Paolo Bacigalupin nuorille suunnatun dystopia...sarjahkon toinen osa, The Drowned Cities, oli minusta himpun verran ykkösosaa toiveikkaampi ... vaan kyllä osaa tässäkin ihminen olla ihmiselle susi. Tai ehkä rotta.
(Niin, tai ehkä odotukseni olivat virittyneet niin sopivasti, että näin toivoa sielläkin, missä sitä ei todellakaan ollut.)
Mahlia ja Mouse ovat orpolapsia, joiden kylään tulee sotilaita ja eläimen ja ihmisen hybridi, tappaja Tool. Mouse on joskus muinoin pelastanut Mahlian, jonka onkin puolestaan harjoitettava itsetutkiskelua siitä, mitä tarkoittaa vastuu toisesta ihmisestä, kun Mouselle meinaa käydä kalpaten.
Kylän humaanin lääkärin suojatteina molemmat lapset, mutta etenkin Mahlia, kärsivät käsittämättömästä julmuudesta kyläläisten taholta, ja Mahlia kyllä haluaa olla se metsä, joka vastaa vielä vähän kovemmin kuin tuli huudettua.
Meinasin kirjoittaa tähän muminaa ja jupinaa siitä, että mitenkä tällaista nuorille kirjoitetaan, mutta sitten tajusin herkistyneeni väkivallalle vasta vanhemmiten. On ehkä vaarallista näin kolmenkympin yläpuolella kuvitella tietävänsä mitään siitä, millä mielenliikkeillä potentiaalinen 16-vuotias tätä lukee - tai, jos on rehellinen, on syytä myöntää itselleen, että silloin saattoi olla jopa joitakin tuhansia asteita kovapintaisempi kuin nyt on. Luultavasti olisin silloin osannut nauttia Bacigalupin synkkyydestä; se, etten enää osaa, ei tarkoita sitä, etteikö tämä olisi potentiaalisesti hieno nuortenkirja ... aikuisille TDC voi kyllä olla liian raju.
Tästä voitaneen vetää myös jatkojohtopäätös, jonka mukaan vanhempani tekivät oikein antaessaan minun valita itse luettavani - tie, jolta en omankaan lapseni kohdalla aio poiketa.
(Niin, tai ehkä odotukseni olivat virittyneet niin sopivasti, että näin toivoa sielläkin, missä sitä ei todellakaan ollut.)
Mahlia ja Mouse ovat orpolapsia, joiden kylään tulee sotilaita ja eläimen ja ihmisen hybridi, tappaja Tool. Mouse on joskus muinoin pelastanut Mahlian, jonka onkin puolestaan harjoitettava itsetutkiskelua siitä, mitä tarkoittaa vastuu toisesta ihmisestä, kun Mouselle meinaa käydä kalpaten.
Kylän humaanin lääkärin suojatteina molemmat lapset, mutta etenkin Mahlia, kärsivät käsittämättömästä julmuudesta kyläläisten taholta, ja Mahlia kyllä haluaa olla se metsä, joka vastaa vielä vähän kovemmin kuin tuli huudettua.
Meinasin kirjoittaa tähän muminaa ja jupinaa siitä, että mitenkä tällaista nuorille kirjoitetaan, mutta sitten tajusin herkistyneeni väkivallalle vasta vanhemmiten. On ehkä vaarallista näin kolmenkympin yläpuolella kuvitella tietävänsä mitään siitä, millä mielenliikkeillä potentiaalinen 16-vuotias tätä lukee - tai, jos on rehellinen, on syytä myöntää itselleen, että silloin saattoi olla jopa joitakin tuhansia asteita kovapintaisempi kuin nyt on. Luultavasti olisin silloin osannut nauttia Bacigalupin synkkyydestä; se, etten enää osaa, ei tarkoita sitä, etteikö tämä olisi potentiaalisesti hieno nuortenkirja ... aikuisille TDC voi kyllä olla liian raju.
Tästä voitaneen vetää myös jatkojohtopäätös, jonka mukaan vanhempani tekivät oikein antaessaan minun valita itse luettavani - tie, jolta en omankaan lapseni kohdalla aio poiketa.
3 comments:
Ykkösosa on hyllyssä odottamassa. Täytynee säästää se johonkin syksyyn päivään, jolloin tekee mieli synkistellä. Kauniissa kesäyössä voisi olla vaikeaa päästä oikeaan tunnelmaan.
Kirjoitat ihan liian monesta kiinnostavasta kirjasta. Tämä voisi olla mielenkiintoinen, tosin itsekinnyt vähän kammoilen että tulisiko kirja sitten uniin. Ehkä ei, ehkä osaisin löytää sisäinen 16-vuotiaani joka kestäisi homaan.
Lukutoukka, ehkä tämä ei ole ihan kesälukemistoa, totta. Toisaalta sen ykkösosan kanssa hiekkaranta voisi myös toimia lukuympäristönä. Sitä saattaisi arvostaa omaa kansituoliaan aivan eri tavalla!
Linnea, ei vaan ihan juuri sopivan monesta :D Ehkä tämä ei olisi kaikista niin ahdistava, mutta kyllä minusta tässä ihmisistä näkyi aika vähän hyvää.
Post a Comment