26/10/2013

Messut messuttu

Kirjamessut taitavat tältä vuodelta olla osaltani tässä, vaikka hauskaa piisasikin.

Olimme Siinan kanssa paikalla eilen kahden maissa ja vältimme ammattimaiseen tyyliin kaikenlaisen ohjelman. Ensin kiertelimme messualueella ja teimme täsmähankintoja, millä haluan sanoa, että ostin kaksi Asterixia ja olin itseeni erinomaisen tyytyväinen (kunnes muistin, että tänäkään vuonna minulla ei ole henkilökohtaista kantajaa.)

Sitten piipahdimme hyvän mielen viinimessuilla (hyvän mielen siksi, että meiltä kysyttiin paperit, ai että oli hieno hetki, niille järjestysihmisille on varmaan käsketty kysyä joka viidenneltä, mutta hyvä mieli tuli silti) ja nautimme hieman skumppaa, jonka ansiosta loppumessut olivat vielä hauskemmat. Kirjapuolella löytyi muitakin kanssabloggaajia! Spekulaatiot Hesarin esikoiskirjalistasta pyörivät kiihkeinä. Aiempina vuosina en toki moiselle listalle olisi korviani lotkauttanut, mutta nyt oli tämä Kukkia Birgitalle, joka (kuten tänä aamuna selvisi) ei päässyt mukaan. Tässä nyt viimeistään nähtiin, että maailmassa on virhe.

Ainoa näkemäni varsinainen ohjelmanumero oli tässä:


Siinä siis viehättävä Jenni Linturi on haastateltavana uudesta kirjastaan Malmi, 1917. Voin tässä heti tunnustaa, että ennen näitä kirjamessuja ei mielessäkään olisi käynyt lukea jotain maamme sotiin liittyvää teosta, mutta nyt lienee pakko. Haastattelija ei ylisanoja säästellyt, ja tänään ilmestynyt Hesarinkin juttu oli mitä positiivisin. Kirjailija Linturi antoi itsestään oikein sympaattisen ja fiksun kuvan lavalla. Lopullisesti homman päätti kuitenkin mahtava herrasmies, joka Teoksen pisteellä ilmoitti allekirjoittaneelle (ja muutamalle muulle), että Linturi kyllä voittaa uutuuskirjallaan Finlandian - edellinen oli niin kova. Kuulitte sen ensinnä täältä, tyypit.

Sitten join hieman lisää kuohuviiniä hyvässä seurassa ja tulin kotiin nukkumaan. Loppu.

7 comments:

Pihi nainen said...

Tuo Linturin uutuus pitänee laittaa lukulistalle, pidin kovasti hänen Isänmaan tähden-esikoisestaan. Itsekään en ole sotakirjojen ystävä mutta Linturi osaa kirjoittaa aiheesta helposti lähestyttävästi.

Liina said...

Joo, voi olla, että oikeastaan kannattaisi aloittaa siitä esikoisesta.

Meinasin ostaa omaksi, mutta sitten ajattelin, etten ikinä lue niitä, jos niillä ei ole eräpäivää.

Tessa said...

Hahhah tämä oli kyllä tähänastisista lukemistani messuraporteista se erilaisin :D. Pääasia, että hauskaa oli :).

Marjatta Mentula said...

Voi että tuota sinun pistämätöntä tyyliäsi! Se on just vastakkainen minun arvokkaalle täti-ihmisen analysoinnilleni. Rakastan sinun huolettomuuttasi...pidä se!

Anonymous said...

Miten mä vasta nyt älysin tämän sun kirjablogisi?! No, parempi myöhään jne. Messuilin torstaina, ja kuinka ihanaa oli se, kun voitin lipun messuille kirjaston arvonnassa! No tosi! Soitin mummon vauvan hoitajaksi ja lähdin matkaan yksin, ensin harkitsin jonkun kaverin mukaan pyytämistä, mutta lopulta päädyin siihen, että yksin on mentävä, saa kuunnella juuri niitä haastatteluja kun huvittaa ja haahuilla kustantajien ständeillä just niin kauan kuin lystää, ja se oli hyvä päätös. Oli hyvä päivä :)

Ps. Tästä kerroin silloin Omenoiden puolella: Yllätin itseni puoliksi. Sain kuin sainkin luettua Valtaojan Kaiken käsikirjan (hiukan ahdisti ensin se Bestseller-laina, yleensä en lue mitään viikossa, mutta sillä viikolla vauvani päättikin nukkua joitain ihan käsittämättömän pitkiä päiväunia... pieni rakas, tiesi mitä äiti on vailla), mutta sen de Beauvoirin kanssa on vähän tahmeaa. Se on niin... 50-lukua tai jotain. Valtaojaan ihastuin ikihyviksi. Suosittelen lämpimästi, vaikka pari ekaa lukua aiheuttikin pientä ahdistusta. Ei niitä maailmankaikkeusjuttuja vaan arkijärjellä oikein käsitä ja on tuskaisaa kun koko ajan mieli nyrjähtää. Sitä on vaan niin pieni.

-Anna

Liina said...

Noh, ymmärrän kyllä, että toisin kuin minulla, muilla voi olla muutakin tekemistä kuin Blogger-profiileiden väijyskely :D

Sun messut kuulostaa parhaimmistolta! Ihan sikasiistiä. Torstaina oli muistaakseni vielä aika hyvä ohjelmakin. Hienoa, että sait tuollaisen päivän :)

Bestseller-lainat on KAMALIA. Viikko! Entäs jos haluaakin lukea jotain muuta? Että hatunnosto.

Hyvä, tutustun Valtaojaan pikimmiten ja de Beauvoiriin sitten eläkkeellä, jos vielä tuntuu ajankohtaiselta.

Liina said...

Apua! Kaksi kommenttia jäi välistä! Tämän siitä saa kun telepaattisesti vastailee.

Tessa, otan tuon kohteliaisuutena :D Hauskaa oli :D

Marjatta, kiitos! Mun pitää heti tulla lukemaan sun täti-ihmisen analyysi, rrrrakstan täti-ihmisiä. Toivottavasti olivat mahtavat messut!