23/11/2013

Nedut

Finnconin kirjastobussin saalis oli myös J. Pekka Mäkelän Nedut, johon olin kiinnittänyt huomiota joskus aiemminkin, mutta jättänyt välistä, koska neandertalilaiset eivät silloin kiinnostaneet.


Kirjamaun suhteen tuntuu välillä, että kasvoin aikuiseksi joskus viime vuonna tai jotain - tai ehkä senkin osalta vain kuvittelen. Neandertalilaiset eivät kiinnostaneet aiemmin, koska niissä ei ollut mitään erityisen sähäkkää. Onneksi olen sittemmin tajunnut, että tämänkaltaisella asenteella missaa vaikka mitä siistiä. Onneksi luin Nedut, joka oli rauhallinen mutta mukaansatempaava kirja maasta, jonne neandertalin ihmiset ovat jostain ulkoavaruudesta paenneet. Jolle on entinen muusikko, nykyinen graafikko, joka taistelee pitääkseen päänsä pinnan puolella kun velkojat hengittävät niskaan. Yksinäinen mies suostuu auttamaan erästä neduista ja tulee samalla oppineeksi jotain itsestään ja toisista.

Olen lukenut Mäkelältä pari kirjaa, joista ensimmäinen hämmästytti (koskapa en ollut odottanut mitään niin hyvää). Tämä toinen ei enää hämmästyttänyt, ilahdutti vain - ja aivan varmasti tulen ottamaan ohjelmaani lisää Mäkelää. Ensin luultavasti Alshain - Alas -kaksikon, jotka käsittääkseni liittyvät toisiinsa jotenkin.

2 comments:

Raija / Taikakirjaimet said...

Jossain vaiheessa minäkin saan luettua kaikki hankkimani Mäkelän kirjat. Ja tämänkin lisäksi, koska siinä on neandertalilaisia, mitä en aiemmin tiennytkään.

Liina said...

Mä olen huomannut, että sitä nopeammin tulee luettua, mitä tiukempi on eräpäivä, ja siksi aika paljon hankin kirjastosta nykyisin :D