Afterparty

Afterparty oli ensitutustumiseni Daryl Gregoryyn, mutta ei viimeinen (kuten tulette huomaamaan.) Äänikirjana kuuntelemani opus oli vauhdikas, napakka ja sopivasti kirpeä tarina Lydasta, joka juuri vapautettiin mielisairaalasta.

Lydalla kun on jotain tietoa uudesta, kaduilla leviävästä designerhuumeesta, Numinousista, jonka käyttäjät löytävät jumalan. Tiedon lisäksi Lydalla on myös henkilökohtainen suhde jumalaan. Tai paha setti skitsofreniaa, mistä näistä tietää.

Afterparty oli ihan mahtava. Se oli yllättävä, hätkähdyttävä, hauska ja synkkä. Pääosin ehkä synkkä, mutta kirjan lukeminen - tai kuuntelu - ei ollut tippaakaan synkeää. Teksti ja värikäs henkilögalleria imaisivat mukaansa. Teemat ovat vaikeita, usko tuppaa olemaan henkilökohtainen asia, mutta Gregory hanskaa homman.

Pääosa henkilöistä on jotenkin vähän sekaisin, ja Gregoryn voitoksi voi ehkä laskea sen, miten nämä tyypit sekavuudestaan huolimatta tulevat lähelle, ymmärrettäviksi ja uskottavasti raapivat itsensä elämässään ... johonkin suuntaan, kuka sen sanoo, että aina pitäisi mennä eteenpäin.

Young Woman in a Garden

Loppuvuodesta käsille on sattunut useampi novellikokoelma. Delia Shermanin Young Woman in a Garden löytyy muuten e-kirjastosta, ja on novellikasana oikein mainio - fantastinen, mutta ei sokerinen.

Sokerisuuden sijaan kirja on satunnaisesti oikein pureva, ja ajoittain jälkimaku ei ole mitään muuta kuin hyytävä.

Parhaiten mieleen jäi niminovelli, Young Woman in a Garden, jossa taiteentutkija löytää jotain satumaisen onnekasta - ja samalla löydössä on kuitenkin jotain hieman erikoista. Miten kukaan ei ole löytänyt mitään näin mahtavaa aikaisemmin?

Kaikki eivät novelleista välitä, mutta Shermanin tarinoista moni toimi mainiosti tilassaan. Enempää ei kaivannut ja lyhyt muoto riitti hienosti. Jos siis novellit uppoavat, suosittelen kokeilemaan.

Touch

Claire Northin Touch oli pätevä spekulatiivinen trilleri, jota voin epäröimättä suositella pätevien spekulatiivisten trillerien ystäville.

Kepler elää toisten kehoissa. Hän voi siirtyä kehen tahansa, kunhan hän koskettaa. Toisten kehoissa eläessään hän pyrkii toimimaan ihan kohtuullisen siedettävästi: osa vanhoista kehoista on suhtautunut hommaan kuin bisnesdiiliin. Osa ei.

Eikä etenkään osa niistä, joiden kehoja pitkin Kepler pakenee murhayritystä.

Kirjassa pidetään koko ajan melkoisen tiukka vauhti, ja se toimii - opuksen ahmaisee sekunneissa. Kiinnostavampia kuin vauhti ovat silti Keplerin - ja kollegoiden - kohtaamat moraaliset kysymykset, jos kohta moni heistä (kuten moni meistäkin tekisi) - sivuuttaa moiset trivialiteetit varsin ikävinä. Kiinnostavaa on myös se, miten Kepler kehonsa näkee, ja kuka rakastaa ketä kun kehon kiintopistettä ei ole.

Syysmaasta päivää

Minulla oli tavoite, jossa luen Syysmaa-sarjan loppuun ja bloggaan sitten siitä kerralla, koska pitkien sarjojen yksittäisten osien ruotiminen on vähän tympeää, mutta niin vain viimeinen osa makaa yhä kirjastossa.

Onpahan joku syy sinnekin mennä. Muutenhan en koskaan.

No, Viinikauppias, Yölaakso ja Varjoja jatkavat Welman tyttöjen ja Punatertun kylän tarinaa synkkenevin sävyin. Minusta sarja on parantunut vanhetessaan kuin paremman laatuinen viini, sillä Holopaisen ihmisiä ja yhteisöjä kuvaavat taidot terävöityvät koko ajan.

Viinikauppias on vielä osin kepoisa, mutta alkaa jo tunnustaa sitä, mitä lukija on miettinyt sarjan alusta asti: kulttuurin muutos on iso ja vaikea asia. Yölaakso kurkkaa sarjassa aikaisemminkin vilahtaneeseen kuun maahan, ja Varjoja jatkaa Yölaakson henkilöiden ja tapahtumien parissa aika kuristavalla tapahtumien kirjolla.

Viimeisen sivun kohdalla olin kovin pahoillani siitä, että viimeinen osa makasi yhä kirjastossa. Holopainen kirjoittaa hienosti pohdittavaa kaikille, joilla on joskus tekemistä tunteiden - omiensa tai muiden - kanssa.