I aten't dead. Luin vain hartaudella uutta Harkawayta, mutta nyt se on ohi ja muistin, että täällä oli tällainen blogikin. Siitä Harkawaysta lisää myöhemmin, ja vähän sarjisjuttujakin (hahaa mikä teaser! Nyt ette malta odottaa! Näppäimistönne F5-painike menee rikki kaikesta siitä hakkaamisesta!) mutta sitä ennen Robert J. Sawyerin WWW-trilogian päätösosa, Wonder.
Jonka kuuntelin äänikirjana, koska yksi kirjan lukijoista, Jessica Almasy, kehrää sellaisella äänellä, että olen jo selvitellyt, mitä muuta hän on lukenut.
Mutta oli Wonderilla muitakin puolia kuin hyvä lukija. Siinä siis verkossa kasvanut entiteetti, Webmind, ottaa ensiaskeleitaan itsenäisenä toimijana. Yhdysvaltain hallitus yrittää selvittää kantaansa Webmindiin, yksinäinen asiantuntija yrittää nitistää entiteetin ja teini-ikäinen Caitlin on Webbiksen innokkain suojelija. Juoni on sellainen trilogianloppumainen, ei siitä sen enempää. Hieman ehkä yllätti loppupuolen nopeatahtisuus ja se, miten tietyt kiusallisemmat juonikohdat ikään kuin ohitettiin. (Ihan hyvä niin, olin kärsimässä jo ikäviä myötäkiusaantuneisuuden fiiliksiä. Mutta kuitenkin.)
Sawyer on selvästi teknologiaan lähtökohtaisen positiivisesti suhtautuva, enkä kovasti pahastuisi, vaikka asuisin hänen tulevaisuusvisiossaan. Kiehtovinta oli kuitenkin tietynlainen eettinen pohdinta: Sawyer esittelee käsitteen "moral arrow through time", joka ilmeisesti kuvastaa sitä, miten ihmisestä (lajina) tulee ajan myötä eettisempi ja eettisempi, kun moraaliset valinnat ulotetaan koskevaksi yhä uusia ihmisryhmiä - ja lopulta väistämättä myös muita lajeja, otaksun, että siinä sitä on vastausta kaikille kasvissyöntiä periaatteesta vastustaville. Ja meille heikkoluonteisille: emme todellakaan ole moraalin trendsettereitä. Niin, minä kiinnostuin tästä muiden eläinten hyväksikäytöstä, Sawyer pohtii moraalisten tekojen ulottamista esimerkiksi webistä itsekseen sikiäviä entiteettejä ja ihmisalkioita kohtaan. Hyviä kysymyksiä molemmat!
Koska oma teini-ikäni oli mustavalkoisen, kiihkeän ja näin jälkikäteen tarkasteltuna aivan saatanallisen rasittavan ateistinen, meinasin välillä menettää hermoni Sawyerin ateistiseen julistamiseen. Lopussa kuitenkin tehdään sellainenkin myönnytys, että uskovatkin ihmiset voivat olla älyllisesti epävajavaisia ja muutoinkin ihan ok, joten pelihousut jäivät repimättä.
Sawyer onnistuu minusta olemaan sekä viihdyttävä että ajatuksiaherättävä, vaikka 16-vuotiaan tytön sielunmaisemaan hän ei minusta aivan pääsekään sisälle.
4 comments:
Ha! Jään hakkaamaan äfvitosta! Meinasin nimittäin ostaa Harkawayn mutta en ostanut kun päätin katsoa ensin vähän että mitä internetti on ollut siitä mieltä. Että henkeä jo pidätellään!
Sillä tavalla! Nyt iski stressi, että pitääkö tässä edustaa koko Internettiä Harkaway-asian suhteen. Mutta sovitaan, että edustan vain fanityttöminua (voin etukäteen kertoa, etten pettynyt.)
No sovitaan että saat edustaa vaan itseäsi. Eiköhän sulla kuitenkin ole aika hyvä maku :)
Apua, eikä ole! :D
Post a Comment