Steven Gould on minusta 7th Sigma -kirjansa kanssa nyt hukannut niin hyvän tilaisuuden, että ansaitsisi keppiä, ruoskaa ja kahleet jalkaan ja järveen.
Kas, on alue osassa Amerikan Yhdysvaltoja, jossa on ötököitä. Nämä ötökät syövät metallia ja ovat kaikin puolin helkkarin vaarallisia. Alueelle ei siis ole asiaa, jos kantaa mukanaan jotain metallista, korvakoruja, linkkuveistä tai vaikka sydämentahdistinta. Kukaan ei tiedä, mistä ötökkäinvaasio on saapunut.
Ja nämä kiehtovat möppiäiset ovat silkkaa taustamelua, kun Gould kertoo tarinan nuoresta Kimblestä, joka kaikesta päätellen on jonkin sortin ihmelapsi. Kimble päätyy alueelle senseinsä Ruthin kanssa ja kasvaa päteväksi ja ihmisenä erinomaiseksi kirjan kuluessa - vaikeahan häntä on tietenkään inhotakaan, mutta jotain rosoa kaipaisi.
Etenkin kirjan alkupuolta lukee vähän kuin novellikokoelmaa, joiden päähenkilöt pysyvät samoina. Loppupuolella mukaan alkaa tulla tiettyä laajempaa juonen kaarta. Ratkaisu ei ole ollenkaan huono, sillä Gould säästyy selittämästä tapahtumia ja juonta puhki.
Toisaalta Gould säästää samalla ötökkänsä johonkin jatko-osaan - oli suorastaan turhauttavaa se, miten mahtava elementti tyypillä voi olla käsissään, ja miten vähän siitä saadaan irti.
Ilmeinen kysymys siis kuuluukin: lukeako jatko-osa lisäselvitysten toivossa vai mielenosoituksellisesti jättää se väliin?
Kas, on alue osassa Amerikan Yhdysvaltoja, jossa on ötököitä. Nämä ötökät syövät metallia ja ovat kaikin puolin helkkarin vaarallisia. Alueelle ei siis ole asiaa, jos kantaa mukanaan jotain metallista, korvakoruja, linkkuveistä tai vaikka sydämentahdistinta. Kukaan ei tiedä, mistä ötökkäinvaasio on saapunut.
Ja nämä kiehtovat möppiäiset ovat silkkaa taustamelua, kun Gould kertoo tarinan nuoresta Kimblestä, joka kaikesta päätellen on jonkin sortin ihmelapsi. Kimble päätyy alueelle senseinsä Ruthin kanssa ja kasvaa päteväksi ja ihmisenä erinomaiseksi kirjan kuluessa - vaikeahan häntä on tietenkään inhotakaan, mutta jotain rosoa kaipaisi.
Etenkin kirjan alkupuolta lukee vähän kuin novellikokoelmaa, joiden päähenkilöt pysyvät samoina. Loppupuolella mukaan alkaa tulla tiettyä laajempaa juonen kaarta. Ratkaisu ei ole ollenkaan huono, sillä Gould säästyy selittämästä tapahtumia ja juonta puhki.
Toisaalta Gould säästää samalla ötökkänsä johonkin jatko-osaan - oli suorastaan turhauttavaa se, miten mahtava elementti tyypillä voi olla käsissään, ja miten vähän siitä saadaan irti.
Ilmeinen kysymys siis kuuluukin: lukeako jatko-osa lisäselvitysten toivossa vai mielenosoituksellisesti jättää se väliin?
3 comments:
Metallia syöviä ötököitä, jumaleissön! Kiinnostavaa ja vähän pelottavaa. Mutta ihan tyhmää, jos niistä ei kerrota mitään. Jos lukisi samantien vaan jatko-osan?
Jos olisi ollut kyseessä metallia syöviä natsi-satanistiötököitä - sitten olisi lähtenyt tilaukseen!
Linnea, se voisi toimia, vaan eipä siitä jatko-osastakaan ole mitään takeita, mrrrr.
Artsi :D Sun pitää ehkä välittää toiveet herra kirjailijalle.
Post a Comment