Hyvää joulunjälkeistä aikaa kaikille vaan. Yritän olla ajattelematta edessä olevaa tammikuuta. Onneksi aina voi keskittyä ajattelemaan kirjoja. Esimerkiksi Matt Ridleyn kirjaa Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen olen ajatellut tosi paljon.
Jos Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen jotenkin tulisi tiivistää, voisi ajatella sen aluksi esittävän suositun kysymyksen siitä, vaikuttavatko ihmiseen enemmän geenit vai ympäristö - ja sitten vastaavan kysymykseensä "Kyllä."
Harmillisinta kirjassa oli ehkä se, että sen kaikkia mahtavia esimerkkejä ja tutkimusasetelmia ja tutkimustuloksia ei mitenkään voi muistaa.
Perusviesti käy kuitenkin selväksi. Ridley käy läpi monia erilaisia tutkimuksia osoittaakseen, että alun kysymys on väärin aseteltu. Geenit ja ympäristö vaikuttavat ihmiseen yhdessä - hämmästyttävän erilaisilla tavoilla. Geenit ohjaavat yksilöä tiettyyn ympäristöön, ympäristö ohjaa geenejä toimimaan tietyllä tavalla, ja tämä tanssi on loputon. Kehitys ei suinkaan myöskään pysähdy aikuisuuden kynnykselle.
Yksittäisiä esimerkkejä jäi mieleeni joitakin, enkä ollenkaan epäile, ettenkö tulevaisuudessa tulisi kiusaamaan ystäviäni, tuttaviani ja lähikaupan kassaa (väärinmuistetuilla) anekdooteilla kirjasta. Tähän loppuun valitsen kuitenkin lohdun - tai tuskan - sanoja vanhemmille. Ridleyn mukaan näyttää nimittäin epätodennäköiseltä, että vanhemmilla olisi paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa lastensa persoonallisuuksiin kasvatuksen kautta. Vahvin vaikutus tulee hedelmöittymishetkellä geenien kautta. Minusta tämä oli jollain tavalla suloista - on hyvä tiedostaa, että kaikkeen ei mitenkään voi vaikuttaa, mutta kaiken tukensa voi lapselleen antaa silti. (Eikä nyt pidä kuvitella, että Ridleynkään mukaan vanhemmuudella ei olisi väliä. On sillä, on kauheasti, ja hyvä perhe on jokaiselle tärkeä. Kasvatustoimenpiteet yksinään eivät kuitenkaan ole vastaus kaikkeen.)
Tämä pitäisi nyt ostaa välittömästi omaan hyllyyn.
Jos Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen jotenkin tulisi tiivistää, voisi ajatella sen aluksi esittävän suositun kysymyksen siitä, vaikuttavatko ihmiseen enemmän geenit vai ympäristö - ja sitten vastaavan kysymykseensä "Kyllä."
Harmillisinta kirjassa oli ehkä se, että sen kaikkia mahtavia esimerkkejä ja tutkimusasetelmia ja tutkimustuloksia ei mitenkään voi muistaa.
Perusviesti käy kuitenkin selväksi. Ridley käy läpi monia erilaisia tutkimuksia osoittaakseen, että alun kysymys on väärin aseteltu. Geenit ja ympäristö vaikuttavat ihmiseen yhdessä - hämmästyttävän erilaisilla tavoilla. Geenit ohjaavat yksilöä tiettyyn ympäristöön, ympäristö ohjaa geenejä toimimaan tietyllä tavalla, ja tämä tanssi on loputon. Kehitys ei suinkaan myöskään pysähdy aikuisuuden kynnykselle.
Yksittäisiä esimerkkejä jäi mieleeni joitakin, enkä ollenkaan epäile, ettenkö tulevaisuudessa tulisi kiusaamaan ystäviäni, tuttaviani ja lähikaupan kassaa (väärinmuistetuilla) anekdooteilla kirjasta. Tähän loppuun valitsen kuitenkin lohdun - tai tuskan - sanoja vanhemmille. Ridleyn mukaan näyttää nimittäin epätodennäköiseltä, että vanhemmilla olisi paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa lastensa persoonallisuuksiin kasvatuksen kautta. Vahvin vaikutus tulee hedelmöittymishetkellä geenien kautta. Minusta tämä oli jollain tavalla suloista - on hyvä tiedostaa, että kaikkeen ei mitenkään voi vaikuttaa, mutta kaiken tukensa voi lapselleen antaa silti. (Eikä nyt pidä kuvitella, että Ridleynkään mukaan vanhemmuudella ei olisi väliä. On sillä, on kauheasti, ja hyvä perhe on jokaiselle tärkeä. Kasvatustoimenpiteet yksinään eivät kuitenkaan ole vastaus kaikkeen.)
Tämä pitäisi nyt ostaa välittömästi omaan hyllyyn.
4 comments:
Ai kappas, laitanpa myös ostoslistalle. Jos tulee jossain halvalla vastaan niin mullekin saa hankkia. ;) Kuulostaa äärimmäisen mainiolta ja sitten voin kiusata oppilaita riemastuttavilla anekdooteilla ja saada heidät hämmentymään ja toivottavasti myös kiinnostumaan.
Kiinnostava teema! Voisin itsekin vähän verestää näitä tietoja, joten pidänpä silmät auki tämän kirjan varalta. Just olen heittänyt omia vanhoja lukion bilsankirjoja paperinkeräykseen, ja niitä kun ennen tuota toimenpidettä vilkuilin, pohdin, tokkopa niissä olevat (geenejä koskevat) tiedot ovat enää oikein miltään kantilta oikeita...
Wooou, tämä kirja vaikuttaa ihan mielettömän mielenkiintoiselta, kiitokset bloggauksesta!
Linnea, minäpä hankin! Mutta tämän saa luultavasti lähinnä englanniksi. Suomenkielinen painos on siksi vanha.
Anna Maria, tästä on varmasti moiseen keskusteluun paljon kättä pidempää! Suosittelen! Sen lisäksi, että keskusteluiden voittaminen on hauskaa, väärinsiteeraamisesta puhumattakaan, tämä oli myös tosi hyvä kirja.
Suketus, pakko huomauttaa, että tämähän ei myöskään ollut kovin uusi teos - mutta toisaalta en nyt tiedä, miten selvittää, josko se on jo vanhentunut. Koska luin kirjasta tänä vuonna Tiede-lehden pääkirjoituksesta, oletan, että opus on vielä ihan kelvollista kamaa :D
Tessa, oitis lukemaan! Alkukielisenä saa ehkä sieltä ulkomailtakin, eikä tarvitse ankeilla käännösasioiden kanssa.
Post a Comment