Aldous Huxleyn Brave New Worldia voidaan varmaan ihan hyvällä syyllä kutsua klassikoksi, mistä vahvimpana todisteena on, että kirja on päässyt sekä 101 spefin helmen että Helmet-kirjastojen scifimaratonin osaksi.
Scifimaraton alkoi muuten ärsyttävästi. Tiedättekin ehkä, etten ole lukenut kovinkaan laajasti scifin klassikkoteoksia, joten ilmaisin aikeeni osallistua scifimaratonille.
"Olen lukenut noista teoksista valmiiksi jo kahdeksan", keulin herra Sivukirjastolle.
Herra Sivukirjasto ilmoitti lukeneensa teoksista varmasti 10, luultavasti 13.
!!!
Sehän ei nyt sovi, että tässä häviämään ruvettaisiin, joten aion päästä maaliin ensimmäisenä. Herra Sivukirjasto tosin ei aio "osallistua lapselliseen kilvoitteluun" mutta kuitenkin voitti mielestään jo.
Onneksi Brave New World oli äänikirjana hommattu, joten aloitin savotan siitä. Alkupuolella mielessäni kummitteli se, miten Atwood kirjassaan In Other Worlds puhui Brave New Worldista utopiana, enkä voinut olla pohtimatta, millainen on se henkilö, joka uljaassa uudessa maailmassa haluaisi asua. Tyhjässä kulutuskeskeisessä ... eikun hetki.
Ihan rehellisesti sanottuna, nuorempien kansalaisten ehdollistamiskuvaukset olivat minusta niin hirveitä, että kirja meinasi jäädä kesken. Onneksi Huxley ei jää kieriskelemään julmuuksiin.
No, uljaassa uudessa maailmassa ei siis ole tilaa yksilöllisyydelle, ja se tulee kirjan edetessä tuskallisenkin selväksi. Yksilönvapauden ongelmia käsitellään etenkin Bernard Marxin ja reservaatissa kasvaneen Johnin kautta. Kirjan naispäähenkilö Lenina ei yksilöllisyyden rajoja juuri venytä, vaikka meneekin ihastumaan hieman epäilyttävästi.
Loppupuolen keskustelu siitä, mikä on yhteiskunnalliselta kannalta olennaista ja millä tavalla voidaan saavuttaa onnea yleisellä tasolla, oli minusta oikeinkin kiinnostavaa, samoin kuluttajuuden ja onnen suhde. Kirja on valitettavan osuva siinä, että nykyäänkin moni edelleen etsii onnea ostamisen kautta - koska jengiä ei kuitenkaan ehdollisteta aivan pavlovilaisittain, ostamalla löytää onnea käsittääkseni verrattain harva. Ja kuluttajuuden vaikutuksia ympäristön suhteen ei Huxleykaan tulevaisuusvisiossaan keksinyt ottaa huomioon.
Se muuten yllätti, miten reippaan suorasukaisesti seksiin tässä 30-luvulla kirjoitetussa kirjassa suhtaudutaan. Ja minä kun luulin, että seksi keksittiin vasta joskus 80-luvulla.
Scifimaraton alkoi muuten ärsyttävästi. Tiedättekin ehkä, etten ole lukenut kovinkaan laajasti scifin klassikkoteoksia, joten ilmaisin aikeeni osallistua scifimaratonille.
"Olen lukenut noista teoksista valmiiksi jo kahdeksan", keulin herra Sivukirjastolle.
Herra Sivukirjasto ilmoitti lukeneensa teoksista varmasti 10, luultavasti 13.
!!!
Sehän ei nyt sovi, että tässä häviämään ruvettaisiin, joten aion päästä maaliin ensimmäisenä. Herra Sivukirjasto tosin ei aio "osallistua lapselliseen kilvoitteluun" mutta kuitenkin voitti mielestään jo.
Onneksi Brave New World oli äänikirjana hommattu, joten aloitin savotan siitä. Alkupuolella mielessäni kummitteli se, miten Atwood kirjassaan In Other Worlds puhui Brave New Worldista utopiana, enkä voinut olla pohtimatta, millainen on se henkilö, joka uljaassa uudessa maailmassa haluaisi asua. Tyhjässä kulutuskeskeisessä ... eikun hetki.
Ihan rehellisesti sanottuna, nuorempien kansalaisten ehdollistamiskuvaukset olivat minusta niin hirveitä, että kirja meinasi jäädä kesken. Onneksi Huxley ei jää kieriskelemään julmuuksiin.
No, uljaassa uudessa maailmassa ei siis ole tilaa yksilöllisyydelle, ja se tulee kirjan edetessä tuskallisenkin selväksi. Yksilönvapauden ongelmia käsitellään etenkin Bernard Marxin ja reservaatissa kasvaneen Johnin kautta. Kirjan naispäähenkilö Lenina ei yksilöllisyyden rajoja juuri venytä, vaikka meneekin ihastumaan hieman epäilyttävästi.
Loppupuolen keskustelu siitä, mikä on yhteiskunnalliselta kannalta olennaista ja millä tavalla voidaan saavuttaa onnea yleisellä tasolla, oli minusta oikeinkin kiinnostavaa, samoin kuluttajuuden ja onnen suhde. Kirja on valitettavan osuva siinä, että nykyäänkin moni edelleen etsii onnea ostamisen kautta - koska jengiä ei kuitenkaan ehdollisteta aivan pavlovilaisittain, ostamalla löytää onnea käsittääkseni verrattain harva. Ja kuluttajuuden vaikutuksia ympäristön suhteen ei Huxleykaan tulevaisuusvisiossaan keksinyt ottaa huomioon.
Se muuten yllätti, miten reippaan suorasukaisesti seksiin tässä 30-luvulla kirjoitetussa kirjassa suhtaudutaan. Ja minä kun luulin, että seksi keksittiin vasta joskus 80-luvulla.
4 comments:
Muistan, että tämä oli minusta aikoinaan jotenkin sekava ja vähän pitkästyttäväkin. Mielenkiintoisia ajatuksia, mutta en kirjana niin ihastunut.
Mä kuuntelin äänikirjana, ja luulen, että se toimi sillä tavalla vähän paremmin. Niiden tylsien osioiden yli jotenkin vain purjehti.
Samaa mieltä olen kyllä siitä, että puhtaasti kaunokirjallisena teoksena tämä ei ole mikään mestarillinen taidonnäyte.
Haa, tämän minä olen lukenut. Muistan, että pidin kirjassa utopistisimpana sitä, että se on kirjoitettu jo 30-luvulla, koska niin paljon toteutuneita yhtäläisyyksiä (tai juuri se kuluttaminen) tuosta kirjasta löytyi. Ei mikään ihme, että kirja on pitänyt klassikkoasemansa.
Tessa, se minustakin oli lopulta varmaan kaikkein omituisinta. Yritin lukiessa arvailla kirjoitusvuotta (jota en tiennyt). 30-luku oli jossain siinä villisti heittelehtivien veikkausteni välimaastossa :D
Post a Comment