Kirjabloggaajien joulukalenterin 14. luukku avataan täällä Sivukirjastossa. Eilen joulufiilikset tarjosi Eniten minua kiinnostaa tie ja huomenna on vuorossa Tarinoiden taikaa.
Mainitsin aiemmin, etten lue kirjoja kovin usein uudestaan, mutta yksi harvoista poikkeuksista on Susan Cooperin Pimeä nousee, jonka jälleen luin tässä joulun alla. Sillä tosin pääsee joulufiilikseen vaikka kesäkuussa, Stantonin perheen joulutraditiot ovat sen verran tunnelmallista luettavaa.
Klassikoksi väittämässäni nuortenkirjassa 11-vuotias Will Stanton pääsee syntymäpäivänään osaksi Ikivanhoja, jotka taistelevat Valon puolella Pimeää vastaan. Kirjan tapahtumat kulkevat talvipäivänseisauksesta loppiaiseen.
Tänä jouluna, kun lunta on tullut aivan valtavasti, kirja on erityisen osuva: lunta sataa Thamesin laaksossakin, mutta siellä päästään joulun jälkeen jo katastrofitunnelmiin.
Vaan olipa joulunaika sitten valkea tai musta, en muutenkaan osaa nähdä kirjassa kerrassaan mitään vikaa. Cooper on minusta onnistunut joka tasolla, ja vaikka nyt luin kirjaa hieman toisin kuin nuorempana, tavoitin silti maagisen fiiliksen.
Yksi erityisen onnistunut kohta kirjassa on minusta muuten se, kun Stantonin lapset kiertävät laulamassa joululauluja:
* Olisin halunnut, että se joku kuoro olisi ollut Cambridgen King's Collegen kuoro, mutta siinä oli kauhea äänitys.
Mainitsin aiemmin, etten lue kirjoja kovin usein uudestaan, mutta yksi harvoista poikkeuksista on Susan Cooperin Pimeä nousee, jonka jälleen luin tässä joulun alla. Sillä tosin pääsee joulufiilikseen vaikka kesäkuussa, Stantonin perheen joulutraditiot ovat sen verran tunnelmallista luettavaa.
Klassikoksi väittämässäni nuortenkirjassa 11-vuotias Will Stanton pääsee syntymäpäivänään osaksi Ikivanhoja, jotka taistelevat Valon puolella Pimeää vastaan. Kirjan tapahtumat kulkevat talvipäivänseisauksesta loppiaiseen.
Tänä jouluna, kun lunta on tullut aivan valtavasti, kirja on erityisen osuva: lunta sataa Thamesin laaksossakin, mutta siellä päästään joulun jälkeen jo katastrofitunnelmiin.
Vaan olipa joulunaika sitten valkea tai musta, en muutenkaan osaa nähdä kirjassa kerrassaan mitään vikaa. Cooper on minusta onnistunut joka tasolla, ja vaikka nyt luin kirjaa hieman toisin kuin nuorempana, tavoitin silti maagisen fiiliksen.
Yksi erityisen onnistunut kohta kirjassa on minusta muuten se, kun Stantonin lapset kiertävät laulamassa joululauluja:
Ilma oli purevan kylmä ja heidän hengityksensä höyrysi paksuna valkoisena pilvenä. Silloin tällöin taivaalta leijui lumihiutaleita. Barbara ja Mary jatkoivat lörpöttelyään aivan kuin istuisivat edelleen kotosalla, heidän jutteluaan säesti vain koko joukon askelten narina kovaksi paakkuuntuneessa lumessa. Will oli onnellinen ja hyrisi tyytyväisenä joulusta ja siitä ilosta että sai laulaa joululauluja.Niinpä lopuksi vielä joku kuoro* esittää yhden suosikkijoululauluistani Once in Royal David's City, jonka Stantonin sisarukset lauloivat rouva Pettigrewille, leskeksi jääneelle postinhoitajalle.)
(s. 107)
* Olisin halunnut, että se joku kuoro olisi ollut Cambridgen King's Collegen kuoro, mutta siinä oli kauhea äänitys.
13 comments:
Hyvä joulukirja, olenhan tämän pariin kertaan minäkin lukenut.
Ei tämän (sarjan) klassikkoutta ole kiistäminen :)
Priin kertaan olen lukenut ja vime kesänä sain haalittua puuttuvatkin osat hyllyyni, joten ehkä ensi vuonna luen ne taas :)
Pimeä nousee oli yksi suosikkikirjoistani lapsena. Pitäisi lukea uudelleen. Oi, kyllä!
hdcanis, tässä on jotenkin ihan mahtava jouluinen tunnelma! Mutta pätevä muillakin tavoin.
Maija, olen ihan samaa mieltä. Nuo uudet kannet ovat sitäpaitsi ihanat - minulla on tämä itselläni vain englanniksi, mutta saisipa vielä suomenkieliset, kovakantiset :)
Katja, ehdottomasti! Voi kunpa se ei sitten olisi pettymys, niinkin voi käydä. (Itse olen lukenut tämän huolellisesti säännöllisin väliajoin välttääkseni pettymyskohtalon :D)
Tämä Susan Cooperin sarja on yksi lapsuuteni suursuosikeista, ja tykkäsin kyllä viimeksikin kun luin uudestaan. Oikein sopiva joulukirja tämä ykkösosa. <3!
Viimeisellä uusintalukukierroksella muistelin että se ensimmäinen kirja, Yllä meren, alla kiven, oli selvästi kutistunut tutkitaan-aarrekarttaa-jutuksi joka ei enää napannut mutta muuten taso oli kyllä pysynyt parempana, ja erityisesti tämä osa potki yhä hyvin.
mä oon just ajatellut tän hankkimista veljenpojalle lahjaksi, alkaa olla sopivassa iässä. tää sarja maameri-kirjojen kanssa aiheuttaa mieletöntä nostalgiaa, ihan parhaita lukukokemuksia lapsuudesta. meillä oli kaverin kanssa joku leikkikin sarjaan liittyen, pimeyden voimat uhkasi joka nurkan takana.
Booksy, haa, meillä on ollut jo lapsina hyvä maku! Mutta tämähän on itse asiassa sarjan kakkososa (vaikka minusta se on kyllä epäolennaista, en ikinä lue ykköstä ja kolmosta - keskityn osiin 2, 4 ja 5.)
hdcanis, mukava kuulla komppaava kommentti. Minusta se ykkönen oli nimittäin ihan yhdentekevä jo muksuna ja on oikeastaan pieni ihme, että viitsin kokeilla kakkosta ylipäänsä. Ehkä se johtuu siitä, että aloitin muistaakseni kolmosesta :D
Hanna, oi kyllä. Tämä on ihan mahtava lahja, ja mulla on myös Maameri-kirjoista lämpimät muistot. Niidenkin otaksun muuten kestäneen aikaa mainiosti, voisi ottaa uusintakierrokselle.
Penteles, niinpäs onkin kakkososa! Olen tainnut editoida sen ensimmäisen pois mielestäni... ja aika nopeasti, sillä ei siitä tosiaan montaa vuotta ole kun sarjan luin viimeksi.
Tämä tämmöinen muistin pätkiminen kuulema ei ole sairaus. "Se on vain vanhenemista", sanovat lääketieteen ammattilaiset lohdullisesti.
Kohta pitää kirjoittaa osoite tussilla käsivarteen.
Vika ei ole muistissasi, vaan siinä ykkösosassa, jossa ei ole muuta muistettavaa kuin että sitä ei kannata lukea uudestaan :D
PS. Täälläkin pätkii. Aion unohtaa tuon vanhenemisjutun nyt :D
Oho, enpä ole tätä sarjaa lukenut (!). Lienee laitettava lukulistalle, kuulostaa mainiolta. Kiitos tunnelmallisesta luukusta!
Ai kamala, miten olet voinut missata :D Mun nuoruudessa tämä oli jokaisen kirjaston vakiokauraa.
Post a Comment