06/12/2012

Wolf Hall

Tähtien asennot olivat sellaiset, että marraskuun puolella kävi selväksi Hilary Mantelin Wolf Hallin olevan seuraavana lukulistalla, halusin tai en. Kaikki osoitti kohti Wolf Hallia, ja vaikka voi olla liioittelua sanoa, että kohtalo määrää kun itse käy tonkimassa esiin sen, mitä Booksy aiheesta sanoi, väitän kuitenkin, että tässä kävi juuri niin.

Kansi: HarperCollins
Olin lumoutunut jossain sivulla 19, ja vaikka voin jossain määrin allekirjoittaa näkemykset siitä, että oli kohtia, joissa olisi voinut ehkä tiivistää, en toisaalta sitten kuitenkaan voi.

Juoni, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, käsittelee Henry VIII:n hallinnon aikakautta ja niitä vaimoja - Thomas Cromwellin näkökulmasta. Tudorit ja erityisesti tietenkin Henryn VIII:n vaimojen karmea kohtalo ovat olleet minusta jotenkin kauhealla tavalla kiehtovia, mutta vähälle on jäänyt niistä lueskelu - ehkä siksi, että homma tuntuu helposti sosiaalipornon historiavastineelta.

Mutta. Mantel on hurmaava. Cromwellin kautta tarkasteltuna kyse tuntuu olevan elämästä - ja siksi juuri tämän kirjan kohdalla tuntuu hassulta puhua juonesta. Siksi en kuitenkaan osaa allekirjoittaa huomioita siitä, että jostain olisi voinut tiivistää.

Cromwell on - minusta - yksi onnistuneimpia kohtaamiani henkilöitä. Ajattelutavaltaan moderni ja selvästi hyvin älykäs, muttei suinkaan kuitenkaan tunteeton - ja vaikka kuningaskunnan etu on vahvasti Cromwellin mielessä, hän ei ole täysin epäitsekäskään.

Wolf Hallia lukiessani itkin ja nauroin. Odottamattoman koskettava hetki oli se, kun Cromwell ensimmäistä kertaa näkee muotokuvansa - miten mahtavaan asemaan noussut mieskin haluaisi olla kaunis, edes jonkun silmissä.

Olen ihan järjettömän iloinen siitä, että luin teoksen nimenomaan englanniksi. En minä sillä, etteikö suomennos olisi varmasti niin hyvä kuin vain on mahdollista. En vain tiedä, kääntyykö tämä kovin hyvin - jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Mantelin kieli oli minusta kaunista, ja onnistuu korostamaan sitä, miten kieli on ajattelun väline. Ja kun kieli muuttuu, muuttuu ehkä ajatuksen luonnekin.

Jaksan harvoin ottaa lukunäytteitä ylös, mutta tämä tekstinpätkä on sieltä alkupuolelta kun Cromwell keskustelee kardinaali Wolseyn kanssa. Siitä rakastumisen ensihetkiltä.
The servants efface themselves, melting away towards the door. "What else would you like?" the cardinal says.
"The sun to come out?"
"So late? You tax my powers."
"Dawn would do."
The cardinal inclines his head to the servants. "I shall see to this request myself," he says gravely; and gravely they murmur, and withdraw.

Toiskohan joulupukki jatko-osan? Tai jos ei joulupukki, kaupunginkirjasto varmasti.

5 comments:

Norkku said...

Mantel on kyllä mahtava ja yllätyin siitäm että hän on myös hauska. Minä tirskuin kohdalle, jossa joku vertasi punatukkaista prinsessa Elizabethia pikku possuun...

Jatko-osa on ihan huikea. Alkaa hitaasti mutta koukuttaa varmasti. Nyt ainoastaan harmittaa se, että kolmosta joutuu odottamaan jonkin ajan.

Lukutoukka said...

Ihanaa että sinäkin ihastuit tähän! Cromwell oli niin elävästi kirjoitettu hahmo, että sellaista kohtaa erittäin harvoin.

Liina said...

Norkku, onko siitä tulossa kolmaskin osa? Voihan, voihan. No, ainakaan ei luettava lopu maailmasta kesken!

Minustakin oli ylläri, miten hauska Mantel oli. Ja miten jotenkin vaivattomasti hauska. Ihanaa!

Lukutoukka, olen täsmälleen samaa mieltä. Cromwell tosissaan heräsi kirjan sivuilla eloon. Nyt tietenkin pelkään kauheasti hänen puolestaan.

Booksy said...

Ihanasti kirjoitit tästä, <3!

Norkku on oikeassa, jatko-osa on huikea sekin, ja siinä kiertyy jännästi esille Cromwellin pimeä puoli... mikä mutkikas, älykäs, pelottava ja ihana mies! (kirjassa) Upea hahmo.

Olen vähän kade, kun sinulla on se Bodies vielä lukematta... Minun pitää Norkun tavoin odotella seuraavaa. :-)

Liina said...

Kiitos! Näyttää siltä, että minunkin on pian pakko liittyä jatko-osan odottelijoiden sankkaan joukkoon, eihän tuota Bodiesia voi pitkäksi aikaa odottelemaan jättää.

Pelkään silti yhä Cromwellin puolesta. Vaadin, että hän saa kuolla rauhassa unissaan, pimeä puoli tai ei! (Onneksi sain vinkin, jonka mukaan hahmoihin kannattaa suhtautua sillä tavalla, että kuolleita ovat jo joka tapauksessa, vaikka kuinkakin eläviä kirjan sivuilla.)