Vernor Vingen The Children of the Skyssä oli 675 sivua ja minä olen nyt kahlannut niistä läpi jo-ka-i-ki-sen.
Käsitelläänpä ensin lyhyesti se, miksen jätä kirjoja kesken, vaikka ne eivät toimisi luonteeni kanssa yhteen. Kärsin kroonisesta pelosta, jossa kirjan viimeiset 5% oikeuttavat kaiken aiemman kärsimyksen. Olen myös kuullut, että näin todella on tapahtunut ihmisille. Lisäksi se on minusta vähintä, mitä voin tehdä, kirjailijaa kohtaan ikään kuin. Tuskin hän tahallaan on tylsä, vai mitä luulette?
No, Vingen kanssa keskeyttäminen oli kyllä aika lähellä silti. Onneksi jo noin sivulla 200 tuli reipas kohta, jossa vähän piristyin. Ajattelin että no niin, tästä se lähtee. Vaan ei. Siitä lähdettiin vain kiertämään maaseutua.
En minä sitä sano, etteikö kirjassa olisi ollut hienoja ajatuksia, oli siellä aina 150 sivun välein jotain siistiä. Oli kiinnostavia hahmojakin ... mutta se kaikki oli niin tuskallisen, itkettävän, pitkitetyn matelevaa. Ja kun sanon "kiinnostavia hahmojakin", tarkoitan sillä tavalla etäämpää kiinnostavia, en sellaisia, joihin jotenkin olisi vaikka kiintynyt.
Tuota, tässä ollaan siis romututtu vieraalle planeetalle, siellä on jännittäviä alieneita ja sen sellaista, ihmisyhteisön sisäistä juonittelua. Tämän tarkempaa juonikuvausta en voi antaa, sillä aivoni nukahtivat juuri.
Käsitelläänpä ensin lyhyesti se, miksen jätä kirjoja kesken, vaikka ne eivät toimisi luonteeni kanssa yhteen. Kärsin kroonisesta pelosta, jossa kirjan viimeiset 5% oikeuttavat kaiken aiemman kärsimyksen. Olen myös kuullut, että näin todella on tapahtunut ihmisille. Lisäksi se on minusta vähintä, mitä voin tehdä, kirjailijaa kohtaan ikään kuin. Tuskin hän tahallaan on tylsä, vai mitä luulette?
No, Vingen kanssa keskeyttäminen oli kyllä aika lähellä silti. Onneksi jo noin sivulla 200 tuli reipas kohta, jossa vähän piristyin. Ajattelin että no niin, tästä se lähtee. Vaan ei. Siitä lähdettiin vain kiertämään maaseutua.
En minä sitä sano, etteikö kirjassa olisi ollut hienoja ajatuksia, oli siellä aina 150 sivun välein jotain siistiä. Oli kiinnostavia hahmojakin ... mutta se kaikki oli niin tuskallisen, itkettävän, pitkitetyn matelevaa. Ja kun sanon "kiinnostavia hahmojakin", tarkoitan sillä tavalla etäämpää kiinnostavia, en sellaisia, joihin jotenkin olisi vaikka kiintynyt.
Tuota, tässä ollaan siis romututtu vieraalle planeetalle, siellä on jännittäviä alieneita ja sen sellaista, ihmisyhteisön sisäistä juonittelua. Tämän tarkempaa juonikuvausta en voi antaa, sillä aivoni nukahtivat juuri.
7 comments:
Minulla on tuo aivan sama ongelma - mitä jos kirjan loppu onkin jotain uskomattoman upeaa joka tekee kirjasta kokonaisuutenaan hienon ja tuo jotain järkeä alun tylsiin osiin. Niin käy valitettavan harvoin.
Olenkin tarkoituksella yrittänyt opetella jättämään kirjoja kesken. Ja mielellään melko pian, eikä vasta sitten kun kirja on jumittanut yöpöydällä kuusi viikkoa ja henkisesti estänyt toisten kirjojen lukemisen. Koska kirjat pitää tietysti lukea järjestyksessä, eikä miten vaan sikin sokin sotkien, lukijan mielihaluja noudattaen. Jokin kuri ja järjestys pitää elämässä olla, sanoo isovanhemmilta peritty työetiikkani, paitsi että lukemisen ei pitäisi olla työtä vaan virkistystä. Voit ehkä tästä päätellä, että opinnot ovat vielä hieman kesken, mutta elinikäinen oppiminenhan on niin trendikästä...
Tuo on varmaan ihan tervettä.
Minulla on kuitenkin historiassa kausi, jolloin lähinnä aloittelin kirjoja lukematta juuri mitään loppuun. Pelkään kai luisuvani takaisin moiseen toimintamalliin, jos nykyisestäni luovun.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että kirjat pitää lukea järjestyksessä! Mitä siitäkin tulisi, jos mielihaluja noudattaisi! Kirjaston eräpäivät vain paukkuisivat! (Tämä ei ollut sarkasmia.)
Noin voi tosiaan käydä, mulla meinasi jäädä Jää kesken, mutta onneksi luin loppuun, se palkitsi. Mutta noin yleisesti suosittelisin kuitenkin työstämään kesken heittämistä. Tosin sä olet niin tehokas ettei sun lukeminen jumahda huonoon, mutta mulla saattaa mennä pitkäksi aikaa lukuputkisto tukkoon jos jään jäkittämään tylsään kirjaan. Niinpä jätän aika helposti kesken. Jääkin olis jäänyt ellei olis ollut pakko.
Kesken jättäessä ajattelen usein, että aika ei varmaan ole oikea mulle ja tälle kirjalle ja sitten joskus kohtaamme uudestaan ja pidämme toisistamme. Yleensä se on valhe, mutta helpottaa. Joskus toki ajattelen myös, että mene helvettihin, sinä tylsä kirja, en halua nähdä sinua enää ikinä.
Minä olen myös huono jättämään kirjoja kesken. Bloggauksen myötä vielä huonompi. Ilmeisesti ajattelen, että jokainen kirja on bloggauksen arvoinen.
Joskus minäkin kuitenkin luovutan. Tai sitten luen selailemalla kirjan loppuun. Huonotkin kirjat kestän, mutta tylsät ovat niitä, jotka vain jotenkin unohtuvat keskeneräisinä jonnekin.
Siina, hyvä, uskottava ja rauhoittava tuo valhe, jonka kerrot itsellesi! Mulla on tässä keskeyttämishommassa petraamista vielä siinäkin, mitä ylipäänsä alan lukea, joten aion panostaa siihen ensin.
Siis esim. luenko kirjoja vain, koska
1. olen lukenut kirjailijalta aiemmankin teoksen, pidin siitä tai en
2. olen lukenut sarjasta aiemmankin osan, pidin siitä tai en
3. teos on kirjaston uutuusluettelossa
...työnsarkaa piisaa.
Liisa, mullakin on ehkä tämä pahentunut bloggauksen myötä. Mukavaa, etten ole yksin. Tai siis, että olet melkein samassa leirissä :D
Tylsyys on kyllä melkein pahempi kuin huonous, olet oikeassa.
Mä olen lukenut sellaisia ihan kivoja "lukeehan tätä"-kirjoja jotka ovat onnistuneet loppukoukulla nousemaan hyviksi mutta ei, en muista huonoa/tylsää kirjaa jota loppu olisi pelastanut.
Tosin jotkut niistä keskenjääneistä ovat tietysti saattaneet sellaisia olla, vaikka suuresti epäilen.
Niin! ET VOI MITENKÄÄN TIETÄÄ! AAAARGH! :D
Post a Comment