Niin, tiedän, en minäkään tiedä miksi ajauduin lukemaan Julian Barnesin uutuuden Kuin jokin päättyisi. Kai se oli joku kirjablogijuttu, yhtäkkiä sitä oli epähuomiossa varannut kirjan ja seuraavaksi se oli jo saapunut kirjastoon. Siellä kävi ilmi, että kirja oli aika lyhyt, joten ajattelin, että tuskin tässä mitään menettääkään.
Kuin jokin päättyisi kertoo ajasta, perspektiivin muuttumisesta, ystävyydestä ja sen sellaisesta.
Lukiessani minä ihan pidin tästä, vaikka loppuratkaisu oli minusta tylsä: ajatus tuntui hukkuvan jonkin muun alle. Sellaisen, josta en niin välittänyt. Viikko lukemisesta kirja tuntui yhtä kaukaiselta kuin nuo voikukan hahtuvat kannessa. (Kaksi päivää sen jälkeen keksin lisämotiiveja yhdelle henkilöistä, ja mietin, että ehkä se ei niin kauas jäänytkään.)
Tämä realismi tuntuu jotenkin niin kovin köykäiseltä juuri nyt, mutta eihän se Barnesin vika ollut! Hieno kirja, vaikkei ehkä juuri minun kirjani.
 |
| Kansi: WSOY |
Lukiessani minä ihan pidin tästä, vaikka loppuratkaisu oli minusta tylsä: ajatus tuntui hukkuvan jonkin muun alle. Sellaisen, josta en niin välittänyt. Viikko lukemisesta kirja tuntui yhtä kaukaiselta kuin nuo voikukan hahtuvat kannessa. (Kaksi päivää sen jälkeen keksin lisämotiiveja yhdelle henkilöistä, ja mietin, että ehkä se ei niin kauas jäänytkään.)
Tämä realismi tuntuu jotenkin niin kovin köykäiseltä juuri nyt, mutta eihän se Barnesin vika ollut! Hieno kirja, vaikkei ehkä juuri minun kirjani.
2 comments:
Hih, kun huomasin sinun lukeneen tämän kirjan ajattelin, ettei taida olla ihan sinun kirjasi. :) Eikä ollutkaan!
Mutta tosiaan kaunis kirja, itse pidin noista voikukanhahtuvan haaleista muistoista.
Heh :D Kyllä mä tällaisesta periaatteessa pidän, JOSKUS, mutta tämä nyt ei ollut ihan minulle.
Se oli kyllä minusta kauhean kiehtovaa ja osuvaakin, miten Barnes käsitteli muistojen muuttumista ajan myötä.
Post a Comment