Vaikka Jenni Faganin The Panopticon kuuluu sarjaan kirjoja, joista en ollenkaan ymmärrä, miksi varasin ne kirjastosta, olen tosi iloinen, että varasin.
The Panopticon kertoo laitoskierteeseen joutuneesta Anaisista. On eräs poliisi, koomassa, ja näyttää siltä, että nuorisovankila odottaa. Sillä välin odottaa Panopticon, uusi nuorisolaitos. Mutta peli on selvä: jos Anais vielä kerran mokaa, ei hyvä heilu.
Panopticon viittaa filosofi Jeremy Benthamin suunnittelemaan vankilakonseptiin, mutta Anais ei kohtaa uudessa laitoksessaan pelkkää valvontaa. Meinasin tähän kirjoittaa, että "hän löytää ystäviä" tai jotain muuta tämän kirjan kontekstissa kornia - siitä ei oikeastaan ole kyse. Fagan kirjoittaa takakansiliepeen mukaan sitä, mitä näkee, ja tätä kirjaa lukiessa tuntuu kuin lukisi elämää. Hienovaraiset sosiaaliset suhteet eivät pelkisty edes niin hienoon käsitteeseen kuin ystävyys.
Anais on melkein koko ajan aineissa, mitä kukkahattutätiminäni toki aluksi paheksui. Mutta sen ei pidä antaa hämätä. Anais on päähenkilöistä parhaita, arvaamattomuuden voima elinympäristössään, mutta kuitenkin kokonainen ihminen. Harvinaisen voimakaskin.
The Panopticon oli hieno kirja, tosi hieno. Jotenkin tuntuu toiveikkaalta, että nuorille kirjoitetaan tällaista. Eikä tee aikuisillekaan lainkaan pahaa.
The Panopticon kertoo laitoskierteeseen joutuneesta Anaisista. On eräs poliisi, koomassa, ja näyttää siltä, että nuorisovankila odottaa. Sillä välin odottaa Panopticon, uusi nuorisolaitos. Mutta peli on selvä: jos Anais vielä kerran mokaa, ei hyvä heilu.
Panopticon viittaa filosofi Jeremy Benthamin suunnittelemaan vankilakonseptiin, mutta Anais ei kohtaa uudessa laitoksessaan pelkkää valvontaa. Meinasin tähän kirjoittaa, että "hän löytää ystäviä" tai jotain muuta tämän kirjan kontekstissa kornia - siitä ei oikeastaan ole kyse. Fagan kirjoittaa takakansiliepeen mukaan sitä, mitä näkee, ja tätä kirjaa lukiessa tuntuu kuin lukisi elämää. Hienovaraiset sosiaaliset suhteet eivät pelkisty edes niin hienoon käsitteeseen kuin ystävyys.
Anais on melkein koko ajan aineissa, mitä kukkahattutätiminäni toki aluksi paheksui. Mutta sen ei pidä antaa hämätä. Anais on päähenkilöistä parhaita, arvaamattomuuden voima elinympäristössään, mutta kuitenkin kokonainen ihminen. Harvinaisen voimakaskin.
The Panopticon oli hieno kirja, tosi hieno. Jotenkin tuntuu toiveikkaalta, että nuorille kirjoitetaan tällaista. Eikä tee aikuisillekaan lainkaan pahaa.
4 comments:
Tämän äänikirjaversio oli aivan mahtava, lukija todellakin tavoitti hyvin äänen. Kuuntelin ensimmäisen puolen äänikirjasta yhteen putkeen, vaikka välillä teki pahaa. Erittäin intensiivinen kirja.
IHAN MAHTAVAA! Joku muukin on lukenut tämän! JA tykännyt! Tekisi mieli halata, anteeksi, kiihdyin :D
Pistettävä mieleen tämä, erinomaisen kuuloinen, kiitos!
Sannabanana, toivottavasti tykkäät! Tätä on kyllä aika helppo suositella :)
Post a Comment