Sanctum

Sarah Finen Sanctum oli aika täydellinen esimerkki tietyllä tavalla kaavamaisesta nuorten fantasiakirjasta, mutta toisaalta siinä oli oikein raikkaitakin puolia.

Kas, Lelan paras ystävä tappaa itsensä ja joutuu jonkinlaiseen helvettiin. Lela seuraa perässä, koska kokee suurta syyllisyyttä. Ystäväänsä etsiessään Lela a) rakastuu kohtalokkaan toivottomasti, b) epäonnistuu viestinnässä kaikkien muiden hahmojen ohella ja c) osoittaa sellaista sankarillista ja lievästi ärsyttävää itsepintaisuutta ja puupäisyyttä, joka lukijaa ehkä hieman nyppii, mutta joka sitten yleensä loppupuolella osoittautuu kuitenkin oikeaksi valinnaksi. Ja tästä syystä sankaritar on sankaritar ja minä vain lukijatar.

Finen todellinen neronleimaus on tämä eräänlainen helvetti, kaupunki, johon itsemurhan tehneet joutuvat. Siellä on kaikkea yllin kyllin, mutta mikään ei sen asukkaita tyydytä. Pois on mahdollista päästä, mutta oivallus on saatava itse. Kaupunki oli huikea ja koska loppu vaikuttaa siltä, että jatkossa Lela pääsee seikkailemaan myös kaupungin ulkopuolella, saatanpa hyvinkin kuunnella seuraavankin osan. Ehkä Finen muukin universumi on yhtä jänskä.