Kirjamessut ovat tulossa ja minä olen menossa.
Myönnän tässä ensialkuun, että postauksen vastineeksi olen menossa messuille ilmaiseksi.
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa havaitsen, että kirjamessut eivät ole vain tilaisuus roikkua skumppabaarissa ja hamstrata kirjoja itselleen ja lapselle - siellä on myös jonkinlaista ohjelmaa. Who knew?
Tämä ohjelma-asia on minusta osin jännittävä ja osin epäkiinnostava havainto. Toisaalta iso osa ohjelmasta vaikutti oikeasti kiinnostavalta, etenkin Tiedetori, jossa voisi luultavasti istua kuin tatti koko messujen ajan ja olla valintaansa tyytyväinen. Toisaalta taas kirjailijoiden henkilöt ovat minusta hyvin harvoin mielenkiintoisia. Itse asiassa usein tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta antaa kirjojen puhua puolestaan.
Ajattelin suunnata paikalle perjantaina. Tärkein ohjelmanumeroni on roikkua kirjailija Tiuraniemen seurassa ja vaatia omistuskirjoitus hänen teokseensa Kukkia Birgitalle. Kirjailija Tiuraniemi ei ole osana virallista messuohjelmaa, joten pidän itseäni etuoikeutettuna.
Tämän lisäksi voisin käydä kuuntelemassa seuraavia:
11:30 Antti Nylén (ei kyllä tapahdu, ellen muista siirtää kampaaja-aikaa, joka on tässä kohtalokkaasti päällä. Te voitte ajatella, että prioriteettini eivät ole kunnossa, mutta ette toisaalta ole nähneet kuontaloanikaan.)
12:00 Johanna Sinisalon uutuuskirja. Noin muutoin ajattelen, että kirja kyllä piisaa tässäkin, mutta saatatte muistaa, että fanitan Anu Silfverbergiä? No hän on tässä haastattelijana.
(Kyllä se kampaaja-aika nyt pitää siirtää.)
13:00 alkaa dystopiakeskustelu jossain nuorten nurkkauksessa. Jos laitan jotain nuorekasta ylleni, tuskin kukaan huomaa minua. Kaikki tuijottavat Matti Vanhasta miettien, miksi hän on puhumassa dystopioista.
15:00 alkaen loppupäivän voisikin viettää tiukasti Tiedetorilla.
No, saahan sitä ihminen kuvitella. Luultavasti roikun koko perjantain skumppabaarissa turisemassa aina, kun en tuhlaa omaisuuttani (ja kiitos yhteistalouden, myös herra Sivukirjaston omaisuutta) kirjoihin. Onneksi se kuulostaa oikein hyvältä ajatukselta myös.
Lauantaina menisin kuuntelemaan Taina Kinnusta klo 13:00 Vahvat yksin, heikot sylityksin -kirjasta, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Enkä kyllä sitten muuta, mikä on onni, koska lauantaina en ajatellut mennä paikalle ollenkaan. Sunnuntaikin on vielä epävarma, mutta jos menen, saatan vilkaista Siilon kirjoittanutta Hugh Howeyta klo 12:00. Etenkin, jos saan Siilon luettua sitä ennen. Tuskin saan, kun en ole vielä edes aloittanut.

13 comments:
Minäkin olen paikalla la iltapäivällä ja sunnuntaina, ja olen ihan oma sponsorini (sis. messulipun, lentoliput ja hotellihuoneen sekä taksit) :)
Howien meinaan katsastaa, mutta en usko, että jaksan muuten notkua ohjelmissa kovin paljoa.
Äh, ja se nimi on Hugh Howey... Yleensä yritän mielessäni pistää kirjailijan nimeksi Howie Hughes :)
Hemmetti, väärin meni mullakin! Kuinka raivostuttavaa, korjaan oitis.
Jos tulen sunnuntaina, nähdään ehkä siellä H-henkilöä katsomassa :)
Voi, minä jo ehdin ajatella, että jos Siina ja Liina kävelevät vastaani, niin uskallanko sanoa moi? Ja ehkä lisäksi esitellä itseni. Mutta näillä tiedoin olemme eri aikaan the happeningissä. Joten toivotan teille hyvää skumppailua (ja todennäköissti huojennusta tiedosta, etten hengitä salaperäisesti niskassanne)!
Tietenkin uskaltaisit! Itse asiassa, se olisi välttämätöntä! Olen se lyhyt, jolla on otsatukka - ja harkitse nyt vielä ajankohtaa :D
Meillä on vähän niinkus pvät jo sovittu (la+su). Mutta joo... Minä olen se lyhyt, jolla ei ole otsatukkaa ja joka karahtaa punaiseksi nähdessään sinut :D!
Minä olen se keskimittainen, beigen, epämuodostuneen barbapapan näköinen, joka hymyilee taukoamatta kuin idiootti. Ehdottomasti pitää tulla moikkamaan!
Mulla on korruptiomainospostaus tämän illan ohjelmassa. ;) Olen tosin liikenteessä vain perjantaina, koska matkat ja lapset, mutta enköhän mä siinäkin ehdi aika tavalla tuhlata. Hih. Ehkä törmätään. :)
Ja voihan skumppabaari! Jos sellaisesta olisin tiennyt, en olisi hankkiutunut raskaaksi. Ärsyttävää. ;)
Onko teillä Bleue liput jo? Mulla on muutamia ylimääräisiä, voisin pistää pari tulemaan. Mutta sitten sun pitää uskaltaa laittaa sähköpostia ainakin, että voin postittaa ne :)
Siinalla on vääristynyt minäkuva, sen vaan sanon.
Tiina, hienoa, korruptio tarttuu! Ollaan iloisesti korruptoituneita :)
Mä ajattelin, että perjantai on sikälikin hyvä, ettei siellä ehkä vielä ole niin paljon jengiä. Että kun kolmistamme (hahaha) siellä kierrämme, sinä, minä ja Siina niin takuulla törmätään!
Ymmärrän skumppaharmisi. Mutta olen kuullut vihjeen siitä, että skumppaa on tarjolla myös useimpien raskauksien päätyttyä, ja kirjamessutkin taas ensi vuonna :D
Joo,ilman muuta olen menossa messuille. Teen tästä oikein oman hemmotteluloman, kaksi yötä hotellissa, junamatka, jonka aikana ehtii lukea kirjan mennen tullen, leffaan illalla. Olen messuilla to ja pe ja lukujärjestys on laadittu, tietysti ;). Ei mitään haahuiluja vaan määrätietoista siirtymistä lavalta toiselle muistiinpanovihko kädessä. Minut tunnistaa euforisesta ilmeestä ja nopeasta askeltamisesta.
Unohdin tuntomerkit! Mä olen se kaljamahainen (on oikeasti vauva, vaikkei siltä näytäkään!), jolla on farkut ja Game of Thrones -huppari. (Päätin mukavuuden ja lämpöisyyden voittavan tyylikkyyden. :D)
Ja joo, ensi vuonna taidan olla lasten kanssa jumissa kotona, mutta sitä seuraavana vuonna laitan teltan pystyyn messujen ajaksi skumppabaariin enkä mene minnekään kovin pitkälle. ;)
Marjatta, pahus, unohdin bongailla sua. Vaan ehkä et ollut vielä eilen paikalla? Toivottavasti euforiseen ilmeeseen todella oli syytä - tuo sun loma kuulostaa mitä parhaimmalta. Hotelliyökin! Mikä ihana tekosyy lukumaratonille!
Hitto vie Tiina, en nähnyt suakaan, vaikka siellä oli ehkä vain kahdeksantuhatta muuta ihmistä tai jotain. Olisipa ollut hauska puristaa kättä, etenkin jos ensi vuonna sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Mutta sitä seuraavana ollaan sitten yhdessä kuohuvan paikan leirillä!
Post a Comment