Kun avasin Terry Pratchettin teoksen A Slip of the Keyboard, en tiennyt, mitä odottaa. Ehkä Pratchettilla on salattu ura esseekirjailijana? Ehkä tekstejä olisi raskasta lukea?
Valitettavasti Pratchettin mahdollinen salainen ura esseekirjailijana on yhä salainen. Enimmäkseen kyse oli erilaisista kirjallisuuteen liittyvistä teksteistä, palkintopuheista ja sen sellaisista. Pterry on saanut aikanaan monen monituista palkintoa!
Kirjasta puolet oli varattu näille kirjoitusaiheisille jutuille, ja vaikka alku riemastutti, pitkän päälle alkoi väsyttää, siksi toisteisia puheet olivat. Eihän sitä varmasti niitä puheita pitäessä ole huomannut, mutta kirjaa lukiessa toiston huomasi ongelmitta. Tästä osiosta olisi voinut niistää viisikymmentä sivua helposti.
Muu osa on parempi: vähemmän toisteisuutta, enemmän uutta. Eikä mitenkään kovin raskasta, vaan taattua Pratchettia.
No, ei kovin raskasta, kunnes tullaan Alzheimeriin ja kuolemaan. Vaikka Pratchett kirjoittaa purevasti, eikä teksti sinänsä raskaammaksi muutu - kuolemankin keskellä on naurua - en silti suosittele näiden tekstien lukemista ruuhkabussissa. Voi mennä jotain silmään, ja siinä on kyllä jotain erityisen kiusallista, kun keskellä bussin käytävää kirja kädessään niiskuttaa.
Tuon viimeisen kohdan kertoi kaveri.
Nauttikaa teoksesta.
Valitettavasti Pratchettin mahdollinen salainen ura esseekirjailijana on yhä salainen. Enimmäkseen kyse oli erilaisista kirjallisuuteen liittyvistä teksteistä, palkintopuheista ja sen sellaisista. Pterry on saanut aikanaan monen monituista palkintoa!
Kirjasta puolet oli varattu näille kirjoitusaiheisille jutuille, ja vaikka alku riemastutti, pitkän päälle alkoi väsyttää, siksi toisteisia puheet olivat. Eihän sitä varmasti niitä puheita pitäessä ole huomannut, mutta kirjaa lukiessa toiston huomasi ongelmitta. Tästä osiosta olisi voinut niistää viisikymmentä sivua helposti.
Muu osa on parempi: vähemmän toisteisuutta, enemmän uutta. Eikä mitenkään kovin raskasta, vaan taattua Pratchettia.
No, ei kovin raskasta, kunnes tullaan Alzheimeriin ja kuolemaan. Vaikka Pratchett kirjoittaa purevasti, eikä teksti sinänsä raskaammaksi muutu - kuolemankin keskellä on naurua - en silti suosittele näiden tekstien lukemista ruuhkabussissa. Voi mennä jotain silmään, ja siinä on kyllä jotain erityisen kiusallista, kun keskellä bussin käytävää kirja kädessään niiskuttaa.
Tuon viimeisen kohdan kertoi kaveri.
Nauttikaa teoksesta.
