Eowyn Iveyn The Snow Child perustuu vanhaan venäläiseen satuun pariskunnasta, joka ei saa lasta ... ennen kuin pieni, lumesta tehty tyttö eräänä yönä herää eloon.
Jack ja Mabel elävät Alaskassa 1920-lukua ja tekevät kovasti töitä tilansa raivaamiseksi, sillä elämä on kovaa. Molemmat surevat lapsettomuutta ja ainoaa, kuolleena syntynyttä lastaan yksinään ja niin kauhean yksin - ja sitten eräänä iltana vanha pariskunta kuitenkin päätyy riehumaan lumessa ja tekemään pikkuisen tytön lumesta. Seuraavana aamuna Jack näkee ensi kertaa Fainan, pienen tytön, joka näyttää elävän yksinään metsässä.
The Snow Childissa on paljon hyvää. Ivey kirjoittaa kauniisti - Alaskan luonto herää eloon aivan samoin kuin Jackin ja Mabelin osin vaikea, osin kaunis suhde. Maistuu elämältä! Fantastiset elementit on kirjoitettu kauniisti osaksi kirjaa - tämähän lasketaankin kai yleisesti enemmän valtavirran kuin fantasian joenhaaran puolelle - eikä Ivey sorru turhaan selittelyyn. Paljon vastuuta jää lukijallekin: kuka Faina lopulta oikein on?
Jos olisin analyyttinen lukija tai pätevä kriitikko, osaisin ehkä kertoa, miksei The Snow Child kuitenkaan noussut perushyvää lukukokemusta vahvemmaksi. Ehkä koin Mabelin tuskan liian kipeänä (myönnän kyllä, että ahdistuin siitä melko lailla) enkä siten päästänyt kirjaa kovin lähelle. Ehkä kirjasta ei vain lopulta ollut tulemaan kovin lähelle.
Jack ja Mabel elävät Alaskassa 1920-lukua ja tekevät kovasti töitä tilansa raivaamiseksi, sillä elämä on kovaa. Molemmat surevat lapsettomuutta ja ainoaa, kuolleena syntynyttä lastaan yksinään ja niin kauhean yksin - ja sitten eräänä iltana vanha pariskunta kuitenkin päätyy riehumaan lumessa ja tekemään pikkuisen tytön lumesta. Seuraavana aamuna Jack näkee ensi kertaa Fainan, pienen tytön, joka näyttää elävän yksinään metsässä.
The Snow Childissa on paljon hyvää. Ivey kirjoittaa kauniisti - Alaskan luonto herää eloon aivan samoin kuin Jackin ja Mabelin osin vaikea, osin kaunis suhde. Maistuu elämältä! Fantastiset elementit on kirjoitettu kauniisti osaksi kirjaa - tämähän lasketaankin kai yleisesti enemmän valtavirran kuin fantasian joenhaaran puolelle - eikä Ivey sorru turhaan selittelyyn. Paljon vastuuta jää lukijallekin: kuka Faina lopulta oikein on?
Jos olisin analyyttinen lukija tai pätevä kriitikko, osaisin ehkä kertoa, miksei The Snow Child kuitenkaan noussut perushyvää lukukokemusta vahvemmaksi. Ehkä koin Mabelin tuskan liian kipeänä (myönnän kyllä, että ahdistuin siitä melko lailla) enkä siten päästänyt kirjaa kovin lähelle. Ehkä kirjasta ei vain lopulta ollut tulemaan kovin lähelle.
3 comments:
Luin tämän talvella (melkein loppuun) ja kovin samanlaiset mietteet kirjasta. Idea oli jännä, tunnelman luominen ok, mutta sitten kuitenkin jäin vähän kylmäksi, enkä jaksanut lukea loppuun.
Minulta löytyy tämä hyllystä - voitin arvonnasta - ja vaikka englantini on vahvaa, en vain mielläni lue kirjoja englanniksi, suomenkielinen menee aina edelle. Ajattelin, että joskohan jossain vaiheessa kuitenkin tulen tämän lukeneeksi, koska kirja kiinnostaa, kunnes huomasin, että kirjasta on tulossa suomennos syksyllä. Luulenpa, että päädyn suomennoksen lukemiseen. =D
Mari a, minusta on kyllä jotenkin lohdullista kuulla, että sulla oli kirjasta sama fiilis - hieman etäiseksi jättävä - koska nyt oli jotenkin hieman orpo olo kirjoittaa tästä epäanalyyttisella tavallani :)
Irene, minä ihan yritin googlata, että ilmestyneeköhän, mutta en ilmeisesti yrittänyt kovin tarmokkaasti kun en tietoa löytänyt :D
Ilman muuta kandee odotella omemmalla kielellä - lukemisen on hyvä olla nautinto eikä pyristelyä.
Luen itse asiassa juuri nyt kirjaa, josta yhtäkkiä olenkin iloinen, että valitsin nimenomaan käännöksen. Tilanteen mukaan siis :)
Post a Comment