Jollain tasolla kevään ristiriitaisin lukukokemus oli Sally Wiener Grottan The Winter Boy.
Teoksessa nuori poika tulee - toisten nuorten poikien kanssa - laaksoon, koulutettavaksi. Poikia opettavat alleshat, vanhemmat naiset, jotka edustavat oppilailleen jokaista naista, jonka kundit tulevat elämässään kohtaamaan. Talvi on lyhyt ja paljon on opittavaa etenkin kuumakallella, Rylillä, josta tulee kirjan toinen, alkuun hyvinkin rasittava päähenkilö.
Kun osa kirjasta kuljetaan kundin kanssa, isompi osa kävellään hänen opettajansa Rishanan ja pieni osa muiden alleshojen kautta. Tarinoiden kautta opitaan jotain maailman historiastakin.
Lukijana ärsyynnyin asioista, jotka Grotta tavallaan ottaakin kirjassaan käsittelyyn: kaavamainen, lähes rituaalinomainen opettamistapa tuntui joustamattomalta ja manipulatiiviselta - mutta ei vain minusta vaan enenevässä määrin myös Rishanasta. Sinänsä hyvään systeemiin rakentuneet ristiriitaisuudet ja heikkoudet tuntuivat aluksi tukahduttavilta, mutta mitä enemmän ne kirjassa esiin nousevat, sitä terveemmällä pohjalla tuntuu yhteisökin olevan (lukukokemuksesta puhumattakaan.) Vaikka Rylin mekastus kirjan alkupuolella oli rasittavaa, jollain tasolla se oli siis kuitenkin myös hyvin ymmärrettävää. Välillä teki itsekin mieli paiskoa tavaroita.
Vaikka kirjan alku oli sekä pitkä että loputon, loppua kohden lukukokemus siis paranee. En vain ole varma, paraniko se siinä määrin, että tartun jatko-osaan - joiden tulo oli, sen myönnän, jonkinasteinen pettymys. Tältä kirjalta jos miltä olisin kaivannut jonkinlaista tarinan kursimista kasaan.
Teoksessa nuori poika tulee - toisten nuorten poikien kanssa - laaksoon, koulutettavaksi. Poikia opettavat alleshat, vanhemmat naiset, jotka edustavat oppilailleen jokaista naista, jonka kundit tulevat elämässään kohtaamaan. Talvi on lyhyt ja paljon on opittavaa etenkin kuumakallella, Rylillä, josta tulee kirjan toinen, alkuun hyvinkin rasittava päähenkilö.
Kun osa kirjasta kuljetaan kundin kanssa, isompi osa kävellään hänen opettajansa Rishanan ja pieni osa muiden alleshojen kautta. Tarinoiden kautta opitaan jotain maailman historiastakin.
Lukijana ärsyynnyin asioista, jotka Grotta tavallaan ottaakin kirjassaan käsittelyyn: kaavamainen, lähes rituaalinomainen opettamistapa tuntui joustamattomalta ja manipulatiiviselta - mutta ei vain minusta vaan enenevässä määrin myös Rishanasta. Sinänsä hyvään systeemiin rakentuneet ristiriitaisuudet ja heikkoudet tuntuivat aluksi tukahduttavilta, mutta mitä enemmän ne kirjassa esiin nousevat, sitä terveemmällä pohjalla tuntuu yhteisökin olevan (lukukokemuksesta puhumattakaan.) Vaikka Rylin mekastus kirjan alkupuolella oli rasittavaa, jollain tasolla se oli siis kuitenkin myös hyvin ymmärrettävää. Välillä teki itsekin mieli paiskoa tavaroita.
Vaikka kirjan alku oli sekä pitkä että loputon, loppua kohden lukukokemus siis paranee. En vain ole varma, paraniko se siinä määrin, että tartun jatko-osaan - joiden tulo oli, sen myönnän, jonkinasteinen pettymys. Tältä kirjalta jos miltä olisin kaivannut jonkinlaista tarinan kursimista kasaan.
No comments:
Post a Comment