The Dark Defiles päättää Richard Morganin sarjan Ringil Eskiathista, tiedetään, onhan tällä sarjalla varmaan joku nimikin, mutta ymmärtäkää - lukeminen oli jonkinasteinen voimainponnistus, enkä enää pysty mihinkään, mikä koskee tätä sarjaa. Hädin tuskin kykenen lukukokemuksesta kirjoittamaan.
Koko tätä sarjaa - tai minua sen lukijana - on vaivannut sellainen juttu, jossa teksti jotenkin objektiivisesti tarkasteltuna on mainiota mutta sen lukeminen on kuin suopotkupalloa. Eli tavallaan varmaan ihan palkitsevaa jos ei uuvu vartissa. Joka-helvetin-sivu oli ihan käsittämätöntä töhkäämistä; monien kirjojen kanssa teksti alkaa jossain vaiheessa imeä, mutta tämän sarjan kanssa sain painia kitkerään loppuun asti.
(Jos muuten voi sanoa, että kirjabloggaajana olen kehittynyt missään, ja ehkä en ole, mutta jos jossain, niin tässä: nyt voin jo tämän sanoa. Kun ei suju, ei suju.)
Pidin kirjasta silti, vaikken tiedä, millä tämän perustelen, jos minulta joskus perustelua ristikuulustelussa vaaditaan. Kuten sanottua, Morgan kirjoittaa hyvin. Juoni toimii, vaikkei ole mitenkään äärettömän siisti (tai ehkä se toimii juuri siksi, sillä kirja on täynnä rosoa.) Tunnelma on omanlaisensa. Henkilöt mainiolla tavalla paskiaisia koko sakki.
Olisin vain lopulta kaivannut kuitenkin jotain yhteistyökykyä kirjalta minun(kin) suuntaani. Onko muilla ollut vastaavaa? Juuri Morganin kanssa, tarkoitan?
Koko tätä sarjaa - tai minua sen lukijana - on vaivannut sellainen juttu, jossa teksti jotenkin objektiivisesti tarkasteltuna on mainiota mutta sen lukeminen on kuin suopotkupalloa. Eli tavallaan varmaan ihan palkitsevaa jos ei uuvu vartissa. Joka-helvetin-sivu oli ihan käsittämätöntä töhkäämistä; monien kirjojen kanssa teksti alkaa jossain vaiheessa imeä, mutta tämän sarjan kanssa sain painia kitkerään loppuun asti.
(Jos muuten voi sanoa, että kirjabloggaajana olen kehittynyt missään, ja ehkä en ole, mutta jos jossain, niin tässä: nyt voin jo tämän sanoa. Kun ei suju, ei suju.)
Pidin kirjasta silti, vaikken tiedä, millä tämän perustelen, jos minulta joskus perustelua ristikuulustelussa vaaditaan. Kuten sanottua, Morgan kirjoittaa hyvin. Juoni toimii, vaikkei ole mitenkään äärettömän siisti (tai ehkä se toimii juuri siksi, sillä kirja on täynnä rosoa.) Tunnelma on omanlaisensa. Henkilöt mainiolla tavalla paskiaisia koko sakki.
Olisin vain lopulta kaivannut kuitenkin jotain yhteistyökykyä kirjalta minun(kin) suuntaani. Onko muilla ollut vastaavaa? Juuri Morganin kanssa, tarkoitan?
2 comments:
Itse kuuntelin tämän "A Land Fit for Heroes" trilogian viime vuonna audiokirjoina, ja kokemukseni oli varmaan aikalailla sujuvampi kuin miltä kirjojen läpikahlaaminen kuulosti. Ihan hyvää viihdettä, mutta eihän tuo millään lailla virheetön sarjana ollut. Ja voin hyvin kuvitella, että kirjamuodossa tuo on paikoitellen hyvinkin puuduttava. Olisiko ongelma siinä, että sävyjen kirjo puuttuu, on vaan rosoisuutta ja asennetta toisensa perään? Kirjamuodossa olen Morgania lukenut vain ne kaksi suomennettua teosta ja niiden osalta jäi ihan hyvä fiilis, toki ne myös ovat ainakin puitteiltaan ihan erilaista tavaraa kuin tämä fantasiatrilogia.
Ihan hyvä pointti muuten, että kirjassa ei muuta sävyä oikein olekaan kuin tuo yksi. En tullut edes ajatelleeksi. Äänikirja olisi voinut olla hyvä valinta.
Muistelen etäisesti, että se yksi suomennettu lukemani Morgan olisi toiminut ehkä hieman toisella tavalla kuin tämä sarja.
Post a Comment