Huomaan, että Caitlín R. Kiernanin uusimmasta on hieman hankala kirjoittaa (puhumattakaan siitä, että hänen nimensä on hankala kirjoittaa.)
Pidin The Drowning Girlistä aivan tavattomasti - se oli paras toistaiseksi lukemani Kiernan, ja esimerkiksi taannoinen The Red Tree oli jo tosi mainio.
The Drowning Girl liikkuu totuuden ja faktan välisellä rajalla ja käsittelee kertojaäänensä kautta mielen ja muistin haurautta: päähenkilö, kertoja Imp on skitsofreenikko, joka kertoo tarinansa selvittääkseen sen, mitä tapahtui. On nimittäin niin, että hänellä on yhdestä tapahtumasta kahdet ristiriitaiset muistot. Kuulostaa vaikealta, mutta Kiernan tietää mitä tekee ja pitää lukijaansa kädestä ihan loppuun asti. Se, mikä kuulostaa aluksi hankalalta ja sekavalta tuntuu lopussa rauhalliselta ja inhimilliseltä.
Aivan kirjan alussa Imp pohtii faktan ja toden eroa:
"Which is not to say every word will be factual. Only that every word will be true."
...ja vaikka tämä kirja on fiktiota, se tuntuu silti jollain erityisellä tavalla aivan todelta.

4 comments:
Ihan hippasen kadehdin sitä kuinka paljo tunnut ehtivän lukea.. ja niin paljon kaikkea kiinnostavaa vielä kaiken lisäksi! Pitääpi laittaa tämä Tiernan kans korvan taakse, se korvantaus alkaa olla aika täynnä kyl.
Aah tätä kiinnostavien kirjojen määrää. Kaunahan olet jo ollut merrkkaamatta numeroarvioita - täytyy myöntää että aloin kaivata niitä... Korvan taakse laitan minäkin tämän(kin)
Tämäkin on siis _ihan oikeasti_ hyvä kirja. Noukin sen lukulistalleni kun alkoi olla jo ties monetta kertaa ehdolla johonkin palkintoon. Pitää nostaa lähiajan luettavaksi. En ole Kiernanilta muistaaksi lukenut mitään aiemmin.
Linnea, joku voisi toisaalta ehkä määritellä minut lievästi pakko-oireiseksi.. Laita Kiernan korvan taakse, tämän verran on pakko löytyä vielä tilaa :D
Minna, niin, se on kauheaa! Välillä koen suoranaista angstia. (Ja jos vielä antaisin numeroarvioita, tämä saisi viisi tähteä - ja suosikki-tagin, jonka taidan käydä lisäämässä nyt kun muistan, kiitos.)
Raija, no kyllä oli minusta. Ehdottomasti. Toivottavasti puree sinuunkin - ei turhan selviä fantastisia elementtejä, mutta ei se nähdäkseni haittaa.
Post a Comment