Kotiin saapui - pyytämättä ja yllättäen - China Miévillen uutuusteos, The Last Days of New Paris.
En muistanut tilanneeni teosta. Kysyin asiasta herra Sivukirjastolta. Hän kielsi tiukasti kaiken. Krakenin jälkeen hän ei ole Miévilleen koskenut, eikä koske.
Hetken epäilin bonusisääni, mutten tohtinut kysyä. Olihan The Last Days of New Paris joka tapauksessa kirja, jonka ehdottomasti olisin saattanut tilata. Ehkä olin vain unohtanut? Tuijotin lähetyslistaa ja yritin muistella tilauspäivän tapahtumia.
Myöhemmin, kun valemuisto oli jo puoliksi rakennettu, kävi ilmi, että kaiken takana todella oli isäpuoleni, joka on kirjoista yleisesti ottaen paremmin kartalla kuin minä, enkä itsekään myönnä olevani täysi tunari.
Kiitos!
The Last Days of New Paris kertoo Pariisista, jossa surrealistiset taideteokset ovat manifestoineet keskelle kaikkea. Sissisodasta, jota Pariisin kadulla käydään natseja vastaan, ja manifestaatioita vastaan, ja demoneja vastaan. Sodasta, jota ei kai ikinä käyty, vaikka mistäs sen toisaalta tietää.
Ehkä se kertoo myös taiteesta, parhaimmillaan hämmentävästä ja unenomaisesta, pahimmillaan elottomasta ja latteasta.
Pidin uudesta Pariisista enemmän kuin Pariisista, jossa olen käynyt. Pidin unenomaisesta tunnelmasta ja siitä, miten guerillapartiot ja lihaksi tullut taide kohtasivat kaduilla. Pidin yksinäisestä päähenkilöstä. Natseista en niin välittänyt, minusta he ovat jo vähän kaluttu teema, mutta kyllä heillä tarinassa paikkansa silti oli.
Ihan ei The City and the Cityn tasolle päästy, mutta mainio pieni teos on kyseessä.
En muistanut tilanneeni teosta. Kysyin asiasta herra Sivukirjastolta. Hän kielsi tiukasti kaiken. Krakenin jälkeen hän ei ole Miévilleen koskenut, eikä koske.
Hetken epäilin bonusisääni, mutten tohtinut kysyä. Olihan The Last Days of New Paris joka tapauksessa kirja, jonka ehdottomasti olisin saattanut tilata. Ehkä olin vain unohtanut? Tuijotin lähetyslistaa ja yritin muistella tilauspäivän tapahtumia.
Myöhemmin, kun valemuisto oli jo puoliksi rakennettu, kävi ilmi, että kaiken takana todella oli isäpuoleni, joka on kirjoista yleisesti ottaen paremmin kartalla kuin minä, enkä itsekään myönnä olevani täysi tunari.
Kiitos!
The Last Days of New Paris kertoo Pariisista, jossa surrealistiset taideteokset ovat manifestoineet keskelle kaikkea. Sissisodasta, jota Pariisin kadulla käydään natseja vastaan, ja manifestaatioita vastaan, ja demoneja vastaan. Sodasta, jota ei kai ikinä käyty, vaikka mistäs sen toisaalta tietää.
Ehkä se kertoo myös taiteesta, parhaimmillaan hämmentävästä ja unenomaisesta, pahimmillaan elottomasta ja latteasta.
Pidin uudesta Pariisista enemmän kuin Pariisista, jossa olen käynyt. Pidin unenomaisesta tunnelmasta ja siitä, miten guerillapartiot ja lihaksi tullut taide kohtasivat kaduilla. Pidin yksinäisestä päähenkilöstä. Natseista en niin välittänyt, minusta he ovat jo vähän kaluttu teema, mutta kyllä heillä tarinassa paikkansa silti oli.
Ihan ei The City and the Cityn tasolle päästy, mutta mainio pieni teos on kyseessä.
