näin ollutkaan :D
Mutta tuon sarjakuvan tausta selvisi kun tässä tovin googlasinkin :)
Joo, kyllä mäkin olin tutustunut näihin ensin Sandmanin sivuilta ja tosi hieno idea näissä hahmoissa...aijaa.
No, onhan se lopultakin ihan linjassa - esimerkiksi kauhean korkealle arvostettu American Gods on ei-kovin-erilainen (mutta ei yhtä hyvä) kuin Diana Wynne Jonesin mahtava Eight Days of Luke. Ja taito kai se on sekin, että osaa ottaa tuttuja elementtejä ja tehdä niistä jotain uutta.
...Välillä vaan tuntuu, että sitä uutta voisi Gaimanilla olla vähän enemmänkin.
Post a Comment