Liu Cixinin (tai toisinpäin, en vain osaa) The Three-Body Problem on harvinaista, kiinasta käännettyä scifiä. Sitä lukiessani ajattelin tosi paljon sitä, että toverini, kansalainen Johanna on nyt Kiinassa, ja toisaalta sitä, että ihmiset ovat aika lailla ihmisiä.
Olin kai odottanut jotain vieraampaa. Mutta lopulta sain jotain paljon parempaa.
The Three-Body Problem on siis mainio tieteisopus, jossa ei puhuta kolmivartaloisen ihmisen kehonkuvaan liittyvistä ongelmista, vaan kolmen kappaleen keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvistä kysymyksistä. Keskiössä on peli, jossa yritetään ennustaa tätä vuorovaikutusta- ja muukalaiset, joiden elämään homma liittyy keskeisesti.
Niin, ja koko joukko kiinalaisia tiedemiehiä, jotka yhtäkkiä tappavat itsensä, koska kaikki se fysiikka, jonka eteen he ovat tehneet töitä, onkin valhetta. Mutta miksi?
Teos on sillä tavalla jännästi ei niinkään henkilö- kuin ihmiskuntakeskeinen, että tunnen kiusausta vetää joitakin kulttuurisia johtopäätöksiä, mutta ehkä jätän vetämättä. Onhan tämä vähän heikolla pohjalla vielä.
Sitä kyllä huomasin hämmästelleeni, miten kriittinen Liu on esimerkiksi kulttuurivallankumouksen tiettyjen vaiheiden osalta. Ja tässä nyt kuitenkin puhutaan käsittääkseni lokaalisti hyvinkin menestyneestä kirjailijasta. Vaan eipä sekään lopulta kerro kuin siitä, että kaikki käsitykseni kommunistisesta sensuurista pohjautuu teoksen Saatana saapuu Moskovaan kursivoinneille.
Niin tai näin, kyllä suosittelen.
Olin kai odottanut jotain vieraampaa. Mutta lopulta sain jotain paljon parempaa.
The Three-Body Problem on siis mainio tieteisopus, jossa ei puhuta kolmivartaloisen ihmisen kehonkuvaan liittyvistä ongelmista, vaan kolmen kappaleen keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvistä kysymyksistä. Keskiössä on peli, jossa yritetään ennustaa tätä vuorovaikutusta- ja muukalaiset, joiden elämään homma liittyy keskeisesti.
Niin, ja koko joukko kiinalaisia tiedemiehiä, jotka yhtäkkiä tappavat itsensä, koska kaikki se fysiikka, jonka eteen he ovat tehneet töitä, onkin valhetta. Mutta miksi?
Teos on sillä tavalla jännästi ei niinkään henkilö- kuin ihmiskuntakeskeinen, että tunnen kiusausta vetää joitakin kulttuurisia johtopäätöksiä, mutta ehkä jätän vetämättä. Onhan tämä vähän heikolla pohjalla vielä.
Sitä kyllä huomasin hämmästelleeni, miten kriittinen Liu on esimerkiksi kulttuurivallankumouksen tiettyjen vaiheiden osalta. Ja tässä nyt kuitenkin puhutaan käsittääkseni lokaalisti hyvinkin menestyneestä kirjailijasta. Vaan eipä sekään lopulta kerro kuin siitä, että kaikki käsitykseni kommunistisesta sensuurista pohjautuu teoksen Saatana saapuu Moskovaan kursivoinneille.
Niin tai näin, kyllä suosittelen.
5 comments:
Lukulistalla. Tämä on yksi niistä kirjoista, joiden arvellaan menettäneen tänä vuonna Hugo-ehdokkuuden Sad/Rabid Puppies -hyökyaallon myötä. Kun äänestystilastot julkaistaan, selviää pitääkö paikkaansa.
Sama vika Rahikaisella - eli on lukulistalla ja aika korkeallakin. Hyvä että maistui.
Voi Sad/Rabid Puppies, miten mua tämä sieppaa. Ja yllättää se, miten ... miten jotenkin ankeaa voi näemmä olla spefiyhteisössäkin.
Mutta kirjasta voi silti nauttia, Raija, vaikkei Hugo-ehdokkuutta tulisikaan.
Ehdottomasti kannattaa, Artsi. Kiinalaista scifiä tulee niin harvoin tarjolle, että tilaisuuten on tartuttava :)
Hugo-ehdokkuus tuli The Three-Body Problemille, kun Marko Kloos vetäytyi pois kisasta. Että silleen.
Kloosia lukematta en osaa sanoa, onko tämä nyt hyvä vai huono asia - mutta olen tosi harmissani tämän Hugo-spektaakkelin puolesta. Toivottavasti vastenmielinen Vox Day on edes saavutuksiinsa tyytyväinen.
Post a Comment