We Were Liars

Bongasin E. Lockhartin We Were Liarsin Siinan blogista, jos kohta siinä vaiheessa, kun kirja kirjastosta tuli, mietin miksi olin tällaisenkin mennyt lainaamaan.

No, ainakin kirja olisi ohut, ajattelin.

Kirja kertoo serkuksista, jotka vallan hyväosaisina viettävät kesiään sukunsa yksityisellä saarella. Mukana on lisäksi yksi mukaan otettu kaveri, joka possen dynamiikassa on olennainen ... mutta joka ei ehkä aina tunne oloaan aivan kotoisaksi rikkaiden ihmisten keskellä, jonkinlaisena hyväntekeväisyysprojektina.

Kirjan minäkertoja on eräänä kesänä löytynyt rantavedestä lähes hukkuneena. Hän ei muista mitään, eikä kukaan tunnu halukkaalta kesän tapahtumia hänelle valottamaankaan. Mutta ehkä paluu saarelle auttaisi?

Auttaisi jos auttaisi. Kirja on taitavasti rakennettu, ja arvoitus on kiperä - en sitä ainakaan itse etukäteen arvannut. Lopulta kirja jätti paljon ajattelemista, perheestä, varakkuudesta, toisten huomioon ottamisesta ja sen sellaisesta - ja sehän on aina hyvä saavutus. Luulen kyllä, että tunnepuolen jännite olisi ollut äänikirjana parempi - tai näin ainakin Siinan kokemuksista päättelen.

The Widow's House

The Widow's House on neljäs osa Daniel Abrahamin vähän pitkäksi venähtävää sarjaa.

Laadukasta fantasiaa - luultavasti laadukkaampaa kuin keskimääräinen fantasia, päättelen tämän niistä yrityksistäni eeppisen fantasian kentille, joilta aina katuvaisena palaan - mutta ei mitään maata järisyttävää.

No, ellei maata järisyttäväksi sitten voida laskea lohikäärmettä, jollainen vihdoin onnistutaan löytämään - riemastuttavin hahmo toviin, koominen ja toisaalta traaginen.

Ja kun tälle linjalle lähdettiin, okei, lasketaan myös se hämähäkkijumalattaren todellinen luonne, joka on pelottavinta mitä olen hetkeen kohdannut. Ja osoittaa, että Abraham tietää, mistä puhuu.

Olen iloinen, että meillä oli tämä pikku tuokio, sinulla ja minulla, nyt muistan jälleen miksi odotan viidettä osaa innolla.

A Man Lies Dreaming

En tiedä teistä, mutta itse toivon, että silloin kun todellisuus ja fiktio tuntuvat sekoittuvan, fiktio ei käsittelisi natseja ... mutta niin vain oli vaikea ajoittan kesällä erottaa, sattuiko olemaan 1930-luvun Saksassa vai Suomessa vuonna 2015.

Lavie Tidharin A Man Lies Dreaming oli siis hätkähdyttävä lukukokemus ei vain kirjallisten ansioidensa vaan myös tilanteen vuoksi.

Ihan vain kirjana opus oli oikein mainio. Tidhar ei pelkää käsitellä kauheaa asiaa jotenkin vähän vinksahtaneesti, pulp-fiktion keinoin. Hommasta ei kuitenkaan - minusta - tule sittenkään mikään farssi, sillä kauheus, joka on ihmisten mielissä, vetää mielialan synkeämmäksi kuin sinänsä klassisen synkeä kattaus, jossa Lontoon kylmillä kaduilla eräs etsivä hakee kadonnutta naista.

Etsivä, jonka nimeä ei varsinaisesti sanota, mutta kyllä me hänet kaikki tunnistamme.

Ja se, mitä etsivälle sitten lopulta käy, onkin todellinen yllätys.

Hyvä kirja, mutta ei välttämättä mukava kirja.