"Koko sänky tutisee" ilmoitti herra Sivukirjasto hieman moittivaan äänensävyyn eräänä iltana kun olimme jo asettuneet levolle ja luimme kumpikin omia kirjojamme omien lukulamppujemme valossa, kuten ihmiset tapaavat tehdä.
Emme ole hankkineet uutta, sähköistä ja hierovaa sänkyä vaan Siina Tiuraniemen kirjan Kukkia Birgitalle, jota lukiessani nauroin niin, että koko sänky tutisi.
Tässä vaiheessa pitää ehkä tunnustaa, että tunnen Siinan. Itse asiassa olen niin onnekas, että pidän häntä ystävänäni. Tämän tekstin lukijoille se saattaa tarkoittaa sitä, että lienen tavallistakin epäluotettavammalla päällä. Minulle se tarkoitti sitä, että oli jännittävää ja vaikeaa tarttua Birgitan kukkiin - entäs, jos en pitäisikään kirjasta?
Jälkikäteen en ymmärrä, miksi sellaista pelkäsin. Minusta kaikki, mitä Siina kirjoittaa, on valtavan hauskaa, ja niin oli Kukkia Birgitallekin.
"Kyllä se vielä suruksi muuttuu", lupasi kirjailijatar, kun raportoin ensivaikutelmistani hänelle. Ja tavallaan oli oikeassa, sillä vaikka kirja oli hauska, se oli myös koskettava. (Toisaalta hän oli tosi väärässä, sillä kirja oli hauska loppuun asti.) Päähenkilö Miska (hän, joka vie kukkia ja kannabista Birgitalle hoitokotiin) on omien sanojensa mukaan puoli-autistinen, yksinäinen, menettämässä parhaan ystävänsä elämälle yleensä ja peloissaan. Haasteiden edessä toimettomaksi valahtava. Ja hahmona sekä koskettava että samastuttava (jos kohta tiettyihin siisteysasioihin olen tavannut suhtautua Miskaa suuremmalla tarmolla.) Ehkä siksi, että olen itsekin (etenkin skidinä) pelännyt muita ihmisiä - ainakin omien muistikuvieni mukaan - tuntui Miska jotenkin tutulta.
No, minä taidan kyllä olla puolueellinen. Kirjan ovat lukeneet muutkin: Ilselän Minna, joka oli omien sanojensa mukaan väärä lukija kirjalle ja Kirjasfäärin Taika, joka puolestaan taisi olla oikea. (Minä olin ihan ehdottomasti oikea. Mikäli minulta kysytään, kirja oli kirjoitettu juuri minulle.)
Haluan tässä lopuksi nostaa esiin yhden kirjoihin ja lukemiseen liittyvän, itseni kannalta olennaisen seikan. Minusta sekä teema että juoni ovat kaunokirjallisuudessa hieman yliarvostettuja, enkä välttämättä koe lukukokemusta puutteelliseksi vain siksi, ettei niistä jää sellaista tunnetta, että kirjailija nyt halusi jotain teemaa käsitellä - saati nyt sitten siksi, että juonen kaari jäisi litteäksi. Tämän alustuksen jälkeen, jonka koin välttämättömäksi kirjoittaa, haluan kuitenkin huomauttaa, että minusta Kukilla oli sekä teema että juoni - vaikka selkeämpää teemaa käsittääkseni esimerkiksi Ilselässä kaipailtiin. Juonta en aio selostaa tämän enempää, lukekaa itse, se on vinha, mutta se teema, jonka minä kirjasta luin käsitteli (kiitos, Taika, sanoistasi - lainaan niitä hieman) toisen ihmisen kohtaamista ja sen vaikeutta. En mene vannomaan, että se olisi se teema, jonka Siina oli ajatellut kirjaan kirjoittaa, mutta koskas tässä olisi kirjailijoita muutenkaan kuunneltu.
Mutta, niin, pidin. Kovasti pidin.
PS. Jos perjantaina näitte Ruoholahdessa ihmisen, joka luki kävellessään ja nauroi lukiessaan, se olin minä.
PPS. Spämmibotitkin rrrakstavat Birgitan kukkalähetyksiä, joten suljen kommentit. Lukekaa, vaikkette voikaan kommentoida.
Emme ole hankkineet uutta, sähköistä ja hierovaa sänkyä vaan Siina Tiuraniemen kirjan Kukkia Birgitalle, jota lukiessani nauroin niin, että koko sänky tutisi.
Tässä vaiheessa pitää ehkä tunnustaa, että tunnen Siinan. Itse asiassa olen niin onnekas, että pidän häntä ystävänäni. Tämän tekstin lukijoille se saattaa tarkoittaa sitä, että lienen tavallistakin epäluotettavammalla päällä. Minulle se tarkoitti sitä, että oli jännittävää ja vaikeaa tarttua Birgitan kukkiin - entäs, jos en pitäisikään kirjasta?
Jälkikäteen en ymmärrä, miksi sellaista pelkäsin. Minusta kaikki, mitä Siina kirjoittaa, on valtavan hauskaa, ja niin oli Kukkia Birgitallekin.
"Kyllä se vielä suruksi muuttuu", lupasi kirjailijatar, kun raportoin ensivaikutelmistani hänelle. Ja tavallaan oli oikeassa, sillä vaikka kirja oli hauska, se oli myös koskettava. (Toisaalta hän oli tosi väärässä, sillä kirja oli hauska loppuun asti.) Päähenkilö Miska (hän, joka vie kukkia ja kannabista Birgitalle hoitokotiin) on omien sanojensa mukaan puoli-autistinen, yksinäinen, menettämässä parhaan ystävänsä elämälle yleensä ja peloissaan. Haasteiden edessä toimettomaksi valahtava. Ja hahmona sekä koskettava että samastuttava (jos kohta tiettyihin siisteysasioihin olen tavannut suhtautua Miskaa suuremmalla tarmolla.) Ehkä siksi, että olen itsekin (etenkin skidinä) pelännyt muita ihmisiä - ainakin omien muistikuvieni mukaan - tuntui Miska jotenkin tutulta.
No, minä taidan kyllä olla puolueellinen. Kirjan ovat lukeneet muutkin: Ilselän Minna, joka oli omien sanojensa mukaan väärä lukija kirjalle ja Kirjasfäärin Taika, joka puolestaan taisi olla oikea. (Minä olin ihan ehdottomasti oikea. Mikäli minulta kysytään, kirja oli kirjoitettu juuri minulle.)
Haluan tässä lopuksi nostaa esiin yhden kirjoihin ja lukemiseen liittyvän, itseni kannalta olennaisen seikan. Minusta sekä teema että juoni ovat kaunokirjallisuudessa hieman yliarvostettuja, enkä välttämättä koe lukukokemusta puutteelliseksi vain siksi, ettei niistä jää sellaista tunnetta, että kirjailija nyt halusi jotain teemaa käsitellä - saati nyt sitten siksi, että juonen kaari jäisi litteäksi. Tämän alustuksen jälkeen, jonka koin välttämättömäksi kirjoittaa, haluan kuitenkin huomauttaa, että minusta Kukilla oli sekä teema että juoni - vaikka selkeämpää teemaa käsittääkseni esimerkiksi Ilselässä kaipailtiin. Juonta en aio selostaa tämän enempää, lukekaa itse, se on vinha, mutta se teema, jonka minä kirjasta luin käsitteli (kiitos, Taika, sanoistasi - lainaan niitä hieman) toisen ihmisen kohtaamista ja sen vaikeutta. En mene vannomaan, että se olisi se teema, jonka Siina oli ajatellut kirjaan kirjoittaa, mutta koskas tässä olisi kirjailijoita muutenkaan kuunneltu.
Mutta, niin, pidin. Kovasti pidin.
PS. Jos perjantaina näitte Ruoholahdessa ihmisen, joka luki kävellessään ja nauroi lukiessaan, se olin minä.
PPS. Spämmibotitkin rrrakstavat Birgitan kukkalähetyksiä, joten suljen kommentit. Lukekaa, vaikkette voikaan kommentoida.
4 comments:
Mainiota! Minulla tämä odottelee yöpöydälle, luen loman jälkeen. Toivon olevani oikea ihminen tälle kirjalle ja nauttivani sen lukemisesta.
Minäkin toivon, että olet!
Sänkyä tutisuttava kirja kiinnostaa hirvittävän paljon! Taitaa siis mennä luettavien listalleni :)
Kyllä minä suosittelen. Mutta sehän onkin tullut jo selväksi. Huumorintaju on kuitenkin aika sellainen henkilökohtainen asia, tiedän, että Siina itse epäilee, ettei tämä ole kaikkien kirja. Toivottavasti on sun!
Post a Comment