15/09/2012

Home Fires

Gene Wolfe ja minä emme kyllä oikein mitenkään löydä yhteistä säveltä. Home Fires oli periaatteessa oikein mainio, ja sitten siinä oli joku wolfelainen sivumaku, jota en oikein voi sietää.


Premissi on se, että jonkinlaisessa avioliitonkaltaisessa suhteessa eläneet Skip ja Chelle tapaavat uudestaan Chellen pitkän sotakomennuksen jälkeen: Chelle on ollut ulkoavaruudessa ampumassa pyssyllä ja pysymässä nuorena, kun taas Maan pinnalla Skip on luonut uraa asianajajana dystooppisessa Jenkkilässä ja vanhentunut viisikymppiseksi.

Pariskunta lähtee Karibianristeilylle tutustumaan toisiinsa uudestaan, missä vaiheessa koko hommasta tulee vakoilun, vastavakoilun, merirosmouksen ja ammuskelun soppa.

Hyvältä kuulostaa, mutta Skip on täsmälleen samanlainen päähenkilö kuin kaikki muutkin Wolfen päähenkilöt, joihin olen tutustunut, jos kohta hieman vanhempi ja surumielisempi. Skip on yleispätevä ihan kaikessa: rauhallisesta asianajajasta tulee pätevä etsivä-soturi-rakastaja, jonka kimppuun naiset parvin iskevät. En jaksaisi. Sitäpaitsi Wolfen dialogi on minusta jotenkin sekä vähän kökköä että päähenkilön erinomaisuutta alleviivaavaa.

HF:in lukeminen ei ole huonoin tapa tuhlata elämästään joitakin tunteja, mutta arvovaltainen raati esittää, ettei se myöskään ole paras.

No comments: