Iain M. Banksin The Hydrogen Sonata oli sellainen eeppisen kokoluokan avaruusooppera, joka jätti allekirjoittaneen hieman kylmäksi.
Tässä on eräs muukalaislaji sublimoitumassa (anteeksi vain, jos pahoinpitelen termejä) eli … eeeh … jättämässä maalliset tomumajansa taakseen, muttei kuitenkaan kuolemassa. Hankaluutena on vain pienen pieni poliittinen ongelma, joka silmille räjähtäessään voi estää koko seuraavan askelen lajin kehityksessä. Ja niinpä joukkio Kulttuurin aluksia ja yksi nelikätinen naisihminen sotkeutuvat asian selvittelyyn.
Hyvää oli se, että seikkailu kulki aika vetävästi ja Kulttuurin alukset olivat oikein viihdyttävää sakkia, ja asiat, joita kirjassa soitettavasta vetysonaatista (re: teoksen nimi) sanotaan, naurattivat.
Huonompaa oli se, etten mitenkään pysynyt perillä siitä, kuka Kulttuurin aluksista nyt oli kuka.
Se, mikä kuitenkin eniten vaivasi, oli tietynlainen tarkoituksen puute. Kun lauma em. aluksia yhteen ääneen myöntää, että no joo, eihän tällä tiedolla nyt sinänsä oikeasti ole väliä, alkaa väkisinkin haukotuttaa. Lisäksi Banks onnistuu kyllä vetämään viimeisenkin ihmetyksen tunteen vessasta alas, sen verran banaalilta koko sublimoitumishomma kuulosti. Vaan ehkä tässä pitäisi ihmetys kohdistaa itse Kulttuuriin, tuohon iloisen naapurustokyttääjän innolla nenänsä muiden asioihin pistävään lajien yhteenliittymään. Melkoista.
Tyydyn asemaani maailmankaikkeuden ainoana scifinördenä, joka ei saa Kulttuurista otetta. Kaikki on menetetty.
Tässä on eräs muukalaislaji sublimoitumassa (anteeksi vain, jos pahoinpitelen termejä) eli … eeeh … jättämässä maalliset tomumajansa taakseen, muttei kuitenkaan kuolemassa. Hankaluutena on vain pienen pieni poliittinen ongelma, joka silmille räjähtäessään voi estää koko seuraavan askelen lajin kehityksessä. Ja niinpä joukkio Kulttuurin aluksia ja yksi nelikätinen naisihminen sotkeutuvat asian selvittelyyn.
Hyvää oli se, että seikkailu kulki aika vetävästi ja Kulttuurin alukset olivat oikein viihdyttävää sakkia, ja asiat, joita kirjassa soitettavasta vetysonaatista (re: teoksen nimi) sanotaan, naurattivat.
Huonompaa oli se, etten mitenkään pysynyt perillä siitä, kuka Kulttuurin aluksista nyt oli kuka.
Se, mikä kuitenkin eniten vaivasi, oli tietynlainen tarkoituksen puute. Kun lauma em. aluksia yhteen ääneen myöntää, että no joo, eihän tällä tiedolla nyt sinänsä oikeasti ole väliä, alkaa väkisinkin haukotuttaa. Lisäksi Banks onnistuu kyllä vetämään viimeisenkin ihmetyksen tunteen vessasta alas, sen verran banaalilta koko sublimoitumishomma kuulosti. Vaan ehkä tässä pitäisi ihmetys kohdistaa itse Kulttuuriin, tuohon iloisen naapurustokyttääjän innolla nenänsä muiden asioihin pistävään lajien yhteenliittymään. Melkoista.
Tyydyn asemaani maailmankaikkeuden ainoana scifinördenä, joka ei saa Kulttuurista otetta. Kaikki on menetetty.
2 comments:
Itse olen pitänyt Banksin teoksista kovastikin, niin Kulttuuri-sarjasta kuten muistakin. Niinpä olen tässä kovasti odotellut, että Hydrogen Sonatan mahdollisesta suomennoksesta tihkuisi tietoa. Tämä on nimittäin ainoa Kulttuuri-kirja jota en ole vielä lukenut, ja mielummin tähän kotimaan kielellä tutustuisin.
Jos et ole Kulttuurista saanut otetta, niin nyt voit ainakin lohduttautua sillä, että uusia kirjoja aiheesta ei ole enää tulossa. Eli pääsipä näidenkin lukemisesta, ei tarvitse jatkossa kantaa syyllisyyttä siitä että ei iske vaikka scifinördeyden kaanon sanoo että pitäisi. ;)
Olen itsekin vähän hämmästellyt, kun suomennoksesta ei ole mitään kuulunut. (Venytin itse asiassa tämän lukemista koko tovin itsekin odotellessani, mutta lopulta taivuin kirjaston vaatimuksille.)
Melkoisen hopeareunus kyllä Banksin poismenon pilvelle :D Pakko sanoa, että olisin ehkä mieluummin ottanut eloonjääneen, Kulttuurikirjoja suoltavan Banksin, mutta joo, tältä osin tulevat Locus-listat ovat toki helpompia läpi kahlata :D
Post a Comment