Ei mennyt puoltakaan vuotta siihen, että Finncon-bussista lainaamani teokset oli vihdoin luettu. Viimeisen kunnian sai Risto Isomäen Con rit, josta pidin jotenkin ihan kauheasti - yllättävän paljon, ottaen huomioon, että se on käytännössä seikkailukirja. Josta osa on jälkisanojen mukaan kirjoitettu Seura-lehteen jatkikseksi.
Of all things.
En ole ihan varma, mitä tapahtui, mutta Isomäen argumentaatio, jonka mukaan jättimäisiä merikäärmeitä, con ritejä, olisi voinut olla olemassa - tai ehkä niitä yhä on? - upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Ja merikäärmeksen etsiskely tropiikissa on toki paljon kiehtovampaa kuin jonkin kulta-aarteen. Ja kaiken huipuksi se etsiskely seikkailuvaiheineen onnistui olemaan jotenkin kauhean jännittävää. Minä, joka yleensä dramaattisissa hengenvaarakohtauksissa puhisen ja pyörittelen silmiäni, raavin metron penkkejä lukiessani.
No, jotain huonoakin: romanssista en niin välittänyt. Mutta siinähän se meni sivussa.
Isomäki on minusta sikälikin jotenkin harvinainen kirjailija, että jotenkin hänen kirjoissaan on aina (tai siis niissä kaikissa kahdessa lukemassani) vähän toivoa - ympäristöteemat vaikuttavat ensivilkaisulta lähinnä epätoivoisilta, mutta sitten kirjan luettuaan on jotenkin täynnä uskoa siihen, että kyllä tämä tästä ja vielä voidaan jotain tehdä.
Toivottavasti se ei ole väärää uskoa.
Of all things.
En ole ihan varma, mitä tapahtui, mutta Isomäen argumentaatio, jonka mukaan jättimäisiä merikäärmeitä, con ritejä, olisi voinut olla olemassa - tai ehkä niitä yhä on? - upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Ja merikäärmeksen etsiskely tropiikissa on toki paljon kiehtovampaa kuin jonkin kulta-aarteen. Ja kaiken huipuksi se etsiskely seikkailuvaiheineen onnistui olemaan jotenkin kauhean jännittävää. Minä, joka yleensä dramaattisissa hengenvaarakohtauksissa puhisen ja pyörittelen silmiäni, raavin metron penkkejä lukiessani.
No, jotain huonoakin: romanssista en niin välittänyt. Mutta siinähän se meni sivussa.
Isomäki on minusta sikälikin jotenkin harvinainen kirjailija, että jotenkin hänen kirjoissaan on aina (tai siis niissä kaikissa kahdessa lukemassani) vähän toivoa - ympäristöteemat vaikuttavat ensivilkaisulta lähinnä epätoivoisilta, mutta sitten kirjan luettuaan on jotenkin täynnä uskoa siihen, että kyllä tämä tästä ja vielä voidaan jotain tehdä.
Toivottavasti se ei ole väärää uskoa.
11 comments:
Minä tykkäsin kanssa tästä :). Jotenkin sellanen muistikuva, että lopussa oli jotain. Oliko se romanssi sitten. Mutta hirviöt, nice :).
Romanssi oli kyllä tosi laimea, tuskin se muistijälkeä jätti :D
Lopussa oli hieno hirviö. Tai ehkä on väärin sanoa sitä hirviöksi. Hieno eläin!
Ah pittäis. Romanssit taitavat olla Isomäen kompastuskivi, eivät ole kauheasti aiemmissa(kaan) lämmittäneet. Hirviöeläimet = jees.
Ehkä hän voisi vain heittää romansseilla vesilintua? Emme halua romanssia, haluamme lisää con ritejä!
Anna Maria, Sarasvatin hiekat on multa vielä lukematta, odotan innolla sitä! Ja ehkä kaikkia muitakin Isomäkiä, toivottavasti hän on kirjoittanut jotain muutakin, muuten en ala.
Mua vieläkin yllättää, että tällainen periaatteessa perussseikkailu voi olla näin jännä ja jotenkin epäperus.
Mä tykkäsin kans. Tykään muutenkin Isomäestä, vaikka kirjoittajana se ei mun mielestä ole mikään timanttinen, kompastelee usein vähän kömpelöön kieleen, mutta saa sen multa kyllä hetkessä anteeksi, koska ne stoorit, ne stoorit!! Oon lukenut Sarasvatin ja Con ritin lisäks Jumalan pikkusormen, voin suositella, jos jännityksestä pitää :)
-Anna
Kiitos suosituksista! Ja vielä enemmän ehkä kiitos vakuutteluista, joiden mukaan lukulistalta eivät Isomäet lopu Sarasvatin hiekkoihin - tässä alkoi kihota otsalle jo kylmä hiki.
Mä en ees ehtinyt mitään kömpelyyksiä havaita, vaikka usein sellaiselle nykyään nyrpistelen. Olin niin tarinan imussa :)
hmm. täytynee hakea con rit takaisin siitä kirppispussista, jossa se odottaa päätymistä kirppikselle. lukemattomana. minkäköhän takia tykkäsin sarasvatin hiekasta mutta kuvittelin, että ne kaikki muut on huonoja? ihminen voi ilmeisesti erehtyä ja saada vääriä mielikuvia asioista.
Kai hait? Hae ehdottomasti!!
Kyllä olen tosiaan itsekin kuullut, että erehtyminen on teoriassa mahdollista, ja että kerran tai kaksi eliniässä se on jokaisella meistä edessä. Ajattele miten hienoa, että sait oman erehdyksesi näin pienellä vaivalla korjattua :D
PS. Deletoin tuplakommentin, ajattelin että se on soveliasta, typerät nykyselaimet tuottavat sellaisia.
tarkemmin ajatellen mielikuva johtui siitä, että mies yritti lukea jotain muuta (kuin sarasvati ja con rit) isomäkeä, eikä tykännyt ollenkaan. eli periaatteessa hänen erehdyksensä, ei minun! säästän omiani vielä pahan päivän varalle.
No mutta tämähän selittää, miehet ovat niin erehtyväisiä!
(Minusta kyllä se toinenkin lukemani Isomäki oli mainio, mutta se ei ollut Sarasvatin hiekkaa. Mikähän hitto sen nimi oli. Nngngn.)
Post a Comment