26/04/2013

Viisi vuotta, kymmenen parasta ja yksi Tähtivaeltaja

Sivukirjaston viisivuotissynttäri oli ja meni pari päivää sitten. Viisi vuotta. Järjetöntä. Tuntuu ainakin kahdeltatoista. Ja samalla myös siltä, että haluaisin liikuttua.

Viime vuonna lupasin hobittihenkisesti jotain kivaa viisivuotissynttäreille, mutta ei mennä siihen vielä. Kävin nimittäin niin, että sain Liisalta haasteen: mitkä ovat blogiajan 10 parasta kirjaa? Hahaa, joudutte lukemaan läpi koko retrospektiivini! Nyt se sormi pois sieltä hiiren vieritysnappulalta!

Tässä siis Sivukirjastokauden kymmenen parasta, jossain järjestyksenkaltaisessa:
  1. James Joyce: Odysseus - kai tämän voisi ottaa mukaan vaikka autiolle saarelle. Yhä tuntuu siltä, että tästä saisi irti vaikka mitä.
  2. Kevin Kelly: What Technology Wants. Taisi muuten olla Jörn Donner, joka juuri sanoi radiossa, että ihmisen tehtävä on ollut luoda teknologia. En lähde lausetta sen tarkemmin porkkaamaan, sillä monia varmaan nypiskelee fatalistinen asenne. Silti etenkin kaikkien meidän teknologiasta innostuneiden voisi olla hyvä pohdiskella asiaa satunnaisesti hieman tarkemminkin.
  3. Joan Slonczewski: A Door into Ocean. Valtameriä ja suuria ajatuksia.
  4. Patrick Ness: A Monster Calls. Nessin kirja on surullinen ja nuorille suunnattu, mutta silti yksi hienoimmista teksteistä ihmisyydestä ja tunteiden moninaisuudesta, joita olen lukenut. Terveellistä luettavaa myös aikuisille. Etenkin aikuisille. Kaikille.
  5. Nick Harkaway: The Gone-Away World - Harkaway tuli ja yllätti aikanaan ihan takavasemmalta. Ihastuin niin, että jalat menivät alta (kirjaan, en kirjailijaan.)
  6. Cory Doctorow: Little Brother. Pikkuveljeä tarvitaan kipeästi valvomaan isoveljen edesottamuksia. 
  7. Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa. Ajoittain on tervettä pohdiskella omia valintojaan. A. Silfverberg näyttää tietä, tai ainakin kovin kivikkoista kinttupolkua.
  8. Karen Lord: Redemption in Indigo. Oodi äänikirjalle - epäilen yhä, että tämä saattoi toimia äänikirjana jopa alkuperäisteosta paremmin.
  9. Graham Joyce: How to Make Friends with Demons. Jaksan aina hämmästyä sitä, että Joyce jatkaa kirjallista uraansa yhä. Jos minä olisin kirjoittanut How to Make Friends with Demonsin, kuolisin (itse)tyytyväisenä. 
  10. Hilary Mantel: Wolf Hall. Tämä voisi olla listalla korkeammallakin, mutta ei nyt ole, koska en jaksa jumpata näitä järjestyksiä.

Ja sitten juhlahommiin. Synttäreiden kunniaksi järjestän myös pienimuotoisen arvonnan:

Kaikki kommenttiboksiin jonkinlaisen tunnistettavan puumerkin ja kirjoitusnäytteen jättäneet osallistuvat Tähtivaeltajan vuosikerran arvontaan. Pysytte sitten kärryillä genren puuhasteluista. 

Edit. Näissä on kai tapana asettaa jokin viimeinen osallistumispäivä. Sovitaan, että arvonta suoritetaan 5.5., jos yhtään osallistujaa ilmaantuu.

Jos voittajalla Tähtivaeltaja kolisee jo luukusta, Sivukirjasto tarjoaa seuraavan vuoden. Sivukirjaston riippumatto haluaa lisäksi esittää seuraavan tiedoitteen: Tähtivaeltaja on omakustanteinen palkinto, ei sponsoroitu, ja valikoitui sen vuoksi, että pidän siitä itse.

20 comments:

Siina said...

MINÄ! Minä osallistun arvontaan!! Uskomatonta, mutta näin on!

Tekijä said...

Hei kaikki ihmiset on ollut mukana toteuttamassa projektia työelämälle. Noin puhui puhelimeni. Osallistun.

Suketus said...

Susipalatsi! <3

Niin ja arvaa olenko vieläkään aloittanut Syytettyjen salia. En ole joo. Joku sopiva hetki sille vielä tulee.....

Ja joskus aion yrittää Odysseusta minäkin.

Oona/Lopunajan lauseet said...

Tähtivaeltaja! Mahtiläpyskä, johon kuitenkin tulee liian harvoin tartuttua. Meikä siis osallistuu, hep!

Ja toki myös valtaisat onnittelut blogisyntymäpäivän johdosta. Viisi vuotta on aika pahuksen pitkä aika!

hanna said...

Puumerkki merks, näin! Onnittelut blogille, ihan parasta on tämä.

Linnea / kujerruksia said...

Oi, mukana! Olisin sitten sisällä enkä pihalla.

Pitäisiköhän yrittää sitä Susipalatsia.. Ja Odysseuksen ajattelin haastaa kesällä, katsotaan kuinka käy. :)

Liisa said...

No mutta, haastehan sopi mainiosti synttäreiden yhteyteen. Viisi vuotta - huikeaa! Onnea! Ja kiva kun listasit.

Joyce ja Silfverberg ovat kyllä kova pari. Ja tuo A Door into Ocean vaikuttaa sen verran kiinnostavalta, että lisäänpä sen lukulistalle.

Palkinto on hieno, mutten nyt kuitenkaan osallistu arvontaan, koska uskoisin jonkun muun ilahtuvan siitä vielä minua enemmän. :)

Mia said...

Onnea viisivuotiaalle! Se on pitkä ikä täällä nettiviidakossa.

Joyce ja Mantel ovat minun lukulistallani ja Harkaway, koska kiinnostuin siitä sinun ansiostasi. :)

Ja tietty osallistun arvontaan. Minulla on aukko sivistyksessä, ja Tähtivaeltaja paikkaisi sitä hyvin.

Maija said...

Onnea viisivuotiaalle! :)

Mulla on näköjään paljon hyvää kirjallisuutta lukematta, sillä sinun listaltasi en ole lukenut yhtäkään kirjaa. Hupsista. :)

Booksy said...

ONNEA!!!!!!!!! (kuvittele itse ääniefektit ja villiä hypähtelyä tähän)

Redemption in Indigo, joka on nököttänyt hyllyssäni odottamassa hyvän kotvan, nytkähti juuri lukulistallani useita pykäliä ylöspäin. :-)

En osallistu arvontaan, koska olen jo onnellinen Tähtivaeltajan tilaaja... en muuten vaan malttanut olla kommentoimatta. Ja odotan muuten toiveikkaasti saavani lukea Sivukirjaston 20 v synttäreistä niihin aikoihin kun rollaattorikauppiaat alkavat soitella kotiin.

Raija / Taikakirjaimet said...

Onnea viidestä vuodesta! Slonczewski listaltasi on lukulistallani. Hieman yllätti Little Brother nostosi, vaikka se minustakin on kyllä ihan kelpoinen lukukokemus.

Jätän Hki SF-seuran jäsenenä arvonnan väliin :)

Satu Ekoluoma said...

Synttärionnittelut! Nyt on kyllä sen verran mielenkiintoinen palkinto, että pakkohan tähän arvontaan on osallistua.

Hyvä kun muistutit tuosta How to Make Friends with Demonsista, kiinnostuin silloin kun kirjoitit siitä mutta oli päässyt ihan unohtumaan.

Johanna said...

Onnittelut viisivuotiaalle! Se on pitkä aika ihmiselle, vielä pidempi internetille.

En osallistu arvontaan, koska helmiä sioille. Hieno palkinto kuitenkin, hieno blogi, hieno blogisti!

Liina said...

Kiitos TE! On tullut tosi hyvä fiilis näitä kommentteja lukiessa, ja siitäkin tulin iloiseksi, että arvontapalkinto kiinnostaa monia - vähän jo jännityksellä odottelin, että näinköhän tähän kukaan osallistuu :D Kaikki osallistuvat ja osallistumatta jättävät otetaan arvonnan hetkellä huolella huomioon :)

Kiitos vielä kaikista ihanista kommenteista ja onnitteluista, näillä jaksaa taas seuraavat viisi vuotta :)

Booksy, jännä kyllä nähdä, miltä näyttää Internet 15 vuoden päästä! Ehkä se on sitten integroitu rollaattoreihimme. Tai siis mä luotan kyllä tekoniveliin ja kyborgiksi muuttumiseen.

Raija, se oli henkilökohtaisesti vaikuttava - vaikka siitä nyt onkin jo tovi, enkä ehkä enää osaa aivan tarkasti määritellä, miksi vaikutus oli niin iso :D Noh.

Katri said...

Onnea onnea! En nyt ole mukana arvonnassa, vaikka ihan kiintoisalta palkinto vaikuttaakin.

Villis / Villasukka kirjahyllyssä said...

Paljon onnea blogisynttäreille :) Tähtivaeltaja kiinnostaa, joten mikä ettei, arvonnassa mukana minäkin!

Ja en muuten ole minäkään lukenut noita listaamiasi kirjoja, muutama tuttu nimi sieltä silti löytyi :)

Hippiäinen said...

Oi! Tämä ilmoittaa nyt vain pikaisesti, koska [lisää tähän se sama kirottu lista ajansyöppösyitä], osallistuvansa arvontaan ja onnittelee blogisynttärisankaria! Huimaa, sinä ihanainen! <3

Liina said...

Kiitoksia, ihanat :)

sannabanana said...

Voihan peffa, missasin reissatessa synttärisi! Jälkijunassa toivottelen kuitenkin kovasti onnea ja kiitokset hienosta blogista. Tykkään virkistävän erilaisesta tyylistäsi :-)

Liina said...

KIITOS! Ihana kommentti, tuli ihan järkyttävän hyvä mieli <3