31/07/2015

Taikavuori

Osallistuin Reader, why did I marry him? -blogin klassikkohaasteeseen lukemalla Thomas Mannin Taikavuoren.



Taikavuori kertoo Hans Castorpista, joka matkustaa tuberkuloosiparantolaan serkkuaan moikkaamaan, ja päätyy jäämään paikan päälle seitsemäksi vuodeksi.

Ja jestas, miten herkullinen teos! Hans Castorp on jännä hahmo, sellainen, josta ehkä tunnistaa itseään enemmän kuin haluaisi - hän on niin moderni itsetarkkailunsa kanssa. Jos Google olisi tuolloin jo keksitty, Hans Castorp olisi takuulla googlannut tuberkuloosinsa oireita aamut ja illat ja rientänyt keskustelemaan ylilääkärin kanssa huolistaan aina, kun mahdollista.

Hans Castorpin serkku Joachim sen sijaan on ihan eri maata, hän ei ollenkaan halua olla sairas, hän haluaa olla tervehenkinen ja moderni. Mutta minä kyllä ymmärsin Hansia jotenkin paljon paremmin. Aloin itsekin haaveilla seitsemän vuoden oleskelusta keuhkoparantolassa, etenkin luettuani mestan ruokalistoja.

No, sen ohella, että Hans Castorpista löytää itsensä, vaikkei haluaisi - tai ainakin minä löysin - kirja on muutenkin mainio. Eihän siinä paljon tapahdu, vaan tapahtuuko elämässäkään lopulta? Olennaisina mieleeni jäivät myös Hans Castorpin löytämät herrat Settembrini ja Naphta, joiden jatkuva sanasota ja keskustelu vievät kirjasta pitkiä osia. Sitä saattaa jopa vahingossa löytää itsensä ajattelemasta, yrittäessään ymmärtää, ketä kannattaa - vaikka, kuten pitkissä keskusteluissa usein käy, alkaa myös epäillä keskustelun kulkevan ympyrässä.

Yksi kirjan isoista teemoista on aika ja ajan kulku ihmiselämässä. Sen kirja tavoittaa hämmästyttävän hyvin - ei vain pohdiskelun vaan myös rakenteensa kautta. Alussa, kun kaikki on Hans Castorpille uutta, päiväkin kuvataan hitaasti ja pikkutarkasti. Myöhemmin vuodet vain vierähtävät, tekstissä kuten elämässä, ja yhtäkkiä niitä on kulunutkin se seitsemän.

Kun kirjan loppu koitti ja kirjailija jätti jäähyväiset Hans Castorpille, olin vähällä järjestää itsekin pienimuotoisen kapinan. Niin tottunut olin jo tyytyväisenä elämään Hansin kanssa vuoristosairaalassa, tuberkuloosin oireita tarkkaillen.

 --

Mitenkäs haaste? Selättikö se klassikkokammoni? Ei, sillä ei minulla alunperinkään ollut klassikkokammoa. On vain liian vähän aikaa. Mutta sen se teki, että päätin jatkossakin ottaa pari maailmankirjallisuuden klassikkoa tarkasteluun joka vuosi.

5 comments:

Liisa said...

Muistan, että Taikavuori oli jotenkin todella palkitseva lukukokemus, vaikka en lukiessani koko ajan nauttinut. Välillä teksti ja sen eteneminen tuntui haastavalta, mutta suurimmaksi osaksi kirja oli todella vaikuttava. Ja kirjan tunnelma on jäänyt vahvasti mieleen.

Katja / Lumiomena said...

Kävi aika samoin kuin sinulle. Pidin tästä, paljon! Tuntui suorastaan vaikealta alkaa lukea seuraavaa romaania, joksi onneksi valikoitui höttöinen dekkari.

Margit said...

Kirjoituksesi jälkeen tuntuu, että pitäisiköhän minun lukea Taikavuori uudelleen. Se on nimittäin klassikko, johon en oikein päässyt sisälle ja josta en viehättynyt, vaikka tavallisesti nautin klassikon asemaan päässeistä kirjoista. Mannin Buddenbrookeista kyllä pidän, kovasti.

Linnea / kujerruksia said...

Thomas Mann on täällä vielä korkkaamatta, mutta seitsemän vuotta tuberkuloosiparantolassa kuulostaa yllättävän houkuttelevalta. Jatkoon.

Liina said...

Tämä on kyllä nyt niin kiusallista, etten oikein osaa enää edes olla. Kiitos kaikille kommenteista ja anteeksi, että niihin vastaamisessa venähti näin kauan. Tällainen bloggaaja en haluaisi olla.

Liisa, ehkä parhaista ei tarvitsekaan nauttia aivan joka hetki? En tiedä. Imaisi kuitenkin mukaansa, ja tunnelma oli tosiaan mieleenpainuva.

Katja, joo, tällaisten kirjojen jälkeen pitää olla valikoituna sopiva jälkimakuteos. Sellainen, joka ei liikaa kärsi epäreilusta asemastaan.

Margit, en sano ei - mutta toisaalta, onhan maailmassa hurjasti myös lukemattomia kirjoja. Tarkkaan pitää punnita, mille kirjalle kannattaa uhrata elämästään lisää aikaa :)

Linnea, eikö kuulosta! Koskahan sinne pääsisi muuttamaan?