Kerjäsin Aliette de Bodardin novellikokoelman Perhonen ja jaguaari kustantamo Osuuskummalta arvostelukappaleena. Se vähän nolottaa; diggaan Osuuskummasta ja olisin ihan hyvin voinut tämän ostaakin. Vaan oli tässä kerjuukirjeessä yksi erityisen hyvä puoli: tulipa luettua tällä vuosisadalla.
Aliette de Bodard on minulle tuntematon kirjailija sikäli, etten ole hänen tuotantoaan aiemmin lukenut enkä kirjailijatarta Finnconissakaan nähnyt. Toisaalta olen lukenut de Bodardista, esimerkiksi Taikakirjaimista, joten tiesin kyllä jotakuinkin, mitä odottaa.
Kaikki novellit sijoittuvat vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa kiinalaiset ja latinot yhdessä ovat ottaneet haltuun Amerikan mantereet. Xuyan valtio on emä-Kiinasta itsenäistynyt, sen eteläpuolella sijaitsee Suur-Mexica. Itärannikolla on mikä lie Yhdysvallat.
Novellit ovat tieteiskirjallisuutta, lähitulevaisuudesta kauemmas. Minusta oli mainio ratkaisu valita vain näitä samaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvia novelleja, sillä paikoin kirjaa lukee jopa kuin romaania, jossa päähenkilön sijasta onkin aikajana. (En tosin tiedä, miten paljon tässä on toimittajan vapauksia otettu, kun en tiedä onko de Bodardilla novelleja, jotka eivät sijoitu Xuyan ja Suur-Mexican aikaan.)
Alun novellit olivat minusta hyviä, ja lopun sitten puolestaan todella hyviä. Muistan, kuinka treffasin Kirjasfäärin Taikan Finnconissa - Taika oli vaikuttunut siitä, miten hienoa on, että avaruusaluksilla on veli, ja olihan siinä jotain aivan ainutlaatuista, myönnän. Minuun kuitenkin vetosi eniten kokoelman huikea päätös Kaksi siskoa maanpaossa, jonka jälkeen piti tovin ajan vain hengittää. Harvoin on mikään novelli herättänyt tällä tavalla tunteita.
Tätä passaa suositella - toimii lahjana ja lahjuksena.
3 comments:
Mahtavaa! Pitäisköhän hankkia itselle vaikka synttärilahjaksi. Osuuskumma on ihana, minulle tulee nyt joka viikonloppu sieltä raapale sähköpostiin ja ne ovat olleet tosi hauskoja ja hyviä.
Itsekin pidin tästä kokoelmasta, ja kirjailijakin oli sympaattinen Finnconissa, mutta ihan ongelmatonta lukeminen ei omalla kohdallani ollut. Kulttuurimaisemaan sopeutumisessa koin samanlaisia ongelmia kuin mitä Risingshadow:n arvostelussa mainitaan. Eli esim. hahmojen nimet olivat usein niin suomalaiseen silmään/korvaan vieraita, että hahmoja oli välillä vaikea erottaa toisistaan, tai saada selville heidän sukupuoltaan.
Linnea, kandee. Minustakin Osuuskumma on symppis, kivaa, että tekevät näin fiksuja käännöksiä.
Jouni, hauska pointti, mä en itse nimittäin huomannut tuollaista. Oikeastaan ihan nautin siitä, että jossain kohtaa tarinaa selvisi, että ahaa, tuo olikin mies/nainen - tai muuta hauskaa ja yllättävää. Hahmojen nimissä oli kyllä välillä tekeminen, mutta se taisi vaivata lähinnä alkupään novelleissa.
Post a Comment