Tulen muistamaan Robert Jackson Bennettin American Elsewhere -kirjaa ikuisesti lämmöllä. Luin siitä nimittäin leijonanosan kesällä kun matkustin junalla Finnconiin Jyväskylään - ja takaisin. SEITSEMÄN TUNTIA KIRJAN KANSSA! En kyllä muista, koska olisi viimeksi tapahtunut moista.
Näissä olosuhteissa kirja olisi sitten saanutkin olla melkoisen huono tehdäkseen em. seitsemästä tunnista ikäviä, eikä American Elsewhere ollut melkoisen huono.
Mutta ei se nyt mitenkään legendaarisen hyväkään ollut. Siinä sellainen vähän kärttyisä poliisinainen lähtee etsimään äidiltä perimäänsä taloa pikkukaupungista, jota ei oikein löydy kartalta, ja sitten siitä pikkukaupungista - joka on ilmeisesti kauhean idyllinen mesta, vaikka se idylli ei kyllä lukijaa kauan narraa kun kirjailijan kanssa kurkataan alustavasti kulisseihin jo ensimmäisen kymmenyksen aikana - paljastuu kaikenlaista jänskää.
No, American Elsewhere oli ihan vetävä opus, mutta olihan se vähän pölhö. Jossain vaiheessa olen myös paatunut tyystin, sillä vaikka kirja on merkitty kauhuksi, se ei ole kovin pelottava - ainakaan minusta. Ja jos minä en ole tällaisten kauheushommien mittatikku, en tiedä kuka on.
Mutta sen myönnän, että loppupuolella on joitakin ihan vetäviä juonenkäänteitä - sellaisia, joiden ei ihan heti arvannut tulevan - että jos tykkää tällaisista pikkukaupunkielämän kieroista puolista, jotka tässä ovat kyllä kierompia kuin keskivertokaupungissa, kimppuun vaan.

4 comments:
Junamatkalukeminen on kyllä ihan loistavaa, etenkin jos kirja on hyvä tai edes ei-susihuono. Lokakuussa olisi edessä reissu Turkuun junalla ja bussilla, mutta mies on kyllä mukana eli ihan koko matkaa ei varmaan tohdi sitten lukea.
Otin muuten kirjastosta mukaan tänään Kiduttajan varjon, jotenkin on sellainen mielikuva että oisit siitä tykännyt mutta laiskuus iski enkä jaksa tarkistaa.
No niin on! Voisin ruveta matkaamaan junalla työkseni. Onkohan VR:llä joku matkabloggaajan pesti auki?
Ja miten niin et jaksa tarkistaa vaikka olen tehnyt tuollaisen hienon melkein aakkostetun kirjailijaindeksin :D Okei, spoilaan: niin tykkäsinkin. Seuraavakin osa on jo saatavilla!
Koska olisin joutunut klikkaamaan uutta sivua, käyttämään ctrl+äffää, klikkaamaan juttua ja palaamaan tänne? ;) Mut jes, hienoa, ehdin ehkä aloittaa sen ensi viikolla.
Ymmärrän, en minäkään olisi :D
Post a Comment