Kristin Cashore on yllättävän hyvä. En lainkaan tiennyt, mitä odottaa Bitterbluelta, mutta niin vain törmäsin yhteen vuoden parhaista lukukokemuksista.
Bitterblue on kirjansa sankaritar, psykoottisen isänsä Leckin jälkeen valtaistuimelle noussut nuori nainen, joka yrittää täysi-ikäistyttyään ottaa vallan sijaishallinnolta itselleen. Valtakunta kuitenkin vaikuttaa yhä kärsivän Leckin hallinnosta, ja vaikka Bitterblue miten yrittäisi, hän ei meinaa saada otetta - miten auttaa kansaa toipumaan, kun ei ehkä ole vielä itsekään toipunut? Kuka yrittää sabotoida Bitterbluen yrityksiä oikaista vääryydet?
Cashore onnistuu oikeastaan ihan joka rintamalla. Teksti on kiehtovaa, ja juoneen on ujutettu paljon sellaista, joka ilahduttaa: on valepuvussa luikkimista pääkaupungin kaduilla, on kryptografiaa ja ennen kaikkea on aidosti uhkaava tunnelma. Leck on kuollut, mutta vaikutus näkyy yhä. Cashore ei kirjoita oikeastaan seikkailua, vaan käsittelee kirjassaan yhteiskunnan ja yksilön ongelmia, ja tekee sen minusta mainiosti. Jopa kirjan rakkaustarina oli minusta ihan älyttömän raikas.
Bitterblue ei ole supersankaritar vaan tavallinen tyttö, joka on välillä useinkin hukassa, ja jos nyt kirjan aikana ehkä vaikuttaakin hieman epäuskottavan kypsältä niin nuoreksi, annettakoon se anteeksi. Ehkä joku voi olla niin kypsä?
Bitterblue on ehdottomasti paras Cashoren sinänsä mainioista kirjoista tähän asti, ja pitkästä aikaa opus, jonka melko varmasti luen joskus uudestaankin.
Bitterblue on kirjansa sankaritar, psykoottisen isänsä Leckin jälkeen valtaistuimelle noussut nuori nainen, joka yrittää täysi-ikäistyttyään ottaa vallan sijaishallinnolta itselleen. Valtakunta kuitenkin vaikuttaa yhä kärsivän Leckin hallinnosta, ja vaikka Bitterblue miten yrittäisi, hän ei meinaa saada otetta - miten auttaa kansaa toipumaan, kun ei ehkä ole vielä itsekään toipunut? Kuka yrittää sabotoida Bitterbluen yrityksiä oikaista vääryydet?
Cashore onnistuu oikeastaan ihan joka rintamalla. Teksti on kiehtovaa, ja juoneen on ujutettu paljon sellaista, joka ilahduttaa: on valepuvussa luikkimista pääkaupungin kaduilla, on kryptografiaa ja ennen kaikkea on aidosti uhkaava tunnelma. Leck on kuollut, mutta vaikutus näkyy yhä. Cashore ei kirjoita oikeastaan seikkailua, vaan käsittelee kirjassaan yhteiskunnan ja yksilön ongelmia, ja tekee sen minusta mainiosti. Jopa kirjan rakkaustarina oli minusta ihan älyttömän raikas.
Bitterblue ei ole supersankaritar vaan tavallinen tyttö, joka on välillä useinkin hukassa, ja jos nyt kirjan aikana ehkä vaikuttaakin hieman epäuskottavan kypsältä niin nuoreksi, annettakoon se anteeksi. Ehkä joku voi olla niin kypsä?
Bitterblue on ehdottomasti paras Cashoren sinänsä mainioista kirjoista tähän asti, ja pitkästä aikaa opus, jonka melko varmasti luen joskus uudestaankin.
No comments:
Post a Comment