24/04/2014

Factotum (ei Bukowskin)

Aikanaan luin D. M. Cornishin nuortensarjan osan yksi, enkä kovasti vaikuttunut. (Emme palaa siitä kirjoitettuun postaukseen, sillä en ymmärrä sitä enää itsekään.) Sitten luin osan kaksi ja ajattelin, että mitä olen höpäjännyt, tämähän on ihan mahtava, mahtava on. Juuri tällaista pitäisi nuortenkirjallisuuden olla.


Sitten luin Factotumin, sen kolmannen osan. Aloitin innosta puhkuen ja juutuin suohon. Yhtään mikään ei toiminut:
  • Juoni junnasi, vaikka juuri kakkososan kohdalla olin iloinnut siitä, miten vihdoin tässä ehkä päästään johonkin. Se jokin, mihin päästiin, oli lopulta ehkä päähenkilön itsetuntemuksen kasvaminen, mutta miksi sen pitää olla niin kovin pitkäpiimäistä?
  • Cornishin luoma maailma ja sen asukkaat ahdistivat. Ehkä Cornishin maailma on enimmäkseen vihamielinen myös kirjan ulkopuolella, mutta minä väsyin ahdistumaan yhdessä päähenkilön kanssa. 
  • Teksti tuntui tarpeettomalta kikkailulta. Cornish selvästi rakastaa hämäriä ja kummallisia sanoja, mutta voi miten se rakkaus tuntui itsetarkoitukselliselta ja ankealta ja miten raskasta se lukemisesta teki.
No, yksi hieno kirja tässä kolmikossa, kai voisi olla huonomminkin. Silti, yhyy.

No comments: